Tilasin nyt ekaa kertaa Petite-puolen vaatteita, ja olin vähän kahden vaiheilla tuon lahjepituuden kanssa: en ole ollenkaan tottunut vajaamittaisiin pöksyihin (miten olisinkaan, kun yleensä "cropped" tai "ankle length" on mulle ihan normimitta?!), joten piti ihan käydä tsekkaamassa vielä nettisivuilta, oliko noiden tarkoitus olla noin lyhyet. Tarjolla olisi myös ollut vaikka mitä kivoja värejä, ja olisinkin tilannut harmaanpetrolinsiniset, mutta juuri niistä oli tietenkin oma koko loppu - mustaan oli siis taas tyydyttävä.
Päätin nyt pitää nämä tämän mittaisena, sillä saattaa olla, että jos vaihtaisin ne regular-pituisiin, katoaisi housujen juju kokonaan. Harmi vain, ettei noin lyhyitä housuja pääse pitämään vielä pitkään aikaan, eikä tulevissa matkakohteissakaan (Amsterdam ja Lontoo) ole vielä tarpeeksi kesäistä....
toppi Oui
housut J. Crew
kengät Ganni
Viikonloppu on mennyt lempeästi palautuessa viikon rasituksista, ja rästiin jääneitä tv-lemppareita katsellessa; Hulluilta päiviltä hankittu AppleTV osoittautui oikein toimivaksi ratkaisuksi: nyt pystymme katsomaan Katsomon ja Ruutu-palvelun ohjelmia ilman erillisiä piuhavirityksiä. Kävin aamupäivällä vuokrahepallani rauhallisella maastolenkillä, ja illalla lähden vielä ystävän kanssa iltakävelylle, joten kevyt liikuntakin on sopivasti palauttavaa :-)
Tuleva työviikko on mukavasta nelipäiväinen, jee! Me päätimme yhteistuumin jäädä kotiin pääsiäistä viettämään, joten luvassa on lisää rentoa löhöilyä, hyvää ruokaa ja reipasta ulkoilua. Vielä pitää selvittää, mitä kaikkea tekemistä pääkaupunkiseudulla olisi tarjolla - saa ehdottaa, jos tiedätte jotakin hauskaa!
Superkiva asu, omastakin kaapista löytyvät nuo elementit. Punaiset kengät piristävät.
VastaaPoistaKiitos, Marjukka! Olen samaa mieltä: punaiset kengät tekevät joka asusta aina piirun verran iloisemman :-)
PoistaHyvältä näyttää tuo lahkeenmitta! Tosin nyt tulla tupsahti sen verran lunta tupaan, että taitaa sinun nilkkasi pysyä piilossa vielä tovin pidempään :)
VastaaPoistaTäälläkin vietetään pääsiäistä ihan vaan kotosalla, mä tulen tänne vakoilemaan noita menovinkkejä myös :)
Joo, mies joutui tekemään taas pitkästä aikaa lumityöt :-O Olin ehtinyt pakkaamaan Sorelit jo kesäsäilöön, mutta taidan joutua kaivamaan ne uudestaan esiin (katson tässä juuri kymppiuutisen säätiedotusta...).
Poista