2.8.2013

Harmaan pilven hopeareunus

En yleensä kadota tavaroitani kovin usein, mitä nyt saatan säilyttää niitä hetken hieman kummallisessa paikassa, mistä syystä en aina ihan heti muista, mihin jätin puhelimeni/ lompakkoni/ kelloni. Mutta lopullisia katoamisia tapahtuu onneksi todella harvoin.

Toissailtana jätin kuitenkin ihanat, kuin juuri minun kasvoilleni tehdyt Donna Karanin aurinkolasini Stockalle, eikä niitä ole löytynyt -enkä ole kovinkaan toiveikas asian suhteen.... Ketä tahansa varmaan harmittaisi moinen lapsus, mutta kun noissa aurinkolaseissa oli vielä vahvuudet, eli kirpaisevat aika lailla tavallisia reiskoja enemmän :-(

Jos jotakin positiivista hakee, olin ehtinyt nauttia niistä jo muutaman vuoden, joten ne oli jo poistettu lähes kokonaan taseesta. Lisäksi tuli mentyä tänään näöntarkastukseen, ja sain ilokseni kuulla, että näköni oli parantunut: ikänäkö (kääk!!!) alkaa kumoamaan likinäköisyyttäni. Ei siis kannata käydä leikkauttamassa silmiä juuri nyt!

Uudet ihanuudet löytyivät Espan Keopsist, kuten ne edellisetkin. Jotenkin mulla on aivan maaginen kyky ihastua aina hyllyn tai rekin kalleimpaan tuotteeseen ja niin nytkin, mutta onneksi sain kuitenkin -30% alennusta. Ja tuleehan näitä käytettyä taas monta vuotta (toivottavasti!)!

Tiffany & co. oli mulle ihan uusi aurinkolasibrändi, mutta onhan näissä jotakin audreyhepburnmäistä, vai mitä? Aika monessa mallissa oli mausteena Tiffanyn vaaleansinistä esim. sangoissa, mutta päädyin tähän turvalliseen täysmustaan (surprise!). Kukkakoriste on siinä ja siinä, mutta ajattelin että se on etenkin lyhyiden hiusteni kanssa ihan ok.

Joudun nyt kulkemaan pari viikkoa todella noloissa, ikivanhoissa arskoissani, joten toivottavasti en törmää kenenkään teistä lähiaikoina. Sen jälkeen voidaan taas tutustua :-D

Kirjoittelen tätä postausta kampaajalla, joten pääsen aloittamaan viikonlopun freesillä frisyyrillä, ihan parasta! Lisäksi koti on siivottu tänään, joten kyllä nyt kelpaa - mahtaisaa ja helteistä viikonloppua teillekin!

30.7.2013

Same same, but different (almost Hermès)

Jos Milanon onnentähdet olisivat olleet toisessa asennossa, esittelisin nyt iloisena uutta Hermès Hami -rannekettani, mutta sitä ei löytynyt liikkeestä oikean kokoisena ja juuri tässä kuvan mudan sävyssä, joten ostamatta jäi tällä kertaa.

Sain seuraavana päivänä pientä lohtua siitä, että Max & Co:lta löytyi vähän vastaavat nahkarannekkeet - ja sain huomattavasti huokeammalla hinnalla peräti kaksi kappaletta. Vähän jäi silti kismittämään, kun nyt kerrankin olisin ollut ostohousut jalassa ja rahat kourassa sen alkuperäisen suhteen. No, jäipähän jotakin ostettavaa vielä ensi reissullekin :-)

Hermèsin lisäksi ostin myös Chanelia, jos nyt meikkituotteet lasketaan...ok, ei lasketa, olen samaa mieltä, mutta näytän ne nyt tässä kuitenkin.

Tämä luomivärisetti (Les 4 Ombres) on ollut hankintalistallani jo vaikka miten pitkään, mutten ole koskaan ehtinyt tai jaksanut paneutua juuri oikean sävycombon valikointiin. Myönnettäköön, että meikkivalikoimastani löytyy jo useampikin samansävyinen setti, mutta heitin huonolaatuisemmat nyt kylmästi pois näiden tieltä. Ja pari muutakin kummallista ja viimeisiään vetelevää luomiväriä samantien - jollen ole pariin vuoteen koskenutkaan johonkin tuotteeseen, se ei ensinnäkään enää taida olla kovin freesissä kunnossa, eikä varmaan tunnu ihan lähitulevaisuudessakaan kovin houkuttelevalta valinnalta....

