Pelon tutinaa

Huominen, ensimmäinen arkiaamu yli kolmeen viikkoon, pelottaa jo valmiiksi. Kävin itse harjoittelemassa toimistoelämää viime viikolla parin päivän verran, mutten todellakaan suoriutunut sinne  normaaliaikaan (kello taisi olla lähempänä kymmentä kuin yhdeksää siinä vaiheessa, kun sain läppärin auki...); lapsi hoiti koiran aamulenkityksen ja jäi kaikessa rauhassa kotiin pelaamaan hengailemaan. Huomenna joudumme kaikki heräämään "aikaisin" (no hei, verrattuna meidän viimeaikaisiin 10:30-aamuihin tuntuu 7:30 aika hemmetin varhaiselta!), ja kuulen jo nyt mielessäni sen valtaisan marinan, joka alkaa purkautumaan meidän hemmotellun kymmenvuotiaamme suusta  heti ensimäisestä hereillä vietetystä sekunnista lähtien. Kuuntelen sitä aikani, kunnes mulla menee hermot ja alan ragettamaan, ja siinä onkin jo sitten kaoottisen aamun ainekset ihan valmiina, thank you very many.

Olen yrittänyt laittaa ja miettiä kaiken valmiiksi (omat vaatteet, lapsen vaatteet, oma käsilaukku ja läppäri, pojan koulureppu, pipo ja hanskat), mutta joku juttu on aivan 100% varmasti aamulla hukassa (todennäköisesti miehen kello/lompakko/auton avaimet) ja sitä etsitään sitten kamalassa kiiressa ympäri huushollia hosuen. Ko. tavara löytyy todennäköisesti ihan omalta paikaltaan, mutta joku on vain peittänyt sen pipolla tai huivilla aivan viime tingassa.

Huh, kunpa Arki ottaisi ohjat käsiinsä mahdollisimman nopeasti, ja voisin palata ihan peruskiireistä valittamiseen!

Eksyin muuten tänään Tapiolan Stadiumiin, ja reilun vartin intensiivisen ja hyvin järjestelmällisen shoppailun jälkeen poistuin sieltä muutaman välttämättömän alehankinnan kanssa:

Kevytuntsikka 35€ (lasten mallistosta itselleni) | softshell-huppari 10€ (pojalle) | urheilupaitoja 10€
HH villakerrasto 79€ | urheilukerrasto mulle | laskettelusukat pojalle | urheilukerrasto pojalle 20€| collegehousut 15€

Palautin Stockalle 200€ neuleen ja sain melkein nuo kaikki sillä samalla rahalla, ajatella! Nyt kun vielä saisi itsensä harrastamaan liikuntaa vähän enemmän kuin yhden ratsastustunnin viikossa, olisi kaikki hyvin; olen antanut itseni lipsahtaa laiskuuden lempeään syleilyyn jo moneksi viikoksi, ja nyt sen on loputtava! Joo joo, olinhan mä tosi kipeä, mutta siitä on jo tosi kauan aikaa, ei kelpaa tekosyyksi enää (edes itselle). No, olin sentään viime viikolla joogassa ja tänään kävin juoksemassa ihan tuskaisen varovaisen lenkin, joten suunta on ainakin oikea, mutta määrää pitäisi lisätä dramaattisesti.

Juoksin vain reilut parikymmentä minuuttia, mikä on säälittävän vähän, mutta paljon parempi kuin ei mitään - lähtemisen kynnys on aina yhtä korkealla, oli lenkki sitten minkä pituinen tahansa, joten pitäisi vain saada pakotettua itsensä ovesta ulos huijaamalla omaa mieltä ajatuksella pienestä vartin pyrähdyksestä, joka sitten matkan varrella muuttuukin paljon pidemmäksi taipaleeksi.

Kyllä, noin epätoivoisen laiskanpulskea olen, että yritän keksiä parasta mahdollista tapaa itseni huijaamiseksi...

Tämän päivän urheilut on nyt kuitenkin hoidettu kunnialla, joten ehkäpä huijaan itselleni seuraavaksi sunnuntaifiiliksen siirtymällä sunnuntairutiinini, pyykkihuollon pariin. Minäkö sitä Arkea juuri kaipailin?!