30.6.2013

Epäsuositus

No niin, nyt on tullut testattua tätä L'Oréalin uutta kynsiseerumia/base coatia reilun viikon ajan, ja voin vain todeta, että tuote on ihan susi.

Laitoin ekana päivänä pari kerrosta, mutta annoin varmasti kuivua tarpeeksi hyvin niiden välissä. Siitä huolimatta lakka oli imenyt itseensä tokan päivän tummasta mohairpaidasta nukkaa ja kynnet olivat aivan kamalan näköiset :-(

No, ajattelin että olin varmaan ryssinyt lakkaamisprosessin jotenkin, joten poistin kaikki jämät (olin jo rapsutellut suurimman osan irti, koska se nukkaefekti ei tosiaan ollut ihan mieleinen) ja aloitin koko homman alusta. Yksi kerros ja vasta tokana päivänä toinen kerros. Ja ainakin tokalla kerralla sekoitin lakan tarpeeksi hyvin: siinä on nimittän kahta erilaista ainetta, jotka erottuvat kerroksiksi pullon sisällä, kun pullo on tarpeeksi pitkään liikkumattomana.



Silti sama juttu toistui, ja kynnen pinta jäi jotenkin tahmaiseksi ja imi likaa/nukkaa itseensä. Ei siis toimi ollenkaan, mulla ainakaan. Ja kynnetkin ovat lohkeilleet aivan entiseen tapaansa, vaikka onkin tietysti ihan kohtuutonta odottaa, että näin lyhyessä ajassa olisi ehtinyt tapahtumaan mitään muutosta.

Palasin takaisin tähän Opin vahvistajaan, sillä se jättää kynteen kauniin kiiltävän pinnan - ja toivottavasti tekee myös näkymättömiä taikojaan.

Veneily tuntuu olevan joka tapauksessa kynsien turmio, joten omani ovat nyt mahdollisimman lyhyet ja pysyvätkin sellaisina kesän loppuun asti. Voin sitten syksyllä kasvatella sekä hiuksia että kynsiä :-)

Niin, leikkautin tosiaan ihan megalyhyen veneilytukankin, mutta siitä en ole yhtään pahoillaan, vaan tunnen oloni hyvinkin kotoisaksi! Ehkä uskaltaudun laittamaan reissun päältä hiuskuvan...

6 kommenttia:

  1. Voi ei,minä niin toivoin, että se toimisi. en hakenut vielä omaani ja hyvä niin. Toisaalta hyvä kuulla näitä soraääniäkin joskus, ei joka tuote voi ihan aina toimia.

    Kiitos siis vinkistä ja hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ettet ostanut! On paljon parempiakin olemassa, esim. tuo Opin versio.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, melkein jo ryntäsin tuota ostamaan yksi päivä, mutta onneksi ei sitten tullut ostettua.
    Laita vaan kuvaa hiuksista, mullakin on lyhyet ja arvon aina, että kasvatanko vai en. Lyhyet on kyllä maailman helpoimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että ehdin ajoissa vinkkaamaan! Ja kahden päivän veneilyn jälkeen olen NIIN kiitollinen tästä ultralyhyestä mallista!! Hiusmallista, siis ;-)

      Poista
  3. No oho mikä tahmatuote.
    Minulla on ilmeisesti samasta sarjasta toinen tuote ja se on taas ollut ihan loistava! Voisin tehdä siitä postauksen joku päivä.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...