4.10.2016

Harmaan huomassa

Iltaa! Telkkarissa pyörii Enstreffit alttarilla ja muistin juuri, että mulla on koneella viime viikon asukuvia, jotka olisi hyvä julkaista ennen kuin jää peittää maan.

neuletakki Tiger of Sweden
toppi By Malene Birger
koru Cos
farkut rag & bone
kengät Just Ballerinas

Ostin tämän neuletakin jo kauan sitten (tämä on se, jota kuvailin pehmoiseksi kuin pupu), ja se näyttää edelleen olevan kovaa huutoa tänä talvena - toki jos olisin übertrendikäs, olisi neuleen pituus ainakin polviin, mutta se taas ei mielestäni ole kaikkein pukevin look näin lyhyenlännälle. Tällä siis mennään ainakin yksi kausi vielä!

Ihan pieni asia, mutta valkoisen tuominen mukaan omaan pukeutumiseen on tuonut siihen paljon raikkautta - tämäkin perusasu on aika lailla erinäköinen näin kuin mustan topin kanssa. Niinpä tilasin Cosilta lempparitoppini (nyt alennuksessa!) vielä valkoisenakin - toki otin varmuuden vuoksi vielä yhden mustankin, sillä sen lisäksi että toppi on kiva päällä, olen saanut siitä [t-paidaksi] yllättävän paljon kehuja.

Eivätkä ne shoppailut siihen pääty, sillä oli ihan pakko saada uudet mustat, matalat kengät; Pretty Ballerinas on suorastaan yliedustettu kenkäkaapissani, ja sinne päädyin nytkin ostoksille. Valinnanvaraa olisi ollut vaikka kuinka paljon (ja ostoskorissa olikin parhaimmillaan kolmet kengät...), mutta näihin nyt sitten päädyin.

Ja joo, odottelen postista vielä uusia nilkkureita (&OtherStories), lapselle talvikenkiä (H&M) ja itselleni vielä kisahousuja, sillä ilmoittauduin hetken mielijohteesta estekisoihin - hui kamala!

Jännittää siis, mutta ihan hyvällä tavalla: perusarjen keskellä tekee tosi hyvää haastaa itseään ja rohkaistua epämukavuusalueelle, sillä tunne onnistuneen suorituksen jälkeen on aivan mahtava! Sijoittuminen on minulle aivan toissarvoista: olen tyytyväinen, jos muistan radan oikein ja ratsastan sen suht. tyylikkäästi ja virheittä (eli ilman pudotuksia). Omaa haastetta kisoihin tuo vielä se, etten ole koskaan hypännyt valitsemallani hevosella, mutta onneksi kyseessä on hyvinkin luotettava ja suoritusvarma tyyppi, joten olen ihan luottavainen :-D

Uni tulee kyllä silmään heti kun pääni kohtaa tyynyn, joten nyt on hyvä hetki toivotella taas hyvät yöt!

30.9.2016

Ota, anna palautetta

Yksi hankalimpia asioita esimiehenä toimimisessa on rakentavan palautteen antaminen, joka ainakin monelle naisjohtajalle tuntuu olevan aika hankala paikka. Me naiset olemme (minäkin) luonteeltamme usein konflikteja välttäviä, ja siksi tuntuu ikävältä joutua käymään hankalia keskusteluja niiden samojen tyyppien kanssa, joiden kanssa tehdään töitä, syödään lounasta ja välillä istutaan drinksuillakin. Tämä on ollut esimiesurallani selkeä oppimisen paikka ja epämukavuusalueelle pakottautuminen, ja viime viikolla jouduin taas kohtamaan näitä tilanteita - eikä se tuntunut ollenkaan kivalta...

Pidin kaksi eri aiheisiin liittynyttä palautekeskustelua, joista toinen sujui loistavasti ja toinen meni niin huonosti kuin ikinä voi. Sen tarkemmin yksityiskohtia avaamatta voin todeta, että rakentavaa palautetta on myös todella vaikea ottaa vastaan (tämäkin toteutuu omalla kohdallani!), ja jos saa alaisekseen tyypin, jolla tämä taito on hallussaan, saa olla todella kiitollinen.

