17.7.2014

Hangon Itämeren portti

Heippa taas pitkästä aikaa!

Saaristotourneemme on nyt ohi, ja ihmettelen täällä kotona, miten tilavaa meillä onkaan, kun kaikki perheenjäsenet voivat olla ihan eri huoneissa, meillä on oma pesukone ja saunaankin pääse ihan koska haluaa :-) Vähän keinuttaa, pyykkivuori on aivan valtaisa, eikä kukaan jaksanut käydä kaupassa, mutta on kyllä mukavaa olla omassa kodissa!

Palaan kuitenkin vielä muutamaan saaristokohteeseen siltä varalta, että jotakin vaikka kiinnostaisi tietää, mitä kaikkea tuolla saaristossa veneilevälle on tarjolla - itse olen saanut veneilijöiden blogeista paljonkin hyödyllistä ja mielenkiintoista tietoa: kiitos vain kaikille, jotka jaksavat dokumentoida reissujaan meidän muiden iloksi ja hyödyksi!


Viimeinen pysähdyksemme oli Hangossa, missä viivyimme pari yötä. Olimme nyt ensimmäistä kertaa Itämeren portissa, joka on aivan kivenheiton päässä "varsinaisesta" kaupungin satamasta; useampikin ihminen oli suositellut Porttia meille, joten halusimme ehdottomasti kokeilla siellä yöpymistä. 



Kuten kuvista näkyy, Itämeren portti on aivan tavallinen vierasvenesatama - sillä erotuksella, että sinne pääse vain omalla veneellä tai tässä alla näkyvällä pikkulossilla, joka kulki sataman ja mantereeen välistä n. 100 m matkaa jatkuvalla syötöllä klo 24 asti (ja senkin jälkeen sen sai soitettua paikalle). Ihan hauska konsepti!


Näytti siltä, että kaikki hienoimmat/ suurimmat veneet suosivat nimenomaan Itämeren porttia, sillä upeita jahteja oli poikkeuksellisen monta - kaikkein hienoimpana Teemu Selänteen jahti laiva, joka oli aivan kolossaalisen kokoinen. Juoruavampi ihminen kertoisi, että siellä oli eilen illalla aika railakkaan oloiset pippalot, vaikka itse jääkiekkolegendaa ei kyllä näkynyt missään...

Koiranomistajalle Portti ei kuitenkaan ollut aivan optimaalinen paikka, sillä koiria sai ulkoiluttaa vain yhdellä, mahdollisimman kaukana olevalla luodolla, sillä muut paikat oli - ymmärrettävästi - rauhoitettu lintujen pesimistä varten. Meidän hienohelmaterrierimme ei osannut toimittaa isompaa asiaansa kalliopohjalla ollenkaan, joten se oli vietävä aamuin illoin lossilla mantereen puolelle sopivaan pusikkoon. Eihän tuossa periaatteessa ole mitään vikaa silloin kun on aikaa, mutta aamulla olisi kyllä ollut kiva hoitaa koko ulkoilurutiini mahdollisimaan nopeasti ennen rauhassa nautittuja aamukahveja, kuten meillä on yleensä ollut tapana...

Palvelufasiliteetit (vessat ja saunat) eivät myöskään pystyneet palvelemaan aivan täynnä olevaa satamaa: vessoista oli koko ajan vessapaperi loppu, käsienkuivaushärvelit oli vedetty loppuun (se kangas siis, tuntuu kuin olisin jetlagissa, kun yritän saada jotenkin tolkullista tekstiä aikaiseksi!) ja saunat olivat aivan täyteen ammutut. Roska-astiat olivat täyttyneet jo pari päivää sitten, ja sinällään oikein siisti roskavaja oli varsin ruokottoman näköinen.

En siis oikein kokenut saavani varsin korkealle 37€ satamamaksulle (yleensä n. 25€ ns. täyden palvelun satamissa) vastinetta, ja viimeinen niitti oli hankaluus koiran kanssa. Harmillista!