Olen huomannut olevani nihilistisen tarkka luomivärin koostumuksen suhteen: sen pitää olla tarpeeksi pehmeä levittyäkseen hyvin, tarpeeksi pigmenttipitoinen antaakseen väriä ja tarpeeksi kestävä pysyäkseen koko päivän. Kaikki tämä toteutuu Chanelien kohdalla, joten olivat mielestäni korkeahkon hintansa arvoiset.

Ja kuvassa myös ne ostamani nahkarannekkeet - ihan jees nämäkin :-) Alempi ei siis ole ihan musta, vaan tummanharmaa (kerrankin kuva ei valehtele).  Harmaa neule/ svetari & ranneke alkaa tuntumaan jo ihan houkuttelevalta yhdistelmältä, joten sitten kun se syksy pian joskus tulee, olen valmis!

29.7.2013

Home sweet home!

Pikainen piipahdus Milanossa oli todella virkistävä, joskin jalkani ovat vieläkin tuntikausien kävelystä (shoppailukin on urheilua!) aika voipuneet. 

Lentomatka alkoi asiaankuuluvasti samppanjalla ja jatkui kohteessa proseccolla. Nam!

 
Uusi löytömme Cliniquen Chubby Stick -huulipuna osoittatui maineensa veroiseksi: helppo levittää ja ihanan kevyt huulilla. Niin kovasti innostuin, että käytin punaa lähes ympäri vuorokauden - minä, jolle pelkkä huulikiiltokin on jo meikkaamista! Mutta jollei Milanossa rohkene käyttämään punaista (no, pinkkiä) huulipunaa, niin missä sitten?!


Kuvia tuli otettua harmittavan vähän; tosibloggaaja olisi tajunnut niiden arvon, mutta minä kyllä missasin sen mahdollisuuden lähes täysin :-( Emmepä kyllä käyneetkään nähtävyyksiä kiertelemässä, vaikka asuimmekin aivan Duomon takapihalla, vaan keskityimme varsin vakavamielisesti shoppailuun. 37C helle oli sen verran tuhti, että kovin montaa korttelia ei pystynyt kävelemään ilman kauppa- tai kahvilastoppia... Ostoksista lisää myöhemmin, jahka saan otettua kunnon kuvia.

Hotellimme, Starhotel Rosa Grand oli kiva ja kohtuuhintainen - ja ennen kaikkea superpaikalla!






Tässä vielä voipunut matkaaja eilen illalla myöhään Hki-Vantaalla. Huomatkaa uudet Max Maran housut - aika villit, vai mitä?! Kuvaajana toimi säkenöivä matkaseuralaiseni L, kiitos vielä upeasta reissusta!

26.7.2013

Lomaa loman päälle


Ikään kuin tässä ei nyt olisi ollut jo kaikkea kivaa, päätän lomani minipyrähdyksellä Milanoon parhaan ystäväni kanssa. Ihanaa!

Varmuuden vuoksi pakkaan mukaan hatun, sillä säätiedote lupaa viikonlopuksi +35 astetta, ja vaikka vietänkin paljon aikaa sekä putiikeissa että baareissa, ei auringoltakaan voi välttyä.

En ole luonnostani hattuihmisiä, joten sen päähän laittaminen vaatii vähän venymistä oman epämukavuusalueen puolelle, mutta viime viikolla Naanatalissa kevyen auringonpistoksen kokeneena olisi kyllä parempi välttyä samalta kokemukselta toistamiseen - etenkin noin lyhyen reissun aikana!

Kuvan svetaritoppi ei pääse matkalle mukaan, aivan liian paksu ja kuuma! Se on kuitenkin uusi, joten sikäli oikeutettu tekemään debyyttinsä täällä blogin puolella. Se on niitä harvoja alehankintoja, joita en palauttanut - Gapilta, yllätys yllätys.

Vetolaukkuni on pelottavan tyhjä, mikä merkitsee sitä, että joko minusta on kehkeytynyt tarkka pakkaaja tai sitten olen unohtanut puolet tärkeistä tavaroista - pelkään jälkimmäistä...  No, kohta se nähdään. Nyt toivottelen teille arrivedercit ja mukavaa viikonloppua!

Ja Betty, jos satut lukemaan tätä JA sattuisit olemaan hoodeilla viikonloppuna, laita viestiä huesofblackblog@gmail.com, niin käydään espressoilla :-)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...