5.5.2013

Issikkavaelluksella

Ei ole montaa asiaa, joiden vuoksi sitä herää mielellään ja intoa puhkuen aikaisin viikonloppuaamuna. Oma lapsi on tietysti (!!) yksi niistä, mutta toinen on ratsastus. Kyllä sitä vain hyppää sängystä heti kellon pärähtäessä, kun tietää, että edessä on jotakin tosi kivaa ja piristävää - kuten nyt vaikka kolmen tunnin issikkavaellus :-)

Mobiilibloggeri arpoi taas kuvat kivasti satunnaisjärjestykseen, mutta tässä kuitenkin päivän tunnelmia Torpin tallilta ja laduilta:

Päivän uljas ratsuni.


Tässä ollaan jo taukopaikalla parin tunnin ratsastuksen jälkeen. Sekä hevoset että ihmiset saivat apetta.


Oma pieni polleni - niin piskuinen, että piti mennä kyykkyyn, kun laitoin turparemmiä kiinni :-)


Tallissa pitkän päivän jälkeen.


Kohta laukataan.

Islanninhevoset ovat siitä kivoja, että ne ovat niin maastovarmoja: juuri mikään ei niitä hetkauta, joten arempikin ratsastaja pärjää perustaidoilla maastossa. Lisäksi ne ovat laumasieluja, eli seuraavat kiltisti johtavaa hevosta - kuten tuosta yllä olevasta kuvastakin näkyy.

Maastossa, luonnon keskellä olemisessa on ihan oma juttunsa, vaikka siellä pääasiassa edetään ihan rauhalliseen tahtiin pitkin metsäpolkuja, tienvarsia tai pellon reunoja. Sitä vain istuu ja katselee ympärilleen, kuuntelee luonnon ääniä ja on jotenkin yhtä Äiti Maan kanssa...tai siis, lähiörouvan on hyvä joskus päästä olemaan hetki omien ajatustensa kanssa. En siis ajatellut moneen tuntiin juuri mitään.

Ulkoilma teki tehtävänsä, sillä nukuin kotiin päästyäni päikkärit ja nyt olen taas virtaa täynnä! Laitoin siis pyykit heti pyörimään päästäkseni eroon energiapiikistäni ja nyt ajattelin katsoa, mitä vilkkaassa sosiaalisen median elämässäni on ehtinyt tapahtumaan tämän sunnuntaipäivän aikana. Huh, mitä kiirettä taas pitääkään.

4.5.2013

Nafti kesätoppi

Tällainen tuli jälkitoimituksena Bodenilta - oli muuten iloinen yllätys, koska olin taas unohtanut tilanneeni koko topin.

Koko 12, ja jos olet pienempi kuin DD-povinen, niin istuu
takuuvarmasti.
Vielä paketin vekeissä, kuten näkyy. Aah, sandaalit, valkoiset farkut ja Ray-Banit päähän... Lasi cavaa jossakin aurinkoisella terassilla hyvässä seurassa, eikä mikään kiire mihinkään...

Harmillista vain, mutta tunika on rinnuksista varsin napakka - ei ihan liian pieni, mutta varmaan joku sauma ritsahtaisi, jos vaikka pelaisin pesistä tuo päällä (aika todennäköinen skenario). Jos siis joku haluaisi ostaa tuon pois, myyn ostohintaan (50 GBP) ja tilaan itselleni yhtä kokoa isomman. Muussa tapauksessa käytän tuota ihan iloisesti :-)

Caelian eilisen housupostauksen innoittamana polttelisi nyt lähteä Cosille ostamaan printtihousut. Ja ihan, ihan vaaleat kesäfarkutkin pitäisi saada.

Puolustuksekseni kerrotakoon, että vein kirppikselle ainakin viidet housut, joten kaapissa olisi taas tilaakin uusille, kesäisemmille pöksyille.




Tuollaiset farkut - näyttävät kuvassa sopivan lyhyiltäkin mallin päällä,jotta olisivat minulle ihan normipituiset. Harmi vain, ettei saatavuus verkkokaupassa ole mikään takuu siitä, että tuotetta olisi myymälässä, ja kun jo valmiiksi laiskottaa, olisi kyllä todella ärsyttävää raahautua sinne asti ja palata kotiin tyhjin käsin.

Mutta kun ruokakaupassakin pitäisi käydä ja sukkiksiakin pitäisi ostaa, joten eiköhän ole ihan pakko lähteä liikenteeseen. Jos vielä kaiken muun tetsaamisen jälkeen jaksaisin lähteä juoksemaan, olisin superylpeä itsestäni - mutta se jää nähtäväksi.

Palailaan huomenissa (tai tänään, jos teen mahtavia löytöjä, enkä malta olla kertomatta niistä ihan samantien)!

