9.12.2015

Pieni joulun tuikahdus.


Meidän perheessä on vain hyvin vähän jouluperinteitä, koska vietämme lähes jokaisen joulun pyhät kaukana Suomesta (aika usein Thaimassa, kuten nytkin). Koristevarastoni on vähän köyhänlainen, ja aika moni nukkavieruista joulupalloista ja -köynnöksistä taitaa olla lapsuudenkodin peruja... Meillä on ollut oma joulukuusi kokonaiset kaksi kertaa viimeisten kahdentoista vuoden aikana (poikamme on siis sen ikäinen, siitä osaan laskea montako joulua on tullut vietettyä Suomessa: kai eka ja toka), enkä edes tiedä mihin olen jemmannut kuusenjalan ja Ikean led-koristeisen kuusenalusmaton - onneksi ei siis tarvinnut lähteä etsimään niitä nytkään!


Joulutunnelmaa meillä on silti, se tulee aika pienillä asioilla. Amaryllis sai uuden kääreen paikalliseseta kukkakaupasta, ja sunnuntaina sytytin sen kaveriksi pari adventtikynttilää. Hyvltä ystäviltä synttärilahjaksi saadut Iittalan Allas -kynttiläjalat tuntuivat sopivalta parilta modernin paperipussukan kanssa.


Olkipukki löytyi viime viikonloppuna Turun joulumarkkinoilta: äitini osti sen pojallemme joululahjaksi (ei ollut osannut ostaa 12-vuotiaalle mitään lahjaa, ja oli kovin helpottunut, kun löysimme markkinoilta jotakin mieluista), yhdessä puntaroivat ja tekivät valinnan. Ja vaikka poikamme valitsi sen itselleen, en malttanut siirtää sitä hänen huoneeseensa yläkertaan, vaan toin sen rinnalle aikoinaan anopilta joululahjaksi saadun lyhdyn paraatipaikalle takkahuoneen senkin päälle.

Näin rakkaat muistot ja läheisiltä saadut lahjat ovat esillä ja muistuttavat elämästämme löytyvistä hyvistä ja arvokkaista asioista: joulu näkyy pienesti, mutta sen henki ja sanoma ovat kuitenkin vahvasti läsnä.

Mukavaa joulun odotusta kaikkiin koteihin <3

8 kommenttia:

  1. Hyvää ja levollista joulun aikaa. Nauti valosta ja lämmöstä.
    Jos satutaan samoille hoodeille reissun päällä, aion rohkaista mieleni ja nykäistä sinua hellemekon helmasta ;)
    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta ehdottomasti tuut nykimään, ei siinä mitään rohkaisua tarvii - olisin tosi iloinen yllätystreffeistä!

      Poista
  2. Itsekään ei laittele kotiin joulua tai höösää. Lähdemme heti joulun jälkeen lomalle ja en ole jouluihmisiä, niin koristeet pysyvät visusti kaupan hyllyllä :D Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mutään joulua vastaan, mutta joulumieli löytyy mun mielestä ihan muusta kuin kaikesta ylimääräisestä krääsästä...

      Poista
  3. Minä taas en raski lähteä jouluksi pois kotoa. Toiveikkaana aina odottelen, että voi kun tulisi lunta. Joulun pyhien jälkeen olen kyllä ihan valmista kauraa johonkin lämpimään ja valoisaan. Kaksi joulua olen ollut pois Suomesta, mutta silloin olen asunut ulkoimailla eikä ole ollut riittävästi lomaa Suomeen tulemiseen.

    Rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta minäkin toivon, mutta aika synkältä näyttää tuo säätiedotus :-( Mukavaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  4. Jotenkin tämä oli ihan paras joulupostaus ever, niin armollinen kaikille perheenäideille, jotka kvartaalitaloutta palvelevat. Ihanaa joulua ja lomaa, nauttikaa toisistanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Julis! Kvartaalitalouden pyörässä minäkin pyörin, joten siksi sitä armollisuutta ja huumoria pitäisi yrittää ylläpitää [pysyäkseen jotenkuten järjissään].

      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...