mekko Gap neuletakki J. Lindeberg kengät French Connection |
Päätin itse tehdä tänään saman palveluksen muille pukeutuessani tähän keittöruutukuosiin; jos on tarvis, voi kertoa firmamme tilaisuudessa tapaamilleni ihimisille, että minä olin se 80-luvun vahakangasmekkoon pukeutunut tyyppi. Uskoisin erottuneeni joukosta.
*****
Juuri nyt ramaisee sen verran, että on vaikea kuvitella olevansa tunnin päästä satuloimassa hevosta, mutta niin nämä maanantait aina menevät. Istuin käytännössä koko päivän samassa tilassa; kävin vain piipahtamassa siellä mainitsemassani asiakastilaisuudessa, söin small talkin* lomassa pikaisen lounaan ja kipusin takaisin samaan neukkariin iltapäiväksi - lämpötila oli vain noussut muutaman asteen lisää, ja päivän päätteessä hapenpuute tuntui selvästi kiristävinä ohimoina... Ihan hyvä siis, että pääsen kohta raittiisen ilmaan ulkoilemaan!
*Ukrainan tilanteen lisäksi juttelimme aika paljon kenkäshoppailusta ja Stockan tilanteesta; en olekaan vielä käynyt Hgin uudessa kenkämaailmassa, oletko sinä?
Nuo työkäyttöön oikein mainiot uudet kenkäni eivät muuten olleet oikein omimillaan markettireissulla: jouduin monta kertaa ottamaan tukea ostoskärryistä, kun nahkapohjaiset kengät lipsuivat ihan mihin sattuivat ja vauhtikin oli mummomatelua verrattuna siihen normaaliin tyyliin, jossa pyörittelen kärryä kulmien ympäri keskipakoisvoimaa hyödyntäen ja puolijuoksua jolkotellen. Loppuhuipennuksena liu'uin pitkin laattapohjaista loivasti alaspäin viettävää käytävää matkalla ulos kaupasta, ja roikuin toisella kädellä kaiteessa kiinni. Eleganttia!
Note to self: autolla ajon lisäksi varakenkiä voisi hyödyntää myös kauppareissuilla. Muista viedä autoon valmiiksi.
Kiva asu :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTykkään tuosta mekosta - itselläni on hyvin samantapainen, mutta mustavalkoisena;)
VastaaPoistaJa kengät - se nyt vaan on niin, että naisen on joskus tingittävä käytännöllisyydestä tyylin takia;)
Mä olen aivan ihasutunut tuohon kuosiin mustavalkoisena (sitä on nyt näkynyt paljonkin muotikuvissa), mutten "voi" ostaa lisää, koska mulla on yksi neulekin jo punavalkoisena versiona...
PoistaJa kyllä, minä tingin aika useinkin käytännöllisyydestä tyylin takia -worth it!
Ou nou, mä niin näen sieluni silmin sinun markettireissusi liukastelut ;)
VastaaPoistaKasariruutu rokkaa!
Markettireissu elää vahvana omissa muistoissani myös...
PoistaKaunis kokonaisuus, mekko on nätti :)
VastaaPoistaKiitos! Mä olen aina tykännyt mekosta, mutta nyt vasta löytyi oikeanlaiset kengät sen pariksi. Aaahhhh.....mielenrauha!
PoistaKaunis mekko. Mistä olet hankkinut sen?
VastaaPoistaSe on Gapin kevään mallistoa (http://www.gap.eu/)
Poista