24.4.2013

Taulut takakenossa


Vielä pari päivää sitten meidän ruokapöytämme vieressä roikkui tuo oikeanpuoleinen taulu, jonka saimme vähän aikaa sitten lahjaksi. Sitten poika kavereineen leikki piilohippaa sisällä (ihanaa, että lapset leikkivät!) ja joku tönäisi taulua ohi juostessaan - ihan vahingossa, siis.

Koko taulu kiinnityskoukkuineen tuli rymisten alas, mutta kuin ihmeen kaupalla mitään ei  hajonnut, eikä kukaan loukkaantunut. Nostin taulun turvaan tuohon senkin päälle, mutta nyt silmä on alkanut tottua siihen tuon toisen kaverina, ja ajattelin jättää ne siihen parina. Saan hyvän tekosyyn hankkia ruokapöydän viereen jossakin vaiheessa uuden teoksen :-)

Töissä oli taas hyvä päivä, olin jotenkin supertehokas ja aikaansaava - tai ainakin siltä tuntui :-) Palavereita oli laidasta laitaan (mm. järjestelmäkatsaus, uuden kampanjan briiffaus, toisen kampanjan edistämistyötä, oman tiimin viikkopalaveri, raportoinnin kehittämistä, pari pikaista projektikatsausta työkavereiden kanssa sekä tehokas tapaaminen oman esimieheni kanssa), ja siitäkin tuli hyvä fiilis, kun tajusi miten moni asia on tässä viime viikkoina edistynyt aivan huimasti, vaikka välillä onkin vähän tuskailtu ja manailtu niiden kanssa. Ehkä päivästä teki kivan myös se, että juuri tänään ei tarvinnut käydä yhtään hankalaa, visaista tai ikävää HR-keskustelua - niitäkin riittää vähintään joka viikolle, ja vaikka miten yrittäisi pitää itsensä sopivalla tavalla etäällä työasioista, en voi olla suhtautumatta niihin vähän enemmän tunteella kuin ihan juokseviin rutiiniasioihin... Kaiken kruunasi vielä se, että ehdin lounaalle :-)

Sellainen oli minun päiväni, millainen keskiviikko sinulla oli?

12 kommenttia:

  1. Tehokas keskiviikko sinulla.

    Mä en yltänyt samaan. En lähellekkään.

    Viimeistelin asiakasesityksen, purin sähköpostia, ajoimme asiakkaalle, vetäisin 3 tunnin presentaation, työkaveri tipautti minut kentälle. Odotin lentoa 2 tuntia, istuin lentokoneessa 2 tuntia. Wi-Fi kentällä oli aivan tukossa. Alennuin jopa maksamaan siitä. Sen tukkoisuus ei harmittanut niin paljoa, koska iso osa ajasta meni lasten etämanageeraukseen. Pienemmät pojat karkasivat vaarilta kylille.

    Valitettavasti ehdin syömään hotelliaamiaisen (keskityin pannukakkuihin), bensa-asema lounaan ja Burger King illallisen. Mulle tekisi todella hyvää elämä, jossa ei ehdi syömään. Tosin ympäristölle se saattaisi olla epämiellyttävää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuokaan nyt ihan saamattomalta päivältä kuulostanut, päinvastoin!

      Miten sitä ennen pystyttiinkään vahtimaan lapsia, kun ei ollut kännyköitä?! Nehän pääsivät riehumaan vaikka missä!

      Poista
  2. Mun keskiviikko oli aika lattea sun päivääsi verrattuna, kun oon saikulla. En edes ilkeä kertoa moneenko nukuin, tapasin ystävääni, kävin lounaalla, leivoin ja olen bloggaillut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mutta saikulla nimenomaan pitää ottaa chillisti, tai joutuu vielä pidemmälle saikulle!

      Poista
  3. Hei, ja toi oikeanpuoleinen taulu on aivan ihana!

    VastaaPoista
  4. Ihanat noi taulut, ja sopivat hyvin vierekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva sattuma, että niistä tuli noin sopuisa pari.

      Poista
  5. Hienot nuo taulut, tykkään tosi paljon väreistä ja toimivat hyvin parina.

    Mulla oli aivan loistava keskiviikko: ballerinakausi korkattu, mielenkiintoisia työjuttuja ja hyvä lounas keskustan ravintolassa (se on harvinaista herkkua kun oman työhuoneen ympäristössä on lähinnä opiskelijaravintoloita), löysin loppuunmyydyksi luulemani jakun ja siihen sai vielä -20 % alennusta ja sokerina pohjalla, Ässät voitti lätkän SM-liigan. Ymmärrän paljastavani junttiuteni tällä viimeisimmällä jutulla, mutta se on kuitenkin kaikista eilisen asioista ylivoimaisesti paras. Olen sekaisin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa, että minäkin olin Ässien puolella ja jopa katsoin matsia Nelonen Prolta ihan oikeasti jännittäen! Ollaan siis molemmat juntteja :-)

      Poista
  6. Hei! Innostuin selailemaan vanhoja postauksiasi. Nyt on ihan pakko tulla kysymään tuosta valaisimesta: onko se Paavo Tynellin? Oikea keräilyharvinaisuus siis!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...