11.11.2013

Hiljaa hyvä tulee

Neule Repeat | farkut Gap
 kengät Billi Bi | koru Snö
...sanonta pätee aika moneen asiaan, myös tyyliseikkoihin: siinä missä moni edelläkävijä on jo varmaan ihan kyllästynyt vahapöksyihinsä, minä vasta hankin ensimmäiseni.
Muutama viikko sitten kävi niin, että tajusin hyvin voimakkaasti tarvitsevani tälläiset coated jeansit. Voisi sanoa, että tunne tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin yhtäkkiä ja vahvasti se lävitseni virtasi. Muistin nähneeni yhdet Gapin sivuilla (duh, kun siellä joka päivä käy pyörimässä, ottaa silmään yksi jos toinenkin vaate), mutta halusin nyt kerrankin yrittää etsiä ne jostakin muualta.

Tilaisuus siihen tarjoutuikin yllättävän nopeasti, sillä jouduin viettämään Sellossa pari tuntia lapsen riekkuessa hohtokeilaussynttäreillä; sovitin hikipäissäni varmaan parikymmentä paria erilaisia vahapintaisia housuja ainakin Lindexillä, Espritillä, River Co:ssa ja Aleksi 13:ssa. Osa oli liian kiiltäviä, osa liian ohkaisia höytylöitä, osa istui huonosti ja osaa taas en saanut polvia pidemmälle vedettyä jalkaan. Ei siis tullut kauppoja.

Tulin kotiin, avasin koneen, ja tilasin Gapiltä nämä kuvassa näkyvät byysat, jotka toimitettiin toimistolle kolmantena päivänä (olipas raamatullinen ilmaisu). Ne istuvat hyvin, ovat sopivan himmeäpintaiset, tarpeeksi paksut ja muutenkin ihanat. Kuin minulle tehdyt.

Ei ollut vaikea miettiä, olisivatko nämä ne oikeat housut palaveriin Cheekin kanssa. Siis kyllä, juuri sen Cheekin, tai siis mä kutsun sitä tietty Jareksi. En ottanut fanikuvaa tai pyytänyt nimmaria (playing it cool!), mutta kiva tapaaminen oli (ja kotelomekko olisi tuntunut tosi väärältä) :-) Jarella oli Vuittonin huppari ja farkut, joiden merkkiä en kehdannut tsekata - olisi näyttänyt epäilyttävästi siltä, että halusin muuten vain tiirailla hänen takamustaan, joten jäin nyt ilman tuota mielenkiintoista tietoa.

Sellaista mulla duunissa, mitäs teille kuuluu?

18 kommenttia:

  1. Kauniit housut! Sopivat asukokonaisuuteen just eikä melkein. Olen harkinnut joskus tilaavani GAPin sivuilta, en ole vielä uskaltanut vaikka vaatteet ovatkin kovasti mieleeni. Jotenkin tuntuu, että kokojen kanssa on arpomista liikkeessäkin, niin entäs sivuilla sitten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se vaatii sen pari kertaa, että löytää oman kokonsa ja sopivat mallit - eikä Gapilla ole edes ilmaiset palautukset... Mä sanoisin kokojen olevan reilunpuoleisia.

      Poista
  2. Ai sellanen casual Monday. Mietin heti ootko räppibisneksessä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu en ole, sittenhän cheekit ja elat olisivat ihan arkipäivää :-)

      Poista
  3. Tarvittiin siis Jarea jotta kaikki itsensätunnistamisfaktorit täyttyivät ja ensimmäinen kommentti (ikinä, mihinkään!) tuli kirjoitettua. Kanssamatkaajat junassa nostavat katseensa koneeltaan kun nurkassa hihitetään silleen holtittomasti eikä kansanedustajia saa nyt häiritä. Ihana teksti näin työmatkalle - ja oikein kivat farkut.

    Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Petra! Nyt vain jatkat päivittäistä kommentointiasi ja jätät muut hommat vähän vähemmälle :-)

      Poista
  4. Mä oon niin jäljessä. Mulla ei oo vieläkään vahahousuja. Eikä noin nättiä neuletta. Eikä palaveria Jaren kanssa. Oon niin passé!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi ekaa puutetta on suhteellisen helposti hoidettavissa ;-)

      Poista
  5. Mä sain kulutettua H&M:n vahahousut todella huonoon kuntoon, mutta kesti ne sentään reilut 1,5 vuotta vissiin. Mietin, jos ostaisi samanlaiset tilalle ja ne kestäisi tuon saman ajan. Ainut miinuspuoli niissä on se, että ne ovat aika ohkaiset.

    Juu, teit kateelliseksi tuolla Cheek kommentilla :) Ehdottomasti nimmari ja fanikuva. Seuraavan kerran sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei nämäkään varmasti ikuiset ole, mutta eipä ollut hintakaan paha... Enkä muuten pyydä nimmaria, päinvastoin pakotin sen vastaanottamaan mun käyntikortin ;-)

      Poista
  6. Hei! Minkä nimiset Gapin housut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi,
      1969 coated biker legging jeans - täältä http://www.gap.eu/browse/product.do?cid=89561&vid=1&pid=000600639000

      Poista
  7. Ah, mä olen hulluna vahapintaisiin housuihin- tosin maltillisesti viime vuonna hankin yhdet ja kuukausi sitten toiset. Täällä Costa del Solilla on vielä sen verran lämmin sää käyttöönottoa ajatellen (+22-25astetta), joten hetki pitää vielä odottaa. Nuo sinun housusi näyttävät todella hyviltä, juuri oikea istuvuus!

    Tuo neule on aivan liian magee- mulle kans (vaikka sekin taitaa olla liian lämmin täällä, tosin takin asemesta?)! Siis koko asu on niin bueno- realmente impresionante!

    Rouvalla on sitten ollut aika kiva paltsu ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sielläkin jossakin vaiheessa tulee edes vähän viileämpää? Mulle kyllä kelpaisi +20 juuri nyt, sillä täällä on +5 ja sata vettä :-(

      Ja joo, oli tavallista jännempi tapaaminen :-D

      Poista
  8. Jäljessä minäkin, eipä ole vahahousut löytäneet kaappiini. Pari kertaa viime keväänä Zarassa hiplasin, mutta en sitten oikein keksinyt niille tarpeeksi käyttöä. Hitsit, kun olisi vielä astetta rennompi työ! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Porttiteoriaa mukaillen uskoisin vahahousujeni olevan vain välietappi matkalla kohti oikeita nahkahousuja...

      Poista
  9. Ooooo Cheek! Nyt mä olen kyllä kade! Mä olisin kyllä varmaan hihitellyt kuin pikku tyttö koko tapaamisen ajan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä lähinnä tuijotin ja yritin pitää naamaa peruslukemilla (etten olisi siis jäätynyt sellaiseen hullunmaaniseen virnistykseen...). Ensi kerralla coolimpi!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...