Henkinen niskaote

Ihailen ja arvostan kaikkia juoksijoita, mutta aivan erityisesti nostan hattua niille urheille tyypeille, jotka juoksevat sadekelillä ja räntäsateessa - siinä sitä vasta luonteen lujuus mitataan! Oma juoksuharrastukseni on ollut aika nollissa jo pari vuotta; into vain pikkuhiljaa lopahti ja lenkille lähteminen alkoi tuntumaan yhä vieraammalta ja kaukaisemmalta ajatukselta... kesällä käytiin muutama kerta poikani kanssa hölköttelemässä, mutta minkäänalaista tapaa siitä ei kyllä päässyt syntymään.

Eilen kuitenkin lupasimme lähtevämme edes parin kilsan pikkutaipaleelle, ja kun se oli sanottu ääneen, oli sitten oikeastaan pakko pitää lupaus. Kelikin oli oikein suotuisa, ja yhdessä oli kiva jutella siinä jolkottelun lomassa - ihan laatuaikaa, siis :-) Ja kun sujui niin hienosti, innostuin tietysti kovasti ja uhosin jatkavani samaa rataa sunnuntainakin (eli tänään).

Ajatus tuntui aamulla vielä oikein fiksulta, mutta koska mulla oli (mukamas!) paljon muuta tekemistä ja koska olen tosi taitava lykkäämään kaiken mahdollisen viime tinkaan, olin tuossa tunti sitten siinä tilanteessa, että lenkki oli edelleen juoksematta ja päivän kaunis keli oli päässyt muuttumaan sateiseksi ja pimeäksi. Jotenkin sain kuitenkin itseni kammettua ovesta ulos, ja jaksoin painella melkein viisi kilsaa! Vauhti ei päätä huimannut (Sports Tracker on armoton totuuden kertoja), mutta kyllä nyt olen erityisen ylpeä tuosta henkisestä niskaotteestani, vaikka paranneltavaa jäi.

Kuvituskuvissa on kukkia mulle :-D

Ja nyt, lämpimän suihkun jälkeen, on tietysti aivan voittajafiilis, ja olen täynnä hiljaa mielessä kuiskattuja suunnitelmia, joissa viikkokalenteriini sisältyy ainakin pari lenkkiä, kahvakuulailua ja jopa pari ratsastustuntia. Olen kuitenkin ollut tässä samassa euforiassa niin monta kertaa aikasemminkin, että tiedän sen unohtuvan arjen kiireisiin jo parissa päivässä, joten älkää huolestuko :-D

Tämän illan taidan kuitenkin leijua tässä hyvänolontunteessa - ja ensi viikolle on itse asiassa jo kaksi ratsastustuntia (joista toinen on esteitä) sovittuna, joten siitä on hyvä lähteä rakentamaan. Jokainen kävelylenkkikin on aina parempi kuin sohvalle jämähtäminen, joten täytyy olla itselleen armollinen. Kaikkea hyvää teidänkin viikkoonne!

Heikko saalis

Kyllä vain, tässä koko viikon saldo:  yksi asukuva! Eipä silti, ei niissä muissa asuissa paljon ikuistettavaa ollutkaan, tämä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ehdotonta parhaimmistoa.

neuletakki Boden

toppi Lindex

farkut J. Crew

kengät &OtherStories

Viihdyn kyllä ehdottomasti juuri tällaisessa combossa: farkut, mukavat kengät (joilla pystyy vähän kävelemäänkin) ja riittävän siisti toppi ja neuletakki. Ei tarvitse hävetä, vaikka sattuisi samaan hissiin konsernijohtajan kanssa, ja jaksaa helposti istua pitkän päivän neukkarista toiseen siirtyen.

