9.6.2013

Neonpinkkiä, minulla?!


Jos olisin tiennyt, mitä olen tekemässä, olisin varmaan jättänyt nämä Gapin shortsit tilaamatta - jotenkin ohitin sen "Neon Blazing Pink" -värikoodin ja ajattelin näiden olevan vadelmanpunaiset. Kokeilin niitä kuitenkin jalkaan, ja kun ne olivat aivan passelin kokoiset ja muutenkin mukavat, päätin ulottaa väri-ilotteluni golfviheriöillekin asti - ja itse asiassa juuri golfkentällä, jos missä, voi pukeutua todella värikkäästi! Näillä taidoilla olisi tosin fiksuinta pukeutua päästä varpaisiin kokovihreään, jottei erottuisi maastosta ollenkaan...

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, joten sen lisäksi että otin jo omalla pihalla vapaaehtoisen chippitreenin, pakotan kummallisen vastahakoisen mieheni ("ihan varmaan tuut mun kanssa tänäänkin pelaamaan, kun kerrankin päästän sut molempina päivinä kentälle!") tänäänkin kiertämään. Tosin tällainen viime hetken harjoitteluspurtti ei taida kamalasti tuoda apuja niihin kisohin - olisi pitänyt jo talvella miettiä, mihin on päänsä pistämässä!

Toivotaan, että ulkoilu tekisi eiliset taikansa ja pyyhkisi taas päänsärkyni pois, sillä on aika kypsää, kun melkein koko ajan on sellainen kevyt jomotus otsalohkossa. Ja ei, en kitannut eilen cavapullollista häiden katsomisen lomassa, joten nyt ei voi syyttää alkoholiakaan. On varmaan vain niskat niin jumissa (Tempur-tyynystä huolimatta), ettei veri pääse kunnolla kiertämään - pitäisiköhän vähän venytellä joskus?!

Näillä rohkaisevilla saatesanoilla toivottelen teillekin liikunnallista ja hienoa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Onpas kivan väriset shortsit. Täällä tykätään ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakin silmä tottui jo väriin - parin kuukauden päästä mulla ei muuta kuin neonvärejä näykään :-)

      Poista
  2. Tosi hyvä väri! Kesällä voikin vähän repäistä, ja rusketuksen kanssa tuo väri on varmasti tosi herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin, että sinä et arastele värejä :-) (Paitsi että mähän en rusketu koskaan sillä tavalla, että kukaan ulkopuolinen pystyisi sen havaitsemaan...)

      Poista
  3. Kyllä, kyllä - pitoon vaan!

    Ja voitko uskoa, nuokin jäävät kakkoseksi niille superpinkeille Zaran housuille jotka minulla oli päällä tänään! Väriä elämään, sanon minä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea on uskoa, mutta jos kerran niin väität! Mä hulluttelen nyt kesän ajan väreillä ja palaan sitten turvaväriini syksyn tullen.

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...