Henkinen niskaote

Ihailen ja arvostan kaikkia juoksijoita, mutta aivan erityisesti nostan hattua niille urheille tyypeille, jotka juoksevat sadekelillä ja räntäsateessa - siinä sitä vasta luonteen lujuus mitataan! Oma juoksuharrastukseni on ollut aika nollissa jo pari vuotta; into vain pikkuhiljaa lopahti ja lenkille lähteminen alkoi tuntumaan yhä vieraammalta ja kaukaisemmalta ajatukselta... kesällä käytiin muutama kerta poikani kanssa hölköttelemässä, mutta minkäänalaista tapaa siitä ei kyllä päässyt syntymään.

Eilen kuitenkin lupasimme lähtevämme edes parin kilsan pikkutaipaleelle, ja kun se oli sanottu ääneen, oli sitten oikeastaan pakko pitää lupaus. Kelikin oli oikein suotuisa, ja yhdessä oli kiva jutella siinä jolkottelun lomassa - ihan laatuaikaa, siis :-) Ja kun sujui niin hienosti, innostuin tietysti kovasti ja uhosin jatkavani samaa rataa sunnuntainakin (eli tänään).

Ajatus tuntui aamulla vielä oikein fiksulta, mutta koska mulla oli (mukamas!) paljon muuta tekemistä ja koska olen tosi taitava lykkäämään kaiken mahdollisen viime tinkaan, olin tuossa tunti sitten siinä tilanteessa, että lenkki oli edelleen juoksematta ja päivän kaunis keli oli päässyt muuttumaan sateiseksi ja pimeäksi. Jotenkin sain kuitenkin itseni kammettua ovesta ulos, ja jaksoin painella melkein viisi kilsaa! Vauhti ei päätä huimannut (Sports Tracker on armoton totuuden kertoja), mutta kyllä nyt olen erityisen ylpeä tuosta henkisestä niskaotteestani, vaikka paranneltavaa jäi.

Kuvituskuvissa on kukkia mulle :-D

Ja nyt, lämpimän suihkun jälkeen, on tietysti aivan voittajafiilis, ja olen täynnä hiljaa mielessä kuiskattuja suunnitelmia, joissa viikkokalenteriini sisältyy ainakin pari lenkkiä, kahvakuulailua ja jopa pari ratsastustuntia. Olen kuitenkin ollut tässä samassa euforiassa niin monta kertaa aikasemminkin, että tiedän sen unohtuvan arjen kiireisiin jo parissa päivässä, joten älkää huolestuko :-D

Tämän illan taidan kuitenkin leijua tässä hyvänolontunteessa - ja ensi viikolle on itse asiassa jo kaksi ratsastustuntia (joista toinen on esteitä) sovittuna, joten siitä on hyvä lähteä rakentamaan. Jokainen kävelylenkkikin on aina parempi kuin sohvalle jämähtäminen, joten täytyy olla itselleen armollinen. Kaikkea hyvää teidänkin viikkoonne!