Ensireaktio on helposti tunnemyrsky ja vahva puolustautuminen, mikä on erittäin inhimillistä. Siitä pitäisi kuitenkin vastaanottavana osapuolena päästä yli ja malttaa kuunnella, mistä on kysymys - ja hyvä esimies taas osaa kertoa asiat tarpeeksi suoraan ja faktoihin pohjautuen, mutta kuitenkin myös lempeästi ja kunnioittavasti. On muuten helpommin sanottu kuin tehty!

Olen itse sortunut aikaisemmin ensinnäkin hankalien keskustelujen välttelyyn, mikä vain johtaa siihen, että tilanteet eskaloituvat ja kärjistyvät entistä pahemmiksi ja sitten itse keskustelussa en olekaan uskaltanut sanoa tarpeeksi suoraan, mistä on kyse, vaan olen pehmennellyt asioita liikaa. Lopputulos on ollut puolivillainen keskustelu, josta ei oikein voikaan syntyä mitään konkreettista muutosta, kun asiat on esitetty niin ympäripyöreästi!


Olin valmistautunut molempiin keskusteluihin miettimällä lähinnä avaussanoja, siitä eteenpäin ei voi etukäteen nuotittaa kaikkea, vaan pitää yrittää olla kuulolla ja mennä keskustelukumppanin fiiliksen mukaan. No, toisessa casessa kaikki tosiaan sujui oikein hyvin, ja vaikka olin mielestäni molemmissa aika lailla samalla tavalla virittäytynyt, meni se toinen aivan mäkeen, mikä jäi tietysti harmittamaan tosi paljon :-(

Olen itse yrittänyt ajatella niin, että kaikenlainen palaute on lahja: siinä saa mahdollisuuden nähdä itsestään puolen, jota ei välttämättä ole tiedostanut tai virheen, jota ei ole tajunnut, ja koska itse ainakin toivon kehittyväni jatkuvasti, on palautteen saaminen ikään kuin pieni oikopolku siinä kehityksen matkalla. Tietysti paljon riippuu siitä, miten palaute annetaan: tuleeko se syytöksenä vai onko siinä mahdollisuus keskusteluun ja pohdiskeluun siitä, miten asioita voisi tehdä paremmin. Ja vaikka uskon siihen, että jokaisen pitää itse tehdä omat valintansa, eikä minkäänlainen muutos voi toimia pelkästään ulkoa ohjattuna, voi esimies kuitenkin auttaa kyselemällä ja tukemalla alaistaan - ymmärryksen kautta eteenpäin!

No mutta sitten on sitä toisenlaista palautetta, eli positiivista ja ylistävää - sitä ei voi koskaan olla liikaa (tai ainakin väitän, ettei sitä ole tarpeeksi)! Meidän organisaatiomme valmistautuu parhaillaan kehityskeskusteluihin, ja pyysin sitä varten toimitusjohtajaltamme palautetta, sillä vaikka hän ei ole lähiesimieheni, olen taas tehnyt hänenkin kanssaan enemmän yhteistyötä tämän vuoden aikana. No, ensinnäkin hän vastasi kaiken kiireensä keskellä saman päivän aikana ja pitkällä, hyvin jäsennellyllä maililla ja toisekseen se oli niin ihanan positiivinen viesti, että meinasi ihan oikeasti tulla itku! Olen työskennellyt uudessa roolissani nyt puolisen vuotta, eikä kaikki ole ihan aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista - etenkin viimeiset pari viikkoa ovat olleet varsin rankkoja: kehut eivät siis olisi voineet tulla parempaan saumaan!

Havahduin samalla siihen, että moni omista alaisistani kokee varmaan juuri nyt samalla tavalla: syksy on ollut tosi kiireinen ja haastava, ja vaikka olemmekin "vain" tehneet omaa työtämme, tuntuu hyvältä, kun se noteerataaan ja sinua arvostetaan. Yritän siis jo ennen kehityskeskusteluita muistaa antaa kaikille positiviista palautetta vaikka jostakin pienestäkin asiasta, sillä kehuttavaa kyllä löytyy!

