4.9.2014

Semirento pönötyspuku

Ostin jo ennen kesää Forumin Esprit-liikkeen tyhjennysmyynnistä nämä pöksyt kolmellakympillä ja tiistaiaamuna yhtäkkiä muistin niiden olemassaolon - juuri parahiksi päivän agendaa ajatellen, sillä oli "pakko" taas pistää jotakin vähän farkkuja siistimpää ylle ja nämä housut olivat siihen tarkoitukseen aivan oivat.

neule Part Two
housut Esprit
kengät Sam Edelman

Vielä rohkenin lähteä ilman sukkia, vaikka aamulla oli niukin naukin kymmen astetta lämmintä ja sormia paleli aamulla koiraa pissattaessa (no, nythän on taas lämpimämpää). Pitänee kohta alkaa käyttämään takkiakin :-D

Äitini kävi siis parin päivän visiitillä, ja saimme hetken ajan kokea, miltä tuntuisi elää arkea au-pairin kanssa: kun tulin töistä kotiin oli koira lenkitetty ja ruokittu, koti siivottu ja lämmin ruoka odottamassa. Ruoan jälkeen, sillä aikaa kun pötköttelin sohvalla, katosivat likaiset lautaset salamannopeasti pöydältä, ja hetken päästä olikin sitten tietysti taas iltapalaa tarjolla. Ja tässä ei siis kyse ollut törkeästä äidin hyväksikäytöstä, vaan hän nyt suorastaan vaati saada passata meitä - eläkkeelle jääminen tekee näköjään ihmiselle hyvää :-)

Toki lieviä ärsyyntymisen hetkiäkin koettiin, kuten esimerkiksi tänä aamuna, kun hän päätti ilahduttaa meitä tyhjentämällä astianpesukoneen tehokkaasti ennen aamuseitsemää (jolloin meillä yleensä nukutaan): meillä ei asunnossamme ole makuuhuoneita lukuunottamatta väliovia, joten kolina ja kilinä kuului varsin selvästi yläkertaan asti ja herätti tietysti koko jengin. Mutta eihän tuollaisesta nyt voi olla harmissaan, kun toinen tarkoitti vain hyvää...

Lisäksi meillä on nyt pakastin täynnä itsepoimittuja mustikoita, imuroidut lattiat ja pitkistä lenkeistä väsynyt koira - kutsuin äidin takaisin mahdollisimman pian uudestaan :-)

6 kommenttia:

  1. Hekkuuuu, lähetätkö sun äidin seuraavaksi meille pliiiideeee :-D Hyvää viikonloppua, kuljetaan vielä pelkissä avokkaissa joohan?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, Birkenstockit jalassa maanantaiaamuun asti! Ja mun äiti varmaan tulisi teillekin ihan mielellään :-)

      Poista
  2. Olen päättänyt tänä(kin) syksynä sinnitellä mahdollisimman pitkään ilman sukkia. Viime syksynä selvisin helposti lokakuulle saakka. Jos tällaiset säät jatkuvat, taitaa mennä ennätys rikki. Pari kertaa olen kyllä pitänyt jo sukkiksia hameen tai mekon kanssa, mutta niitä ei tässä mun logiikassa lasketa sukiksi. :D

    Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no tuolla logiikalla mäkin kuljen ilman sukkia tosi pitkään, sillä nimenomaan sukkikset astuvat kuvioihin aina paljon aikaisemmin kuin housujen kanssa käytettävät sukat. I'm with you!

      Poista
  3. Kuulostaa ihan samalta, kun meidän anoppi on kylässä. Ihan luksusta :)
    Tyylikäs asu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mun anopissakin on samaa vikaa, aina on ruoat valmiina ja tiskit tiskattu, kun tullaan jostakin - jotenkin vielä oman äidin kanssa se vain tuntuu ihan erityiseltä huolenpidolta :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...