17.3.2015

Haahuilua

Sanotaan, että pakko on paras muusa, ja se näyttää pitävän minun kohdallani paikkansa: mulla oli tänään vain kaksi palaveria, ja olin "vapaa-ajasta" niin ihmeissäni, että tuntuu siltä, kuin en olisi saanut oikein mitään aikaiseksi - haahuilin vain! Onneksi oli sentään haahuiluun sopiva asu päällä - vetelehtiminen olisi takuulla tuntunut vielä tyhmemmältä jakkupuvussa (en tosin ole käyttänyt jakkupukua niin moneen vuoteen, etten ole ihan varma muistanko edes, miltä se tuntuu).

Ihan niin omaksi en tätä tyyliä tuntenut, että siitä tulisi tapa, mutta vaihtelu virkistää :-) Huomenna voin sitten taas kanavoida sisälläni asuvaa Pönöttävää Johtajaa ja vaihtaa tennarit korkkareihin, ja lakata vaikka kynnet pitkästä aikaa.

Rohkaistuin myös lähtemään kotiin tavallista aikaisemmin, ja olin itsestäni kovinkin ylpeä, kun olin jo ennen kuutta ehtinyt laittamaan ja syömään lämpimän aterian sekä kuskaamaan pojan treeneihin! Yleensä joudun aina turvautumaan pojan kavereiden äiteihin noiden vientien kanssa, joten oli mukava hoitaa edes kerran oma osuuteni senkin suhteen (meidän perhe siis hoitaa haut, ei tässä ihan loisia olla). Sen jälkeen lenkitin vielä koiran, kävin viemässä huuto.netissä myymäni monot lähimpään SmartPostiin - ihan mahtava palvelu, muuten! - ja kävin ratsastamassa normaalin iltavuoroni. Huomenna jatkan iltamenoilla vielä vähän pidemmän kaavan kautta, sillä olen työn puolesta Katy Perryn konsertissa. #workinghard taas :-D

Loppuviikko meneekin sitten onneksi vähän löysemmissä merkeissä ainakin iltojen osalta, vaikka työtahti näyttääkin nousujohteiselta mitä lähemmäksi viikonloppu tulee. Sitten onkin kohta pääsiäinen - eikä meidän perheellä ole vielä mitään suunnitelmia. Tahko vähän houkuttelisi, mutta jotenkin sinne lähteminen tuntuu juuri nyt niin vaivalloiselta asialta, että olemme mitä todennäköisemmin ihan kotona vain. Sitten parin päivän jälkeen olemme kaikki mökkihöperöitä ja vihaisia toisillemme siitä, ettei kukaan saanut aikaiseksi varata sitä Tahkon mökkiä...

Sen sijaan vapuksi ajattelimme lähteä Lontooseen, sillä minulle sattuu työmatka sopivasti juuri vappuaatoksi, ja helppohan miehen ja lapsen olisi lentää sinne päivää myöhemmin pitkän viikonlopun kaupunkilomalle. Poika ainakin innostui ajatuksesta jo kovasti, vaikka veikkaan sen johtuvan vain ja ainoastaan siitä, että hän näkee jo itsensä Abercrombien kassalla ison vaatekasan kanssa. I've created a monster!

6 kommenttia:

  1. Odotan, että kiinnostuuko kukaan pojistani vaatteista ja jos kiinnostuu, niin kuinka kauan sitä pitä odottaa. Tällä hetkellä linja on se, että paras vaate on se mikä oli edellisenä päivänä päällä :) Meidän poikia saa suosiolla toistaiseksi ainoastaan karkki/lelukauppaa :)

    Minusta olisi ihanaa lasketella vielä pääsiäisenä, mutta täälläkin vaivaa laiskuus ja ennenkaikkea mukavuudenhalu. Tappelevan takapenkin kanssa ei jaksa kovin kauas ajella, Tahkokin tuntuu ajomatkan suhteen aivan liialliselta ponnistukselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se meidän pojissa on kuitenkin samaa, että se edellisen päivän vaate on aamulla paras valinta - ja näköjään lattia koetaan ihan asianmukaiseksi säilytyspaikaksi, vaikka olisi kuinka arvokas ja mieluinen vaate kyseessä :-O

      Meidän takapenkki ei tappele, mutta kitisee kyllä...

      Poista
  2. Oi kun kiva kokonaisuus, pusero on todella kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Se on sen verran rento, ettei ole päässyt virallisempiin asukuviin, koska toimii lähinnä koti- tai ainakin vapaa-ajan vaatteena.

      Poista
  3. Pakko on kyllä minunkin muusani, ehdottomasti! Liian leppoisa työtahti on ihan kamalaa, ei tosiaan tunnu saavan mitään aikaiseksi.

    Pääsiäissuunnitelmat ovat täälläkin ihan auki, tosin taidetaan vaan olla ihan kotona. Täytyy varmaan askarrella tuon mukelon kanssa jotakin pääsiäisjuttuja, niin ei ihan laiskotteluksi mene :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh, mä en kyllä askartele mitään! (olen tosi huono äiti, tiedän...) Ulkoillaan varmasti sitten kotinurkilla, jos ollaan täällä - toivotaan siis hienoja säitä!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...