Ja samaa pitäisi tietysti soveltaa kotonakin: kehuja ja kiitosta pitäisi olla moninkertaisesti nalkutukseen moitteisiin verrattuna. Pätee kaikkiin perheenjäseniin, mutta erityisesti näin kolmetoistavuotiaan herkän pojan äitinä pitäisi muistaa aina viedä asioita eteenpäin pääsääntöisesti positiivisen kautta - siinäpä minulle kehittymisen paikka!

Tästä aiheesta olisi mielenkiintoista kuulla teidän mielipiteitänne, kun nyt kerrankin eksyin puhumaan työasioista: saatko itse tarpeeksi palautetta ja koetko sen antamisen ja/tai vastaanottamisen luontevaksi? Jos koet, jaa ihmeessä vinkkisi!

P.s. Huomasitko, että vein blogin myös Facebookiin? Jos se on luonteva tapa seurata postauksia, käythän klikkaamassa itsesi seuraajaksi!

28.9.2016

Deluxe-verkkarit

Olin reilu viikko sitten pienellä ex-tempore-shoppailukierroksella; Granin Halissa nämä Oúin housut osuivat sekä silmään (kaunis harmaan sävy) että käteen (ihanan pehmeät). Sovitin normaalikokoani 40, mutta ne olivat valtavan suuret, eikä pienempää löytynyt varastosta, joten kaupat jäivät tekemättä. Lauantaina sitten löysin samat housut Nectarinesta, ja oikea koko olikin peräti 36 - ihan hyvä siis, etten lähtenyt arpomaan ja tilamaan tällä kertaa nettikaupasta, vaikka sitäkin vaihtoehtoa tietysti harkitsin [ensimmäisenä]! Ystävänikin osti samat housut itselleen, joten näistä tuli meidän yhteinen suosikkimalli :-)

neule Michael Kors
housut Oúi
kengät Boden

Mies kuvaili housuja aamulla luksusluokan verkkareiksi (!), mutta päätin silti laittaa ne töihin - ja korkkareiden kanssa pöksyt ovat mielestäni ihan toimistokelpoiset, vai mitäs tykkäätte?

Matsku oli kyllä sen verran pehmeää ja joustavaa, että polvipussit ilmestyivät jo heti päivän käytön jälkeen - eikä näitä nyt ihan joka käyttökerran jälkeen voi pestä, joten kastelin housut kevyesti sumutepullolla, ja toivon, että lahkeet oikenisivat sillä.

Kenkiä vaihtamalla asun ilmekin vaihtuu paljon rennommaksi, ja Jenkkeihin lähtevä ystäväni jopa pohti, josko nämä olisivat hyvä matkustusasu, ja todellakin: siisti, mutta mukava toimii aina lentokoneen ahtaissa tiloissa!

Olen muuten vältellyt sukkien tai sukkisten käyttöä viimeiseen asti, mutta nyt on kieltämättä ollut parina aamuna vähän hoopo olo, kun itse liikun "paljasjaloin" ja osalla jengistä on jo hanskat kädessä ja talvinilkkurit jalassa... Kohta on siis pakko antaa syksylle periksi - viimeistään siinä vaiheessa, kun aamulla on pakkasta! Ja voi hyvänen aika, miten syksyinen keli nyt illalla olikaan: olin koiran kanssa lenkillä (paljon muita ei sitten ulkona näkynytkään...) ja oli pimeää, satoi ja tuuli tuntui menevän vaatteista läpi. Huh huh, sieltä se kaamos tulee, eikä meillä ole vieläkään perinteistä joulumatkaa varattuna :-(

Syksyn tulon huomaa myös siitä, miten väsymys alkaa painamaan työpäivän jälkeen: tänään(kin) nukuin pitkät päikkärit ennen kuin jaksoin lähteä koiran kanssa ulos, ja silti nyt väsyttää uudestaan, vaikkei kello käy vielä edes puolta yötä! Rautakuuri voisi olla paikallaan, siitä on ollut usein apua pieneen väsymykseen (kun ei siis ole kyse minkäänlaisesta uupumuksesta).

