25.12.2012

Myös COSilla ale



Pidin (toistaiseksi) pääni kylmänä ja luottokorttini kaukana Mulberryn alesta, mutta COSin alesta oli alun alkaenkin tarkoitus ottaa ilo irti. Parikymmentä minuuttia ja 346€ - mutta myös peräti yhdeksän tuotetta!

Esimerkiksi tätä alla näkyvää mekkoa tilasin kahdessa eri koossa (ilmainen palautus!) ja sitten erilaisia toppeja/ yläosia tuli napsauteltua ostoskoriin aika monta... Mutta hinnat ovat halvat, joten ostakaa tekin, ystävät, ostakaa! Huomaatteko, että joulurauhan käsite on täällä kaukomailla vähän erilainen :-)


Jouluaatto oli täällä ihan tunnelmallinen, mutta tietysti tosi erilainen kuin koto-Suomessa. Jokainen itseään kunnioittava hotelli järjestää joulugaalan, ja siten siis vietimme iltamme, notkuvien buffetpöytien äärellä varsin kehnoa musiikkiviihdettä kuunnellen (englannin ääntämys ei ole täkäläisten vahvuuksia, joten tututkin biisit saavat usein hieman koomisen vivahteen). Illan kruunasi Moo Moo Cabaret -esitys, joka sekin oli aika, hmm, erityinen. Mielenkiintoisinta show'ssa on tarina sen taustalla: esiintyjät ovat kaikki tsunamissa orvoksi jääneitä poikia.


Oma poika ei millään ollut uskoa, että esiintyjät olivat tosiaan naisiksi pukeutuneita miehiä ;-) Kulttuurikasvatusta!

Vaikea uskoa, että eka matkaviikko on jo kulunut löhöillessä ja lueskellessa (lapsikin innostui lukemaan, jeejeejee!!!) - tässä tulee ihan kiire alkaa järkkäilemään snorklausreissuja ja norsuvaellusta ja viidakkosafaria! Löhöilkää tekin oikein olan takaa, nähdään taas!

****
edit: Tiger of Sweden lupailee FB:ssa, että Tomorrow will be good, joten eiköhän heilläkin ala ale huomenna... Ehkä vielä sen katson läpi :-)

Posted via DraftCraft app

2 kommenttia:

  1. COSilta lähti myös minulle pari yläosaa, vaikka olisihan siellä ollut vaikka mitä kivaa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja kunnon aleprosentit heti kättelyssä, eikä mitään onnettomia -20%-aloituksia!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...