30.10.2013

Que pasa?

Jakku Maison Scotch | neule Repeat
farkut Gap | nilkkurit Zinda
No eipä tässä mitään erikoista, kiitos kysymästä! Yritän kovasti tehdä synttärivalmisteluja lauantaita varten, sillä juhlimme sukulaisten kanssa sekä lapsen että omia pyöreitä vuosia: 10+40.

Vähän ollaan vielä vaiheessa, sillä vierashuone näyttää yhä enemmän varastolta kuin makkarilta, illan menu on miettimättä, kämppä siivoamatta, lahja ostamatta, ja kaiken lisäksi mulla on perjantaina semipakollinen iltameno, mikä tarkoittaa sitä, että huomenna pitäisi valmistella kaikki mahdollinen ja käydä kaupassa ekaa kertaa (toka kerta on sitten paniikkiryntäys lauantaina tuntia ennen kuin vieraat saapuvat) ja varmaan leipoa kakkupohjakin. Ja ai niin, meidän pakastin hajosi!

Mutta hyvä niistä tulee, vai mitä?!

Tärkein asia on tietysti tuo asu, sillä mulla oli ekaa kertaa päällä Maison Scotchin ysmystä ostettu bambujakku, joka keräsikin kiitettävän määrän kehuja. Kiitos teille tyylitajuisille työkavereille!

Ikävämpi ja vaikeammin käsiteltävä asia on sitten se, että sain tänään viestin lapsen kaverin äidiltä (jonka siis tunnen aika hyvin), jossa hän kertoi, että hänen poikansa kokee, että häntä kiusataan - ja yksi kiusaajista on siis oma poikani. Olen yrittänyt puhua kiusaamisesta paljon - ehkä liikaakin - joten siksi turhauttaa, että näin on päässyt tapahtumaan. Alustavassa keskustelussa poikani oli sitä mieltä, ettei mitään kiusaamista ole ollutkaan, mutta yritin selittää, miltä tuntuu kun jätetään ulkopuolelle tai tehdään nimiväännöksiä tai muuta "pientä" - joka ei siis ollenkaan ole pientä kohteeksi joutuvan mielestä. Jatkamme asiasta puhumista vielä, joten ottaisin erittäin mielelläni hyviä neuvoja vastaan!!

Ja sieltähän se syypää nyt tulikin ovesta sisään, joten there's no time like the present. Moi!

6 kommenttia:


  1. Hei, ihan vain muistutukseksi, että suurin osa kaupoista on lauantaina kiinni. Pyhäpäivä nääs!
    Hyviä juhlia, Tiina
    PS. Kiusaamisjutut tuttuja myös täällä. Poikani ystävä jäi porukan ulkopuolelle ja me sovimme, että kutsumme juuri tätä poikaa usein kotiimme leikkimään/pelaamaan niin, että kolme-neljä kundia tulee kerralla. Eivät ilmeisesti kehdanneet (oma poikani mukaanlukien)aikuisten silmien alla kiusata/nimitellä, sillä tapaamiset sujui hyvin.Pikkuhiljaa myös tämä poika pääsi porukoihin aikuisten pienellä tuella ja nykyisin ei ongelmia ole enää ollut. Lasten on aika vaikea erottaa mikä on kiusaamista mikä hyväntahtoista naljailua. Aikuisten on tärkeä puhua kiusaamisesta lapsilleen ja ottaa aina lasten viestit vakavasti.







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua, niinhän onkin pyhäpäivä - enpä ole tuotakaan asiaa näköjään kymmenessä vuodessa sisäistänyt!

      Ja kyllä, otan kiusaamisasiat hyvin tosissani; sen verran nuoria nuo lapset vielä ovat, etteivät tosiaan ihan aina tajua, mikä on kiusaamista ja mikä vain osa leikkiä tai hyvää läppää. Mutta on syytä opetella!

      Poista
  2. Terkkuja pitkästä aikaa :)! Maison Scotchista nousi viime vuonna mun suosikki - tykkään niiden vaatteista todella. Jakku on hyvännäköinen juu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No helou - tervetuloa reissusta takaisin!

      Mä huomasin ilokseni, että Tapiolan Ainoan uudessa vaateliikkeessä (jonka nimi taisi olla Studio 25?) myydään Maison Scotchia. Ilahduttavan lähellä :-)

      Poista
  3. Olen omien oppilaideni keskutellut kiusaamisesta ja kiusaamistapaukset ovat vähentyneet viime vuodesta. Mutta nostamalla kissanpöydälle selviää tästäkin asiasta :)

    VastaaPoista
  4. Tosi makee jakku! Ja taas tykkäilen asusta muutenkin :)

    Nuo kiusaamisasiat ovat kyllä hankalia... Olen huomannut, että varapäiväkodissa jossa Olivia on sillon kun oma perhepäivähoitaja on vapaalla, on jo 3-4 vuotiailla tytöillä kiusaamista. Leikeistä ulos sulkemista, tönimistä ja muuta pientä kiusaa. Itse olen ollut koulukiusattu, joten toivon kovasti että saisin Olivialle opetettua miten kamalaa pienikin kiusa on. Ja toivon myös kovasti, että pieni ei itse joudu kiusatuksi.

    Neuvoja en osaa antaa, mutta tsemppiä sitäkin enemmän! Kyllä sinulla on sen verran järkevä nuori mies siellä, että varmasti ymmärtää kun saatte juteltua asian halki!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...