4.6.2013

Hellepäivän asu


Oi, mitä ihania sanoja, kirjoitan ne uudestaan: hellepäivän asu! On niin riehakkaan vapautunutta lähteä töihin ilman takkia tai edes huivia, vai mitä?

Viime vuoden Malenen mekko on yksi lemppareistani - se päälläni tunnen aina oloni kotoisaksi.

Mekko Malene Birger
kengät Zinda 
laukku Mulberry

Sen sijaan riehakas lomatunnelma tai edes loman odotus on vielä tosi kaukana - päinvastoin stressaa se, että ihan kohta on jo syksy ja kesän aikana pitäisi mukamas tapahtua vaikka mitä ihmeitä (=ihan normaalia työtä...), jotta olisimme valmistautuneita kaikkiin syksyn lanseerauksiin. Eikä mitään enää tässä vaiheessa pysty oikeasti pelastamaan: aika on jo valunut tiimalasissa niin loppuun, että nyt pitää vain pitää kädet ristissä ja toivoa, että kaikki suunnitelmat toteutuvat ja tiukat aikataulut pitävät...

Tämä sama kesäpaniikki iskee aina tässä vaiheessa vähän ennen kesälomia, mutta tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. En yleensä ole kova stressamaan, vaan päinvastoin osaan mielestäni ottaa aika lungistikin asiat, mutta juuri tämä hetki vuodesta on aina yhtä vaikea. 

Työasioista puheenollen, oletteko huomanneet Huuto.netin ja Unikulman uuden Unelmien makuuhuone -kampanjan? Minulla ei siis ole mitään tekemistä sen kanssa, mutta se on mielestäni tosi hauska toteutus ja tänään näin yhden huoneista (Jonna Kivilahden) Sanomatalossa "livenä". Kyseinen sisustus on kaiken lisäksi se oma suosikkini; ottaisin lähes kaikki esineet ja huonekalut omaan kotiini ihan oitis. Olen jo aiemminkin miettinyt makkarin päätyseinan maalaamista ihan tummanharmaaksi, ja nyt fiilis  tumman tehosteseinän toimivuudesta vain vahvistui entisestään.

Nyt fiilistelen kuitenkin itseni iltapalalle, moro!

8 kommenttia:

  1. Voi että miten kaunis kuosi taas - tykkään asusta tosi paljon!

    Täällä on ihan sama kesäpaniikki joka vuosi... Tänään juuri pohdiskelin lokakuun kamppiksia jotka pitäisi saada pakettiin ennen vajaan parin viikon päästä alkavaa lomaa. Argh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva (tai siis ei ole...) kuulla, etten ole ihan yksin tämän lomaa edeltävän angstini kanssa! Kyllä me saadaan kaikki hoidettua, pakko uskoa siihen!

      Poista
  2. Kiva mekko, ihana kuosi siinä :)

    Meillä on paniikki aina alkuvuodesta, kesällä mennään jo niin täydellä höyryllä eteenpäin, ettei siinä kerkeä stressaamaan ;)

    VastaaPoista
  3. Mekko on aika herkku, tuollaista printtiä voisin itsekin käyttää ;-D.

    VastaaPoista
  4. Ihana preppy asu! :)

    Hauska tuo huuto.netin juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Preppy- minäkö?!

      Joo, minuun vetosi tuo Huuto.netin kampis kovasti - vähän uutta ja poikkeavaa (ja siltin raikkaan kaupallinen).

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...