24.1.2014

Sähköä ilmassa

Valitsin tänään jotenkin poikkeuksellisen paljon sähköä generoivat vaatteet: katsokaa nyt, miten tuo neule liimautuu minuun kiinni! Takkia riisuessa kuului kamala rätinä ja hiukset jäivät hupun alta sojottamaan suoraan kohti pilviä - eikä niitä saanut laskeutumaan millään konstilla ainakaan siihen muotoon, mihin ne aamulla vaivalla väkersin. Mulla oli siis todella bad hair day tänään!

kashmirneule Boden
coated jeans Gap
nillkkurit Billi Bi

Tällaisina infernaalisen kylminä pakkasaamuina ei mikään muu vaate huuda minulle vaatekaapin uumenista yhtä kovaa kuin tuo pooloneule ja niinpä se oli päällä jo toistamiseen tällä viikolla. Toivoisin jo pikkuhiljaa hieman leudompaa säätä, jotta pystyisin edes harkitsemaan mekon pukemista ja saisin vähän monipuolisuutta päiviini. Tai siis asuihin, köh - onhan mulla tietenkin kaikkea muutakin mietittävää kuin vaatteet!

Noi Gapin Moto coated jeansit ovat nyt jo niin lempparit, että olisin tilannut varastoon toiset samanlaiset odottamaan - vaan joku muukin on tykästynyt niihin, sillä niitä ei enää ole :-( Onneksi olen nähnyt vastaavia jo tosi monen muun brändin kevätmallistoissa, joten löydän varmaan jotkut seuraajat, jos sitten myöhemmin niin oikeasti/ vielä tahdon.

Lisätietoa ja kuva täältä

Sain tänään näytteen tästä Vichyn silmä- ja ripsiseerumista, ja aloitin sen käytön innokkaasti jo tänä iltana. Täytyy muistaa ottaa heti nyt "ennen"-kuva, jotta voin sitten itsekin todentaa, onko muutosta nähtävissä vaikka pääsiäiseen mennessä (kai sen nyt siinä ajassa pitäisi näkyä?!).

Ihailen ripsienpidennyksiä aina kovasti muilla, mutta se kaikki vaiva ja varovaisuus tuntuu itselleni aivan mahdottomalta; siinä vaiheessa, kun katsoin joskus kollegan kasvojenpesua (suihkutteli käsisuihkulla lavuaarin päällä kasvoja puhtaaksi, koska silmiä ei saa yhtään hieroa) tajusin, ettei se vain ole minua varten. Niinpä toivon tämän seerumin tekevän ripsistäni vahvat, tuuheat ja runsaat! Toivossa on hyvä elää.

Nyt pitäisi painaa julkaise-nappia, mutta Blogger temppuilee taas pahanelkeisesti. Pidän peukkuja ja teen sen n-y-t-NYT!

14 kommenttia:

  1. En ole koskaan kokeillut ripsiseerumia. Mielenkiintoinen tuote. Asu on juuri sellainen, jollaiseen pukeuduun itsekin usein työpäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tätä ennen, toivotaan, että se auttaisi edes vähäsen!

      Poista
  2. Oi, tuo neuleesi on kerrassaan täydellisen oloinen. Täysin tuntematon merkki. Tai siis oli. Kävin nettikaupassa ja nyt tiedän enemmän. Vastaavaa en kuitenkaan enää löytänyt, mutta kauppa jäi listalleni. Millainen on heidän kokopolitiikkansa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bodenilla on paljon kaikkea ihan kummallista (avoid!), mutta aina joka mallistosta löytyy jotakin vähemmän värikästä ja hipahtavaa. Kashmir on kohtuullisen hintaista ja muutenkin matskut aika laadukkaita.

      Koot vastaavat brittikokoja ihan hyvin, eli 12 on eurooppalainen 40 ja 10 on meidän 38. Kannattaa myös lukea aina jo ostaneiden arvostelut, sillä sieltä saa tietää sen, jos joku malli sattuukin olemaan poikkeuksellisen kittana tai väljä.

      Poista
  3. Mä ostin tota samaa (helvetin kallista, näin "en ole koskaan ennen ostanut mitään tällaista"-ihmiselle) mömmöä ja noin 2 viikon käyttökokemuksen perusteella en ole vielä muuttunut räpsyripsiseksi viettelijäksi. Meenkin heti laittaa sitä naamaan, ehkä se tehoaa tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehkä juuri tänään ripsesi venähtävät aivan uskomattomiin sfääreihin! Mä en vielä tiedä mitä toi seerumi maksaa, mutta jos näen tuloksia, ei hinnalla yhtäkkiä olekaan mitään merkitystä (uskallan sanoa noin, koska toi on Vichyn tuote eikä vaikka Creme de la Merin...).

      Poista
  4. Mä olen yli vuoden käyttänyt yhtä ripsiseerumia ja se teki sen, mitä nyt ehkä saatoin toivoa. Kun lähtötilanne on ohut ja vaaleat ripset niin nyt ne on sentään vähän paksummat, vähän tummemmat mutta ennen kaikkea pidemmät. Oma seerumi on kallista kyllä, myönnän, mutta kun sitä jaksoi kuukauden laittaa ripsiin niin johan tapahtui. Ensin näytti siltä, ettei olisi putsannut ripsistä ollenkaan ripsareja pois eli jes, ne oli tuuheammat. Ja sitten tapahtui seuraavan kuukauden aikana venyminen. Eli kärsivällisyyttä se vaatii, mutta itsellä ainakin kasvoi (enkä osaa enää luopua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin lupaavaa, loistavaa! Jään aktiivisesti venailemaan megaripisiäni!

      Poista
  5. Ripsiseerumeista ei kokemusta, mutta noista sähköiskuista kylläkin. Mä olen tällä viikolla saanut monta monituista iskua sormille, kun olen niin sähköinen. Asiaa edesauttaa se, että mulla on ollut koko päivän uggit jalassa ja villaa päästä varpaisiin. Hyvä että uskaltaa minnekään koskea, kun räpsähtää sormille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rits räts sinnekin - lähetän sähköiset terveiset :-)

      Poista
  6. En mäkään lämpene pidennyksille, sillä kosmetologi sanoi ripsieni olevan niin hentoiset,etteivät ne kestäisi pidennyksiä. Ja mitenhän ne liimat, nekin voivat ärsyttää silmää. Tosi kiva neule, tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mullakin on vähän duubioita sen liiman suhteen, vaikka se onkin varmaan (vai onko?!) hellävaraisempaa kuin tavallisten irtoripsien liima. Ja lisäksi mun on vaikea tottua irtoripsiin, vaikka niitä olisi laitettu vain pikkutupsuina: tuntuu siltä, kuin olisi roskia silmässä koko illan...

      Poista
  7. Multa puuttuu kokonaan se täydellinen pooloneule kaapista. Tuo sinun on kyllä vallan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mäkin etsin tuollaista jonkin aikaa, ja sitten Bodenilla sattui olemaan joku kampanja, jolla sain ton ihan siedettävään hintaan.

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...