Tykkään kovasti pukeutua juhliin, mutta koen asiasta myös jonkun verran paineita, sillä sopivien juhlavaatteiden löytäminen ei ole mikään läpihuutojuttu: pakosti peiteltävää on sekä vatsanseutu että käsivarret. Vatsani on läski, ja käsivarsissani on suomalaisten kansantauti, ketosis pilaris, joka tarkoittaa punaista ja hennosti näppyläistä ihoa. Äh!
Niinpä yhteistyötarjous vanhalta kaveriltani, Espritiltä, tuli ihan hyvään saumaan: kesä on kiivainta juhlien aikaa, ja nyt viimeistään pitää olla hereillä ja valppaana, jos haluaa ehtiä hankkimaan itselleen uutta juhlarompetta!
Espritin valikoimista löytyy aivan ihania mekkoja, mutta kun huomioi noi omat tiukat tekniset reunaehdot, ei vaihtoehtoja löytynytkään aivan älyttömästi - tässä kolme mieluisinta:
Eka mekko on näistä arkisin, mutta siten myös monikäyttöisin, ja varmasti asusteilla hyvinkin juhlavaksi puettava. Pitsi on edelleen pop, joten keskimmäinen mekko oli helppo valinta - kohokuvioinen matsku hämää myös vähän vartalon muotoja piiloon :-) Vika mekko on myös kesäinen ja oikeastaan kaikenlaiseen edustukseen sopiva - kukkakuosi ei vanhene koskaan!
Viime aikoina/ vuosina olen myös opetellut käyttämään hameita, ja niitäkin bongasin tähän postaukseen kolmin kappalein:
Eka on näistä se juhlavin, ja mielestäni tosi kaunis. Toinen hame, sekin pitsiä, on tässä stailattu morsiamen päälle, mutta toimisi mielestäni erilaisen yläosan kanssa ihan "tavallisena" juhlavaatteena oikein hyvin. Tuo vika hame ehkä vähän kysymysmerkki, ja ehkä se sopisi paremmin vähän nuoremmalle kantajalle kuin tällaiselle täti-ihmiselle?! No, noissa hameissa on sitten vielä se haaste, että niiden pariksi pitäisi löytää vielä sopiva yläosa, ja siinä on tietysti omat kommervenkkinsä...
Hienoja ja sellaisia omalta tuntuvia mekkoja on tosi vaikea löytää, ja olenkin aina ollut sitä mieltä, että jos joku täydellinen tulee sattumalta vastaan, on se aivan pakko ostaa siltä seisomalta - enkä ole katunut yhtään sellaista pakkohankintaa! Ja sitten taas silloin, kun lähtee etsimällä etsimään jotakin, ei todellakaan löydä yhtään mitään ja päätyy pahimmassa tapauksessa ostamaan sellaisen sinne päin -vaatteen, jota käyttää tasan kerran pakon edessä, minkä jälkeen se siirtyy kaapin perukoille ikiajoiksi. Tunnistatko?
No mutta, iloistahan on tietysti se, että erilaisia mahtavia juhlia ja bileitä on tiedossa, niistä pitää ottaa kaikki ilo irti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!