Ja niissä neukkareissa on toden totta tullut istuttua tällä viikolla, huh huh! Olin tänään töiden ja koko viikon jälkeen niin loppu, että painelin suoraan nukkumaan  - ja vetelinkin suorilta jaloilta yli tunnin päikkärit sen aikomani vartin sijaan... veikkaan, että yöunia ei noista pikkutirsoista huolimatta tarvitse odotella yhtään, sillä nukkuminen on viime aikoina jäänyt vähän paitsioon :-(

Viime viikonloppuna juhlittiin poikani synttäreitä, ja rakkaimmat vieraat jaksoivat istua iltaa puoleenyöhön asti (pikkuväki kyllä simahti ja heidät kannettiin illan päätteeksi autoon silmät sikkuralla - ei aihetta lastensuojeluilmoitukseen!). Tarjoilujen jalokivenä oli perinteinen mutakakku vadelmakastikkeella - ja koska olin ostanut niitä varuiksi useampia, sain nautiskella keskiviikkoon asti päivittäisiä suklaaherkkuja. Ihanaa, mutta niin väärin, koska samalla mua ahdistaa oikeasti tämä hidas, mutta vakaa keskivartalolihavuuden jatkuva kasvu! Ja kohta siis kärvistelen sitten bikineissä kaksi viikkoa, mutta ihan on oma vika :-( Eilenkin menin iltakemuihin kahvakuulatunnin sijaan, ja tätä kirjoittaessani siemailen jo illan toista valkkaria - ja noista pienistä valinnoista se läski kertyy...

No, yritän huomenna olla reipas ja käydä lenkillä (ja kieltäytyä irtsareista, vaikka onkin koko perheen karkkipäivä), eihän tässä auta vaipua epätoivoon tai menee lopullinenkin motivaatio ja yrittämisen halu.

Nyt lupasin katsoa miehen kanssa leffan. Tai siis pakotan hänet katsomaan valitsemani romanttisen komedian :-D Öitä!

Juhliin

Tämä kortti on lapsemme serkkua varten,
meillä on tosi monella synttärit marraskuussa
(nyt ei ole tarjolla parempaa kuin pikainen kännykkäräpsy)

Huominen on poikamme päivä, sillä juhlimme hänen 12-vuotissynttäreitään suvun ja läheisten kanssa - aina yhtä tärkeä hetki! Varsinainen juhlapäivä oli jo muutama päivä sitten; silloin kyynelehdin tapani mukaan heti aamulla, kun kertasin lapselle jokavuotista tarinaani siitä, miten monta vuotta sitten aamulla aikaisin lähdimme hänen isänsä kanssa kohti Naistenklinikkaa ennen päivänvaloa (suunniteltu sektio, olimme leikkausjonossa ekoina), ja miten kamalasti meitä jännitti, ja miten siitä tuli loppujen lopuksi elämäni hienoin ja upein päivä. *pyyhkii kyyneleitä taas*

Huomisen simppeli menu on mietitty, kämppä siivottu (kerrankin osui siivouspäivä sopivasti juhlien aatoksi, thank god!), ja koristeet ja kukatkin jo laitettu esille, mutta huomenna pitää vielä käydä kaupassa ja LAITTAA KAIKKI NE SAFKAT! Kaiken lisäksi, jos vanhat merkit pitävät yhtään paikkansa, paukkaa äitini tänne jo vähintään paria tuntia aikaisemmin "auttamaan" - tarkoitus on toki hyvä, mutta siinä härdellissä olisi kyllä parasta olla ihan vain perheen kesken, kun muutenkin meinaamme kaatua toistemme jalkoihin säntäillessämme kuin päättömät kanat viime hetken pikkuaskareita suorittaen... 

No mutta, vaikka ennen juhlia kaikki onkin yhtä kaaosta, olen siinä hyvä että stressini loppuu siinä vaiheessa, kun ekat vieraat astuvat ovesta sisään (ja kuuluu eka poks!). Sitä odotellessa lähden nyt kauneusunille keräämään voimia suuria tunteita ja mahdollista pitkää iltaa varten. Hyvää  yötä!

