19.12.2015

Marimekkoa maailman toiselta puolen

Olen jo täysin laitostunut hotellielämään, ja päivät ovat ovat löytäneet omat rutiininsa: pitkä aamiainen, muutama tunti altaalla ja lounas rannalla tai hotellin allasbaarissa, pienet päikkärit ja yleistä löhöilyä, kuntosali ja/tai biljardimatsi, suihkun kautta drinksuille ja dinnerille, iltapötköttelyä (esim. Netflixin katselua, nettisurffailua, lukemista) ja lopuksi vähintään kymmenen tunnin yöunet. Pieniä muutoksia voi tietysti olla, esim. tänään teimme tunnin melontaretken keskellä kuuminta keskipäivää - ja nyt käsivarret ovat niin vetelät, että salisessio jää "pelkäksi" juoksumattourheiluksi (olen siitäkin aivan tajuttoman ylpeä!). Olen myös someillut ihan kyllästymiseen asti: nyt on tullut stalkattua exien elämät Facebookissa (ei mitään suurta kateutta tai edes mielenkiintoa herättävää) sekä kaikkien työkavereiden instat ja Twitterit ihan huolella :-) Shoppailemaankin ehdin, tietty! 

Konttorilla odottaa jo Mulberryn paketti (siitä lisää tammikuussa), ja tänään innostuin tilaamaan Marimekon alesta peräti kaksi mekkoa. Oho! Marimekko on syksyn malliston myötä noussut taas shortlistalleni; uusi pääsuunnittelija Anna Teurnell on tuonut mallistoon juuri sopivasti [Cosilta tuttua] modernia ja suoraviivaista tyyliä, ja etenkin mekoissa oli monta mallia, joita olen ihastellut koko syksyn. Osa ennakkosuosikeista oli myyty heti loppuun, mutta nämä kaksi onnistuin nappaamaan alesta itselleni: vasemmalla Saffi ja oikealla Kio. Kio olisi ollut tarjolla myös hienona pinkkinä, ja se jäi vähän mietityttämään: olisiko vahva statement-vaate ollut parempi valinta kuin perusmusta?!


Toivon myös, ettei 38-koko ole sieltä naftimmasta päästä, sillä silloin Saffi kiristää rinnuksista ja Kio vatsan kohdalta...mutta liian isojakaan nuo eivät voi olla, etten näytä siltä kuin olisin piiloutunut Marimekon säkkiin [ironiaa].

Täälläkin aion shoppailla, sillä hakusessa on ainakin varvastossut ja pari rantatunikaa - joiden yhteenlaskettu arvo lienee saman verran kuin Marimekko-tilauksen postikulut... Lisäksi pitäisi äkkiä löytää jostakin Yatzy-noppapeli, jota olemme kaipailleet happyhour-drinksujen kyytipojaksi: pari mojitoa ei ollenkaan vähennä pelikuntoa, joten laji on armollinen kaikkia osallistujia kohtaan :-)

Nyt riennän salille, poika odottelee jo kärsimättömänä jalka oven välissä... Hyvää viikonloppua teille kaikille!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...