Ihan ite tein!

Kerroinkin jo viime postauksessa meidän perinteikkäästä joulukalenterista; äitini on ommellut nämä pussukat kauan, kauan sitten ja olin enemmän kuin iloinen voidessani muutama vuosi sitten jatkaa perinnetta omassa kodissani. Ainoa ongelma tänä vuonna oli se, että meillä oli pikkujoulut 31.11. - eli siis sinä iltana, jolloin olisin normaalisti kaikessa rauhassa, lapsen nukahdettua, viritellyt kalenterin paikoilleen.

Sen sijaan riekuin pikkutunneille asti (oli kyllä hauskaa!) ja siitä huolimatta, että olo oli aamulla niin rapea, etten pystynyt edes syömään mitään, oli ihan pakko heti ensimmäiseksi käydä kalenteriprojektin kimppuun ennen kuin lapsi tulisi yökylästään kotiin. Niin, asioita monimutkaisti vielä se, että miehenkin firmassa oli pikkujoulut samana iltana...

Muutama pussi jäi vielä tyhjäksi, keksin niihin sitten myöhemmin (eli alkavalla viikolla) jotakin. Joulumielihän tästä tulee joka vuosi - ja kotiin jouluisaa ilmettä :-)

Siinä ne nyt möllöttävät, ihan ylhäältä alas asti.

Koirakin kävi nuuskuttelmassa etsien omia lahjojaan
(vaan olinkin fiksu, enkä vielä laittanut niitä kiusaksi). 

Joulun ihmeet eivät suinkaan lopu tähän, sillä intouduin vielä tekemään onnittelukortinkin kohta juhlittavalle synttärisankarille!

Tarvikkeet: valmis korttipohja, washiteippiä sekä vanhan sanakirjan sivu.
Seiskan jäljensin Googlen kuvahausta löytämäni mallin avulla
(sanakirjan paperi oli tarpeeksi ohutta).

Ainoa mistä, olen huolissani on se, ettei 7-vuotias osaa vielä oikein arvostaa valitsemaani mustavalkoista graafista tyyliä... No, ehkä ne kortit eivät muutenkaan ole sen ikäiselle se ykkösjuttu!

Tein toiselle puolelle vielä läjän pikkusydämiä vähän keventämään ilmettä. Aika hyvä tuli, vaikka itse sanonkin! (ja kun ottaa huomioon, että tämä oli ihan eka kokeilu ikinä)

Kohta pitäisi alkaa pikkuhiljaa kasailemaan matkavaatteita valmiiksi - sekä aloittaa jokavuotinen ja aina yhtä epätoivoinen itseruskettavan sivelyoperaatio, johon ryhdyn jotta paikalliset eivät pyörtyisi (tai tirskuisi käsiensä takana) nähdessään valkoisena hohtavan muukalaisen. En edes kamalasti liioittele, minusta valkoisempaa ei enää montaa astetta löydy! Näin kirjoitan nyt, mutta oikeastihan tämä menee sitten niin, että pesen edellisenä iltana monta koneellista kesävaatetta ja käännän koko kämpän ympäri etsiessäni lapsen snorkkelia "hyvästä säilytyspaikasta".

Kivaa ja leppoisaa sunnuntaita kaikille!