3.5.2013

Toimistopäivän asu

Nappasin laukusta tuon pidemmän
hihnan jo irti, sillä sehän näyttää ihan
tyhmältä!
Vapun asusta innostuneena (lue: olinkin jo ehtinyt unohtamaan, että mulla on tuo Tibin toppi...) halusin laittaa sen töihinkin päälle ennen kuin tulee liian lämpimät kelit. *Hahahaaaa, huutonaurua*

J. Crew'n inspiraatiokuvista taas olin painanut mieleeni hauskan (vai ihan normaalin?) tavan pukea farkkua kerroksittain pilkistämään toisten vaatteiden alta ja tällaiseen comboon sitten päädyin. Alaosan kanssa oli vähän haasteita: olin ensin ajatellut konjakin väristä nahkahametta, mutten sitten löytänytkään millään mitään sopivia kenkiä. Aika jännä, kun ottaa huomioon, että niitä löytyy tusinoittain...

No mutta, lopputulos oli silti mielestäni kiva: sopivasti särmä ja rento :-) Onko muuten olemassa joku freudilaisjohdannainen teoria, jonka mukaan ihminen ajattelee aina pukeutumistaan kuvaillessaan itse asiassa omaa tai haaveminäänsä? Tuli vain mieleen...

Tuo asu on eiliseltä; tänään päällä olikin sitten varsin erilainen asu (harmaa college, mustat farkut ja mustat hi-topsit), sillä seisoin koko aamupäivän ulkona tv-mainoksen kuvauksia valvomassa. Ja palelin. Niistä kuvauksista voisin joskus kertoilla lisääkin, jos kiinnostaa? Ajattelisin, ettei se ehkä ole kaikille niin arkista työrutiinia - toki ei minullekaan, sillä ei niitä nyt koko ajan sentään voi olla tuottamassa!

Vähän on orpo olo näin perjantai-iltana, kun ei tulekaan The Voice of Finlandia; jääkiekko ei oikein paikkaa samaa viihdetarvetta - ja koska ollaan pojan kanssa kaksin (mies on paikan päällä kannustamassa Suomea), katsommekin epäisänmaallisesti Simpsoneita. Mulla olisi ollut kutsu huomiseen Suomi-Slovakia -otteluun, mutta kotisohva ja perheen seura tuntui nyt houkuttelevammalta vaihtoehdolta...

Mukavaa viikonloppua kaikille, tulkoon aurinko ja lämpö koteihimme ja pihoillemme!

*****
Ja loppuun vielä mainos: Espoon Akselissa (kirppis) on aika paljon hyväkuntoisia vaatteita tarjolla paikalla nr. 158. Roudasin sinne kolme Ikean sinistä kassillista tavaraa (ja lisää tulossa), joten valinnanvaraa pitäisi riittää!

1.5.2013

Vappupäivän asu

Olimme siis tänään vuorostamme kyläilemässä -ja jälleen kerran ihastuttavan rennoissa tunnelmissa: vieraita tuli ja meni, kaikki toivat ruokaa ja juomaa, ja pöydät notkuivat herkkuja. Iloista puheensorinaa monella eri kielellä, ihmisiä jotka pyörivät eri suuntiin yrittäen osallistua samanaikaisesti moneen eri keskusteluun. Lapsia syömässä ja tekemässä tuttavuutta, minkä jälkeen heitä ei juuri näkynytkään ennen kotiinlähtöhetkeä.

Aika helppoa muuten se lasten - tai ainakin poikien - common groundin löytäminen: "Pelaatsä Cläsärii?!" "Joo, mä oon levulla53." "Ai jaa, tuuks mun klaaniin?" "Voin mä tulla!"** Ja siinä se - onneksi juoksivat sentään yhdessä metsään leikkimään, eivätkä vain syventyneet kukin omiin kännyköihinsä!
**tulkinta suomeksi:
Pelaatko Clash of Clans -peliä?
Joo, olen tasolla 53.
Ai jaa, liitytkö klaaniini (joukkueeseeni)?

Toppi Tibi
housut Gap
kengät Pretty Ballerinas
Asuni olisi voinut olla vieläkin rennompi, sillä kaikilla muilla taisi olla farkut jalassa. Olen vain tottunut siihen, että vappupäivänä pukeudutaan vähän siistimmin - mutta toki olen aika usein viettänyt päivää jossakin ravintolan tapaisessa, jolloin mekko ja korkkarit on ollut se ainoa oikea asuvalinta. No, säkenöivää tyyliäni toki himmensi se, että vietin aika monta tuntia pihalla untsikka päällä :-)

Onneksi jotkut tärkeät asiat pysyvät juhlapyhistä huolimatta: Greyn anatomia rulettaa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...