13.10.2013

Uusinta uutta: pakollinen parka

Niinhän siinä kävi, että se Hullareiden netistä tilattu Maison Scotch -parka oli mulle liian iso, eikä mallikaan ollut oikein mairitteleva (sovitin pienempää kokoa vielä Stockalla). Koska mun oli ihan pakko saada sellainen juuri nyt ja huomiseksi, ei auttanut mikään muu kuin lähteä kiirenvilkkaa kohti lähintä ostoskeskusta tuntia ennen sen sulkemisaikaa - rationaalista ostokäyttäytymistä parhaillaan :-)

Sovitin varmaan kuutta erilaista takkia, joista suurimassa osassa oli se ehdottomasti haluamani irtovuori. Lopulta päädyin tähän takkiin, jossa sitä ei ollut. Tyypillistä tuokin! Mutta kun tämä vain istui paremmin kuin mikään niistä muista, joten olisi ollut tyhmää takertua johonkin niinkin epäolennaiseen asiaan. Kai.

No, tässä se rotsi nyt on, ja huomenna pääsenkin testaamaan sitä livenä, koska asteet pysyvät näköjään reilusti alle +10C. Tuo hupun karvareunus on neppareilla kiinni, ja taidan ainakin nyt alkuun olla ilman sitä; mallailin jo, miten siitä karvasta saisin kaulan ympärillä pidettävän irtokauluksen, katsotaan keksinkö siihen jonkun toimivan toteutustavan...

Käytiin Hullareilla eilen illalla, mutten löytänyt mitään muuta kuin yhden enkunkielisen pokkarin, sukkia ja Garnierin Ultimate Beauty Oilia (siinäpä muuten aivan ihana tuote: eka pulloni on ihan lopussa ja ostin siis pari lisää varastoon!). Mieskään ei pärjännyt yhtään paremmin yhdellä bokseripakkauksellaan, lapsi jäi täysin tyhjin käsin; Herkusta sentään ostettiin iso kärryllinen kaikenlaista, no, herkkua.

Tämä on ollut mukavan kiireetön viikonloppu, jonka huippujuttuja olivat sekä kymmenen tunnin yöunet että tänään tehty pitkä kävelylenkki hyvän ystäväni kanssa. Aika paljon puhuttiin työasiaa, mutta silleen hyvällä ja terapeuttisella tavalla :-) Ja muutenkin paranneltiin maailmaa - ja vähän omaa kuntoakin siinä sivussa. Nyt on akut ladattu taas uutta ja kiireistä työviikkoa varten, niin kuin pitääkin. Toivottavasti teilläkin on hyvä fiilis alkavan viikon suhteen, kivaa sunnuntai-iltaa!

10 kommenttia:

  1. Apua, mäkin tarvitsen uuden maiharin ja tuli ihan tuskan hiki kun luin tekstiäsi. Kaikista vaikeinta on ostaa jotain josta on jo selkeä mielikuva. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, ainakin kuvissa takkisi on kauniin ja ennenkaikkea lämpimän näköinen :)

    Kivaa työviikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä täydellistä ja mielikuvan mukaista ei _koskaan_ löydy, pitäisihän se jo tässä iässä tietää...

      Poista
  2. Ihana takki! Noin siinä kovin usein käy, se jonka on ajatellut olevan täydellinen ei sitten sitä olekaan kun sen sovittaa. Itse jätin onneksi yhden mekon tilaamatta, tänään kun sovitin meinasin tikahtua nauruun. Harvoin on yksi mekko onnistunut sekä kadottamaan muodot, että tekemään vielä lyhyemmän näköiseksikin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kaikki niiden kaksimetristen mallien päällä näyttävätkin niin hyviltä?! Onneksi aina joskus löytää sitten itsellekin sopivia :-)

      Poista
  3. Ai siis ihan pakko saada seuraavaksi päiväksi? ;D Vähän sama, kuin se mun "kännylaukku tulevaisuuden koiralenkkejä varten"... Kyllä me aina joku syy keksitään, eikö!

    Ihana takki, kannatti siis kokeilla monta vaihtoehtoa!

    Hullareille en sitten (onneksi) eksynyt enää uudestaan. Jos nyt se netistä tilaamani pöpeli oikeasti postissa tulee, niin olen tyytyväinen. Muuten ei oikein sykähdyttänyt tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noteerasin kyllä sun kännykkälaukkusi, mutta pidin sitä ihan kätsänä - tosin mulla kakkapussi kulkee ihan takin taskussa ;-) Mun Hullari-paketti tuli siis ihan parissa päivässä, aika hyvä suoritus!

      Poista
  4. Tosi hyvältä näyttää tuo rotsi! Hullarit jäi minulta tänä vuonna väliin, en muistanut edes sitä nettishoppailuvaihtoehtoa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta säästit siis takuuvarmasti rahaa, etkä tänä vuonna missannut juuri mitään!

      Poista
  5. Siis eihän tuo se Maisonin takki ole? Mä ostin Inkalle viime vuonna Maisonin parkan hullareilta ja oli tosi paljon paremman näköinen ja tuntuinen kuin tämän vuoden versio. Ero oli mun mielestä tosi iso edellisen vuoden hyväksi.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...