Tapasin pariakin ystävääni Hangossa, mutta kuvia on vain ravintoloista?! Piipahdin Hangosta asunnon ostaneen ystäväni "kesäkodissa" ja kyllä harmitti, ettei ollut kameraa mukana, sillä vanhassa puutalossa sijaitseva asunto oli aivan valtavan upea korkeine huoneineen ja lautalattioineen. Ehkäpä saan joskus vielä luvan kuvata sitä teitä varten - tai sitten joku sisustuslehti ehtii ensin! Muutenkin tuttuja tuli vastaan useampia, mikä oli tosi hauskaa.

Söimme ekana iltana Makaronitehtaalla, mutta ainoa kuvani sieltä on tämä tuikitarpeellinen Veuve Clicquot'n shamppanjakuljetin - kyllä kelpaisi kuljetella ja viilennellä kuohuviaan tällä tyylillä!


Eilen illastimme Itämeren portissa Hangon portti -nimisessä ravintolassa. Se kuuluu Vanajalinna Groupiin, ja palvelumeininki olikin sen mukaista, eli sujuvaa ja miellyttävää.



Ravintolan terassilta on varsin muikeat näkymät, mutta me illastimme sen verran myöhään, että söimme suosiolla sisätiloissa - sieltäkin sai kyllä ihailla maisemia suurten ikkunoiden kautta. 

Alkudrinksut nautittiin tässä sohvilla - olen aivan heikkona tällaisiin tunnelmallisiin nurkkauksiin tai takanedustiloihin... 


Alkuruokani häränlihacarpaccio. 

Pääruoaksi siikaa vihannespedillä ja tzatzikilla.

Ihan paras vadelmasorbet, harmittaa etten tajunnut tilata kahta palloa!

Kuvasin vielä naapurinkin jälkkärin,
tämä taisi olla mascarpanoa ja hedelmiä. 


Tänään lähdimme sitten näin tyynellä säällä kotia kohti vähän haikein mielin. 


Ikäväkseni päätän kuvakavalkadini tähän sinileväkuvaan; levää oli Hangosta lähtiessä näkyvillä pitkän matkaa, vaikka olimme uloimmalla väylällä, eli varsin syvillä vesillä. Surulliseksi vetää :-( Mitä enemmän vietän aikaa merellä ja saaristossa, sitä paremmin ymmärrän, miten ainutlaatuinen ja arvokas aarre meillä onkaan ulottuvillamme - pidetään siitä oikein hyvää huolta!

Nyt lähden kokeilemaan, miltä maistuu uni ihan paikoillaan pysyvässä sängyssä. Hyvää yötä!

8 kommenttia:

  1. Kiva lukea näitä veneilyjuttuja, vaikka veneily ei minun juttuni olekaan - aikoinaan kun Isäntä osti ensimmäisen veneemme, uhkasin, että kyytiin en tule, ennenkuin on sellainen paatti, että seilaa Välimerellä ja siinä on miehistö. Vielä ei ole tarvinnut veneeseen astua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä, onko teillä vene, jossa et ole koskaan ollut kyydissä?! Sun olisi pitänyt olla siinä Selänteen seurueessa, siellä on pakko olla jo miehistö messissä!

      Poista
  2. Minusta on myös kiva lukea ja katsella veneilyjuttuja. Etenkin kun itse en pääse tänä kesänä oikein reissuun veneellä, niin pääsee edes vähän mukaan.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa takaisin meidän maakrapujen keskuuteen! Upeita kuvia ja maisemia! Minäkin kyllä tykkään näitä juttuja lukea vaikken veneilijä olekaan.

    VastaaPoista
  4. Me kävimme viime kesänä ensimmäistä kertaa Hangossa, mutta olimme juuri siinä mantereen laiturissa. Oli tosi kiva lukea tätä ja saada tietoa Hangon portista. Välillä minustakin tuntuu, että ihan kaikissa paikoissa ei saa vastinetta rahoilleen ja eniten se harmittaa juuri silloin, kun joutuu maksamaan paljon. Silloin kun maksu on pienempi, niin jotenkin sietää paremmin pienet epäkohdat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, jos hinta on 30% vähemmän, on vaatimustasokin vähän pienempi. Mutta eihän tuo Portti nyt ihan katastrofi ollut kuitenkaan!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...