*todellinen First World Problem, jos mikä
Eilen sitten vihdoinkin sain aikaiseksi sen, että sovittelin ja mallailin erilaisia asuja eri talvikenkien kanssa. Joo, tuntui vähän tyhmältä touhulta, ja sen ajan olisi kieltämättä voinut käyttää vaikka pihatöihin, urheiluun tai vapaaehtoistyöhön, mutta olen silti tosi tyytyväinen, että se tuli tehtyä, sillä ensinnäkin löysin pari vähän unholaan jäänytta vaatetta (mm. harmaa kasmirneule ja pari mekkoa) ja lisäksi osaan nyt yhdistellä - taas vähän aikaa - monipuolisemmin niitä vaatteita, jotka mulla on. Eikä ole ihan heti sellaista tunnetta, että multa puuttuu vaikka mitä ja pitäisi olla ostamassa paljon uutta. Paitsi ne edellisen postauksen kengät, niihin pidätän oikeuden. Ja mustat kapeat housut pitäisi myös saada.
Projektin pitäisi vielä jatkua, sillä kokeilin vain erilaisia hameyhdistelmiä (kahdeksan käyttökelpoista hametta ja lukuisa määrä yläosia tuottaa jo varsin suuren määrän erilaisia asuja...) ja vielä voisin tehdä saman jutun housujen kanssa. Mutta menköön sitten niiden kanssa se neule yläosaksi...
![]() |
| Kuva ei liity postauksen tekstiin millään tavalla. En ole pitkään aikaan ostanut liljoja; pitäisi ostaa useamminkin, koska lilja on jotenkin mielestäni varsin arvokkaan oloinen kukka. |

