24.8.2014

Tyyrinpuoleista harrastustoimintaa

Ril'sin klassikkotakki
Poikani futisharrastus tulee aika kalliiksi, jos vietän joka viikonloppu 1,5 h Stockalla... Tänään ostin hetken mieljohteesta (mutta oikeasti jo viime talvesta saakka juuri oikeanlaista mallia metsästettyäni) uuden talvitakin; -20% ale auttoi vähäsen lieventämään investoinnin kirpaisua.

Etsin tosiaan jo viime talvellakin tämänkaltaista mustaa, hitusen alaspäin levenevää villakangastakkia, jossa olisi vyö ja kaulukset. Näin yhden Fredan Dots-liikkeessä (merkki oli muistaakseni Oui), mutten silloin raaskinut ostaa sitä ja se jäi harmittamaan. Muita sopivia ei tullut vastaan, ainakaan alennusmyynneissä, kuten olin salaa toivonut.

Uskalsin kutsua takkia investoinniksi, sillä edellinen, Marellan hyvinkin samannäköinen takkini oli aktiivikäytössä useita vuosia, ennen kuin päätin - pakon edessä - että se oli joutunut elinkaarensa päähän: hihansuut olivat kuluneet nukkavieruiksi ja sisävuori ratkennut aivan kamalille palkeankielille (mistäköhän muuten sekin johtuu??).

Tuo juuri polveen ulottuva pituus on kiva hameiden kanssa:  toinen villakangastakkini on aavistuksen lyhyempi, ja talvipakkasilla tunsin oloni alastomaksi, kun nilkkureiden ja takin-/hameenreunan väliin jäi vilkkumaan aivan liian paljon säärtä - etenkin, jos oli ne viimeksi parjaamani ohuet sukkikset jalassa. Malli ei ole mitenkään erityisen ajassa kiinni tai erikoinen, mutta ehkäpä juuri siksi olen varma, että siitä tulee yhtä pitkäikäinen suosikki kuin edeltäjästään.
Parempia näköalapaikkoja ei olisi enää voinut toivoakaan.

Lopppuun vielä hehkutusta Cheekin keikasta, jossa olin eilen: aivan tajuttoman hienoa, maailmanluokan show! Siinä vaiheessa, kun tapasin itse maestron viime vuoden lopulla, oli suunnitelmissa - ainakin virallisesti - vasta yksi Stadikan keikka, ja siitäkin puhuttiin hitusen suuruudenhulluna tai ainakin vähäsen pelottavana projektina, koska siinä oli niin suuret riskit. Vaan kuinkas kävikään, liput myytiin sekunnissa loppuun ja oli varmaan paljon helpompaa tehdä heti perään päätös tokasta keikkapäivästä.

Valmistelutyöt kestivät siis reilusti  yli puoli vuotta, ja sen kyllä huomasi: jokainen yksityiskohta (valaistukset, taustagraffat, pyroefektit, lavarakenteet, fiittaajat) oli hienosti mietitty ja huolella toteutettu. Tunnelma oli alusta asti tosi korkealla, ja vaikken tuntenutkaan kaikkia biisejä, oli todella helppo tempautua mukaan. Milläköhän fiiliksillä herra Tiihonen tänään heräsi, kun kalenteri onkin yhtäkkiä tyhjentynyt ja edessä on vain niitä jo niin nähtyjä luksusmatkoja ("ennen aurinkomatkat herätti kylmiä väreitä, nyt harvat hotellit on kyllin päheitä" - I hear you, my man!)? Suuren suuri hatunnosto joka tapauksessa - Cheek teki eilen suomen musaskenen historiaa ja oli mahtavaa olla paikan päällä sitä todistamassa.

Tämä päivä onkin sitten ollut taas paljon arkisempaa pyöritystä: pyykkejä, pojan treenit, kauppareissu, Uiva venenäyttely (no ok, ripaus luksusta tuli taas nähtyä Delta 54:ssa - uuh, mikä vene!), koiralenkki ja sitä rataa. Paljon sitä ehtii yhden päivän aikana, ja iltahan on vielä nuori :-)

15 kommenttia:

  1. Tuo takki on juuri sellainen perustakki, joka pitäisi olla vaatekaapissa. Ja sinulle juuri oikean pituinen - minulle se oli liian lyhyt. Monikäyttöinen, kaunis takki, joka taipuu monenlaisten asujen kanssa.
    Ja Cheekille on pakko nostaa hattua täälläkin - aikamoinen maestro!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, juuri noin minäkin tuosta takista ajattelen :-)

      Poista
  2. Kaunis ja klassinen takki, joka toimii aina. Hyvä ostos!

