9.10.2016

Malou C - garderoobin täsmäisku

Olin viime viikolla tutustumassa Svaneforsin ja Malou C:n syysmallistoihin - ja olipas mukana jo ripaus kevättäkin. Mikäs sen mukavampaa kuin viettää ilta sisustuksen ja muodin parissa, ja teinpä pari löytöäkin, joista olen jo ehtinyt iloitsemaan - ja kerrankin kuvaamaankin :-D

Malou C:n showroom on todella ihana, valoisa ja tunnelmallinen.  Vaatteet on huolella valittu, ja omistaja-Mikaelan avulla niistä saa taiottua lukemattoman määrän erilaisia, toimivia kokonaisuuksia kaiken kokoisille ja ikäisille naisille (ja itse asiassa miehillekin!). Malou C:n palveluista voit lukea lisää sekä heidän saitillaan että blogissaan.






Asusteet ja kynsilakka viimeistelevät asun kuin asun, ja nekin saat sovitettu valitsemaasi asuun samalla kertaa.



 

Ja mihinkö itse ihastuin? Tähän Selected Femmen takkiin, joka tuntui heti ihan omalta - vaikkei näytäkään minun päälläni ihan samalta kuin tuon pitkänhuiskean mallinuken :-D Koko homman juju on nimenomaan siinä, että tuli kerrankin sovitettua päälle sellaista vaatetta, jonka ei olisi koskaan ajatellut sopivan omalle kropalle.


Tässä vielä maistiaisia Selected Femmen kevään väreistä: punaista tuskin meikäläisen päällä nähdään, mutta vanha roosa on jo hiipinyt vaatekaappiin hyvällä menestyksellä. Mallistossa on myös vivahteita 80-luvusta: huomatkaa esim. patenttineule, joita muistan käyttäneeni yläasteella. Oi, nostalgia!


2 kommenttia:

  1. Kauniita vaatteita. Mä oon nyt ihastunut niin punaisiin vaatteisiin, ja nytkin poimin ne silmilläni postauksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se punainen sieltä reippaasti pomppaakin esiin - ja sopiikin sinun väreihisi hienosti!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...