Crazy stuff

Koko kevään kreisein viikko on kohta ohi, huh huh! Lähdin sunnuntaina Berliiniin, istuin päivät seminaareissa ja illat dinnereillä/ gaalassa, lensin sieltä keskiviikkona aamukoneella Suomeen, käväisin töissä, valmensin illan poikaa hissankokeisiin, pakkasin taas, lähdin torstaina aamuvarhain Tallinnaan, tulin vähän nuukahtaneena perjantaina kotiin, nukuin pitkät päikkärit, lähdin ratsastamaan ja simahdin kymmeneltä meidän perheestä ensimmäisenä. Tänään oli eka päivä, kun olin ihan normaalisti kotioloissa ja perheen kanssa; kävin Stockalla, kävelytin koiran, oltiin vain. Nyt katseltiin juuri Vino Show'ta ja syötiin irtokarkkeja, kuoharia ei tällä kertaa tehnyt yhtään mieli - jännä juttu!

Tämä kortti osui silmään ja kiteyttää hyvin sen, mihin tässä on päädytty: olen liian vanha ja harjoitellut aivan liian vähän voidakseni mitenkään uskottavasti bilettää kahdesti saman viikon aikana! Sen olen sentään oppinut, ettei kaikkea ilmaista viinaa tarvitse juoda (myönnän kuitenkin, etten edes yrittänyt pitää lukua juoduista drinkeistä), mutta ihan jo pelkkä valvominen tekee tehtävänsä, ja siihen päälle vielä matkustamisen yleinen rasittavuus, pieni stressi tekemättömistä töistä ja hienoinen huono omatunto poissalosta kotoa, niin olo on tosiaan varsin uuvahtanut, enkä vieläkään ole palautunut ihan normaliin olotilaan.

Tärkeintä on kuitenkin se, että mies ja poika olivat - kuten aina - pärjänneet keskenään oikein mainiosti, olisi nimittäin tosi kamalaa joutua yhtään huolehtimaan siitä reissun päällä. Ovathan he harjoitelleet satunnaista kahdestaan elämistä jo kymmenen vuotta, sillä matkustin heti äitiyslomalta palattuani ihan säännöllisesti - nykyään matkapäiviä kertyy onneksi huomattavasti vähemmän. En ole koskaan tehnyt pakastimeen viikon ruokia valmiiksi etukäteen, asetellut lapsen päivittäisiä vaatteita valmiisiin pinoihin tai tehnyt muutenkaan mitään erityisiä etukäteisvalmisteluja. Toki muutama minun rutiineistani sivuutettiin aina joskus poissaollessani, mikä on kaltaiselleni kontrollifriikille hieman vaikeaa, mutta olikin varmaan loppukädessä vain hyvä asia tajuta, etten voi päättää jokaista arjen yksityiskohtaa tuhansien kilometrien päästä :-O

Germanwingsin lentotragedia liippasi jotenkin niin läheltä (lensin heti sitä seuraavana päivänä, ja kieltämättä jännitti tavallista enemmmän), että asiat loksahtivat kertaheitolla taas oikeisiin mittasuhteisiin. Halasin poikaa vähän tavallista pidempään heti kotiin palattuani, ja silittelin hänen päätään totuttua enemmän, kun sain napattua hänet kainaloon telkkarihetken ajaksi. Ihan kamalaa ajatella kaikkia heitä, joiden perheenjäsen ei koskaan tullutkaan lennolta kotiin :-( Juuri nyt on siis hyvä hetki olla onnellinen ja kiitollinen, ei mulla muuta.