    VastaaPoista
  3. Kaunis takki. Itse ostin viime talven alennusmyynneistä myös Rilsin takin, mutta siinä ei ole vyötä ja se on avoimempi ylhäältä eli tarvitsee kaulahuivin. Mutta juuri sellainen takki, mikä menee vuosia.
    Tytön tanssiharrastus keskustassa on maksanut mulle ihan tarpeeksi. Tietty sitä voisi käydä vaikka kävelemässä tai kuntosalilla, eikä haahuilemassa kaupoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teoriassa mä voisin vain käydä ruokaostoksilla Stockalla, mutta kun 1,5h on niin pitkä aika, että sitä helposti lipsahtaa muillekin osastoille...

      Poista
  4. Onpas upea takki, tosi klassinen! Totesin tänään juuri tuon saman, lasten harrastukset maksaa kummasti aika paljon. Meillä samanlaisia odotteluja usean kerran viikossa, viime viikolla kauppareissu harhautui myös vaatekauppaan ja kotiin tulin Parajumpersin untsikan kanssa.. aleostos tietysti:) Villakangastakkia oikeasti minäkin tarvitsisin syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Havahduin nyt myös siihen, että jotkut harrastukset maksavat myös ihan itsessään tosi paljon: salibandyn hintalappu on 650€ (syksy + kevät, mutta kuitenkin...) - minä kun olin pitänyt sählyä sellaisena jokamiehen ja -lapsen harrastuksena, mutta olin ilmeisen väärässä!

      Ja Parajumpersin hankinnasta en voi kuin onnitella: mun takki on ollut jo kaksi vuotta lähes päivittäisessä käytössä, joten CPW on hyvinkin kohtuullisella tasolla jo nyt.

      Poista
  5. Tosi kaunis ja ajaton takki! Mulla on ollut semmoinen pieni ikuisuusprojekti löytää täydellinen musta villakangastakki. Monta on semmoista sinne päin -löytöä tullut vuosien varrella, mutta juuri se tietty yksilö antaa odottaa itseään.

    Vitsit että mua harmittaa kun Cheekin keikka jäi väliin! Noh, näinhän mä sen sentään Blockfesteillä, mutta ei niistä keikoista voi puhua edes samana vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, ettei tuo ole ihan yhtä täydellinen kuin se Marellan vanha takki, mutta tarpeeksi lähelle kuitenkin - voi olla, että olisin etsinyt ihan priimaa seuraavat viisi vuotta, ettei siinäkään olisi ollut mitään mieltä. Hyvä näin!

      Poista
  6. Sinulle on syksyinen haaste blogissani :)

    VastaaPoista
  7. Hei,
    muistin, että taannoin kerroit villatakkilöydöstäsi merkiltä Sibin/Linnebjerg. Löysin kyseiseltä merkiltä juurikin täydellisen (harmaa, o-aukko, materiaali, pituus) villatakin, mutta uuden merkin kokovastaavuus mietityttää. Suuria vaiko pieniä? Minkä koon voisit kuvitella olevan passeli sarjassa 160/56 painivalle?
    Ohjeistit mua jo kerran Gapin housujen suhteen ja nappiin meni. Tällä pienellä pohjustelulla voi välttyä raskailta ja haasteellisilta palautusprosesseilta...
    Kiitos jo etukäteen, jos ehdit vastata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... reiluja ovat! Itse sovitin ensin XS:ää, jossa oli hitusen lyhyet hihat ja S oli sitten ihan passeli (ollaan saman pituisia). M:ää en edes kokeillut, vaikka se onkin siis yleensä normaalikokoni. Nyt en osaa sanoa, kumpi on sulle oikeampi (XS vai S) - ehkä ottaisin varuiksi tuon S:n kuitenkin.

      Poista
    2. Kerro sitten, miten kävi!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...