Se aika vuodesta (ja uudet kengät)

Elokuvissa ja sisustulehdissä syksy on aina ihanaa yhdessäolon ja -puuhastelun aikaa: lapset ja koirat telmivät kilvan lehtikasoisssa, eikä ketään ärsytä se, että vaivalla haravoidut lehdet leviävät uudestaan pitkin pihaa. Nauru raikaa, posket punottavat ulkoilmasta, mutta aurinko lämmittää kuitenkin haravohin nojailevaa tai kevyesti touhuavaa talkooväkeä - samoin kuin itse tehty kurpitsakeitto ja eksoottisilla mausteilla elävöitetty glögintapainen lämmin juoma, jota tarjoillaan rustiikkisita termoskannuista (jotka ovat jostakin käsittämättömästä syystä kuitenkin kestäneet ajan hammasta säilyen edelleen ihailtavan kiiltävinä ja käyttökelpoisina). Pihatöitä tehdään hyvässä yhteishengessä, ja hups! vain, niin kaikki onkin jo tehty ja väki voi siirtyä sisätiloihin nauttimaan syksyn ensimmäisestä takkatulesta upottavilla lampaanvillataljoilla loikoillen. 

Meidän perheessä homma ei mene ihan noin... Ensinnäkin syksy onnistuu aina yllättämään meidät, ja kaikki viikonloput tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän täynnä ohjelmaa (ja vaikka blogissa väittäisin vielä keskiviikkona, ettei mulla ole mitään erityistä, tulee sitä kaikennäköistä kuskausta ja kauppaa ja säätöä ihan joka kerta kuitenkin), eikä pihahommiin voi mitenkään lähteä meikit naamassa tai paremmissa vaatteissa ihan noin vain hetkeksi piipahtamaan. 

Sitten alkaa haravoiden etsintä, ja jotenkin/ johonkin onnistumme hukkaamaan niitä kesän aikana - kuka niitä pöllii? Samoin puutarhahanskoja löytyy vain parittomina ja aivan erikokoisina, vaikka olisin voinut vaikka vannoa, että ostin niitä keväällä kokonaisen nipullisen Plantagenista... Mies saa harmikseen yhden pinkin ja yhden vihreän hanskan, minä varaan itselleni ne parhaat mustat, joissa on kuminen kämmen (tämä yksi onnenpari on jaksanut kanssamme jo usemman vuoden!). Sitten mies ehtiikin jo kyllästymään koko projektiin ja päättää lähteä rangelle ("ei tässä nyt vielä mikään kiire ole"), mistä minä tulistun ja alan haravoimaan vimmatussa suuttumuksen tilassa - minkä seurauksena saan tietenkin käteni rakoille alta aikayksikön huippuhanskoista huolimatta. 

Kesken haravoinnin muistan pyykit, ja lähden laittamaan niitä kuivumaan. Pyykkien jälkeen ryhdyn laittamaan ruokaa, keitän kahvit, käväisen Facebookissa ja blogeissa, autan vähän poikaa läksyjen kanssa, ja päätän ottaa tirsat, kun niin kovin väsyttää (ja koska parasta viikonlopuissa on nukkuminen). Herättyäni muistan kesken jääneen haravoinnin, mutta siinä vaiheessa onkin jo ihan pimeää...

Tässä tilantessa siis nyt ollaan: etupiha on täynnä lehtikasoja, jotka pitäisi saada kompostiin ja takapiha on täysin koskematon. Tämä on oikeastaan se ainoa kerta vuodesta, kun tulee mieleen, että voisihan sitä asua kerrostalossakin! Lumityötkään eivät yleensä korpea yhtä paljon kuin haravointi, me ei vaan osata tätä hommaa. 

********

Haravointiharmin vastapainoksi sain iloa päivääni näistä uusista nilkkureista, jotka tilasin Pretty Ballerinas - nettikaupasta. Kengät ovat jalassa aivan uskomattoman mukavat, sillä niissä on sama pehmeä pohja kuin tutuissa ballerinoissa - mikä tekee niistä samalla tosi epäkäytännölliset ja suorastaan mahdottomat talvikäyttöön. Täytyy siis pitää nyt ahkerasti ennen lumentuloa, jotta saan CPU*-hinnan mahdollisimman alas :-D Aloitan heti huomenna!

(*Cost per usage)