2.4.2012

Taistelu näppyjä vastaan: luottotuotteeni

Kirjoitin tuossa pari päivää sitten siitä, että ihoni kunto huononi tässä yhtäkkiä melko dramaattisesti ja ajattelin kertoa, millä tuotteilla nyt pyrin saattaamaan tilanteen taas tasapainoon.


Ensin putsari (silmämeikit poistan erikseen), joka on kevyen kevyesti kuoriva ja jättää ihon todella raikkaan tuntuiseksi. Käytän aamuin illoin.


Sitten päivävoide. Olen käyttänyt tätä jo pari vuotta ja voide auttoi muutaman kuukauden päivittäisen käytön jälkeen jopa leukaan tuleviin kamaliin, kipeisiin hormonipaukamiin - niitä ei ole näkynyt pitkään aikaan, enkä uskalla nyt edes kokeilla muita voiteita siinä pelossa, että ne palaisivat.

Voide on ohut ja jättää kivan mattapinnan. Ei hajusteita, kuten ei missään muissakaan La Roche-Posayn tuotteissa.


Kiehl'sin täsmävoide, jota levitän nyt koko otsalle yön ajaksi. Tosi ohut ja hyvin imeytyvä voide, jota voisi käyttää meikinkin alla.

Sitten vielä täsmempi tuote, jos on oikein näkyvä/ iso näppylä. Yäk. Tämä myös kuivattaa ihoa aika paljon, joten kannattaa käyttää säästeliäästi.

Yöllä käytän edelleen Clarinsin kasvoöljyä (siitä lisää täällä), ja saatan vielä sipaista päälle tätä Biothermin yövoidettakin, jos iho tuntuu kovin kuivalta.



Ai niin, päivävoiteen päällä käytän myös tätä seerumia tuomaan sitä toivomaani kuulautta :-)



Tuo Idealist on ihan hyvän tuntuinen uusi tuttavuus: iho ei kiillä eikä kimalla, mutta hohtaa himmeästi.Valitettavan hintava tuote, vaikka ostinkin lentokentältä.

Joo-o, aikamonen arsenaali tuotteita päivittäisessä käytössä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...