No mutta, nyt vetäydyn yöpuulle; teen taas aamulla kotoa käsin töitä, eli saan ihan rauhassa juoda hyvää kahvia ja nauttia oman kodin hiljaisuudesta ennen kuin suhaan iltapäiväksi toimiston hulinaan. Hyvää yötä!

24.9.2016

Liehulahje

Olen ollut myöhässä monen trendin suhteen (mm. farkkushortsit, pistokaskorkkarit, printtihousut ihan vain muutamia mainitakseni), mutta vajaamittaiset culottes-housut ovat kiinnostaneet jo pidempään - en vain ole löytänyt sopivia millään. Suurin hankaluus on se, että olen niin lyhyt, minkä takia housut eivät oikein ole olleet mittasuhteiltaan sopivia. Mutta sitten tärppäsi: olin reilu kuukausi sitten Stockan muoti-illassa, ja siellä mallilla oli päällään Marimekon kreppikankaiset culottesit, ja päätin että jossakin vaiheessa haluan edes sovittaa niitä itselleni.

No, monta viikkoa tässä meni, ja olin tietysti ihan varma, ettei näitä enää ole, mutta niin vain kävi tuuri ja löysin eilen Tapiolasta oman kokoni - ja tadaa! ne istuivat!

Seuraava haaste olikin sitten kuvan ottaminen, sillä nämä housut eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa, jos vain seistä pönöttää - pitää varmaan töissäkin olla jatkuvassa pienessä liikkeessä, jotta olisin mahdollisimman edustava :-)

Toppi J. Crew
housut Marimekko
kengät Banana Republic

Culottesit ovat sopivan erilaiset kuin mitkään muut pöksyt, ja oikeastaan yhtä paljon hame kuin housutkin. Kaiken lisäksi kuulin, että kovin tyylitietoinen ystäväni oli juuri ostanut nämä samaiset housut muutama päivä sitten  - näiden on siis pakko olla nyt kuuminta hottia! Täytyy vielä vähän mallailla erilaisia yläosia, jotta löydän sopivia - en yhtään tiedä, käykö bleiseri tai muu pidempi yläosa, vai onko tuollainen lyhyempi collari tai toppi se ainoa oikea.

Jalassa on myös uudet kengät, joiden kohdalla kävi vanhanaikaisesti: ne ovat niin kauniit, että huijasin itseni uskomaan, että saan ne venymään sopiviksi, vaikka ovat hieman liian naftit. Niinpä pidän niitä urheilusukkien kanssa kotona ja toivon parasta...tyhmää, niin tyhmää! Jos siis törmätään joskus, ja hoipertelen hieman, tsekkaa ensin, sattuisiko jalassani olemaan juuri nämä samaiset korkkarit, ennen kuin mietit muita selityksiä hankalalle kävelylleni.

Olin tänäänkin shoppailemassa, onnellisen sattuman avustamana: satuttiin eilen illalla myöhään juttelemaan hyvän ystäväni kanssa ja tajuttiin, että mehän itse asiassa ehtisimme tapaamaan ihan livenäkin pitkästä aikaa; niinpä suuntasimme aamupäivällä Helsinkiin ja kuljeskelimme putiikista toiseen kunnes oli iimein pakko päättää viiden tunnin pyörähdys Brondaan. Voi että, miten hyvää tekikään vaihtaa kuulumisia vaatteita hypistellen (ja välillä sovitellen) kaikessa rauhassa, ihan parasta terapiaa! Enkä tietenkään palannut ihan tyhjin käsin, vaan löysin mm. etsimäni housut, joita en uskaltanut tilata netistä - niistä lisää myöhemmin.

Lauantai-ilta huipentuu taas kotisohvalla roséviiniä lipitellen, toivottavasti sinullakin on jotakin mukavaa ohjelmaa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...