Esiintymisvinkkejä

Joudun/ pääsen työni puolesta esiintymään säännöllisesti erilaisille yleisöille; enimmillään yleisöä voi olla useampi sata ihmistä, mutta jännityksen aste ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen yleisön kokoon, vaan joskus vaikka kaikkein läheisimmille työkavereille esiintyminen voi olla paljon tiukempi paikka kuin ihan tuntemattomalle porukalle puhuminen. Ihan jokaista pikkupreseä en enää panikoi mieti päiväkausia etukäteen, mutta kyllä nuo suuremmalle porukalle presentoimiset edelleen tuovat perhosia vatsaan - siitä ei varmaan koskaan pääse ihan kokonaan eroon, eikä pidäkään, sillä sellainen positiivinen pikkupelko on vain hyvä asia :-)

Lähiaikoina näitä esiintymisiä on tulossa useampiakin, ja pyysin siksi radioalan ammattilaiselta esiintymisvinkkejä - olin ajatellut lähinnä erilaisiin teknisiin asioihin (miten mikkiä pidellään) liittyviä asioita, mutta meilläpä olikin oikein hyvä keskustelu paljon laajemmasta näkövinkkelistä ja ajattelin jakaa kanssanne pääkohdat siltä varalta, että joku muukin olisi "samassa jamassa" joskus lähitulevaisuudessa.

Valmistaudu
Sujuvimmat ja vaivattomimmilta tuntuvat esitykset ovat aina hyvin harjoiteltuja. Nopea vilkaisu jonkun toisen tekemiin matskuihin ei todellakaan riitä, vaan ne pitää lukea läpi, sisäistää ja sen jälkeen puhua ääneen useampaan kertaan - tai niin minä ainakin teen. En juuri koskaan pyydä ketään tekemään presejä puolestani, koska koen todella vaikeaksi omaksua jonkun muun logiikan mukaan tehtyä rakennetta - ja koska en ole ammattiesiintyjä, on tärkeää pitää kiinni sellaisista asioista, jotka kokee omakseen: joku tarvitsee puheensa tueksi tukislideja, joku taas haluaa henkiseksi tueksi presentaation paperiversiot siihen pöydälle, vaikkei niitä koskaan katsoisikaan. Kaikki on sallittua!

Tavoittena on, että prese pitäisi osata niin hyvin, että vaikka tekniikka pettäisi, pystyisin vetämään esityksen ilman tukimateriaalejakin - ei mikään läpihuutojuttu! Minimissään pitäisi olla niin varmalla pohjalla, ettei tarvitse aina kurkata olkansa yli nähdäkseen, mitä seuraavalla slidella on tulossa.

Harjoittelu on tärkeää myös siksi, että oikeastaan aina puheenvuoroille on varattu tietty kesto, ja sen ylittäminen kostautuu sekä seuraaville esiintyjille että yleisölle. Varmista siis, ettei puheenvuorosi kestä edes sitä sinulle varattua aikaa, vaan jää mielellään 5 min. sen alle, jotta mahdollisille kysymyksillekin jää aikaa - tai minun tapauksessani, koska puhun kuitenkin aina enemmän kuin olin alunperin ajatellut, on vähän pelivaraa improvisoida :-)

Ja mistäkö sen kokonaiskeston sitten tietää? Harjoittelemalla, duh! Minä varaan neukkarin, jonne sulkeudun vetämään preseä ääneen ihan itsekseni; kellotan jokaisen harjoituskerran ja teen sitten tarvittavat muutokset matskuihin, jos/kun tuntuu siltä, että tavaraa olisi enemmän kuin mitä pystyy puhumaan. Kiinnitän huomiota siihen, mitkä kohdat presessä tökkäävät jostakin syystä, ja mietin miten saisin ne soljumaan paremmin: joskus muutan materiaaleja, joskus harjoittelen pari siihen vaikeaan kohtaan sopivaa lausetta erityisen hyvin, jotten jää takeltelemaan tai selittämään liikaa.

Kerro tarina
Ihmiset muistavat tarinoita, ja lähes mistä aiheesta tahansa pystyy sellaisen kertomaan. Numerosarjoja ei tietenkään pysty muuttamaan kepeäksi kaskuksi, mutta pienen kevennyksen saa usein ujutettua johonkin väliin - tai sitten voi kertoa anekdootinomaisesti vielä yhden, hieman yllättävän luvun tai faktan, joka jää sitä kautta mieleen. Älä pilaa hyvää tarinaa faktoilla, viittaa siihen, että lukuja tulee helposti lueteltua jopa liikaa, ja että värikynääkin saa vähän käyttää, jotta stoorista tulisi mielenkiintoisempi. Jätä muistijälki.

Havainnekuva toimii aina :-)

Kaikki lähtee ryhdistä
Mikrofonia ei pidetä rinnusten kohdalla, eikä leuassa kiinni (tätä jälkimmäistä tyyliä näkee aika usein) - molemmat tavat edesauttavat kumaraa ryhtiä, mikä taas estää ääntä kulkemasta vapaasti palleasta äänihuuliin ja suun kautta ulos. Seistään siis suorana, ja pidetään mikrofoniakin ryhdikkäästi hyvässä kulmassa kuin räppärit ikään - tosin siinä voi käsi väsyä, jos on oikein pitkä puheenvuoro...

Itse tykkään eniten sellaista puettavista "Madonna-mikrofoneista", koska ne jättävät kädet vapaaksi, eikä niiden käyttöä tai oikeaa kohtaa tarvitse erikseen miettiä, mutta niitä ei ole tarjolla kuin kaikkein suurimmissa tilaisuuksissa, joten pitää olla myös perusmikrofonin kanssa sinut.

Tauot ja tempo
Puheen rytmittäminen on tärkeää - ja ainakin itselleni tosi vaikeaa, koska puhun yleensä paljon ja nopeasti, enkä juurikaan muista edes henkeä vetää siinä välissä. Nopeasta puheesta syntyy kuitenkin helposti hermostunut ja kiireinen vaikutelma, mikä tarttuu pahimmillaan yleisöönkin. Itse yritän jo harjoitteluvaiheessa miettiä, mihin kohtaan pienet tauot sopisivat  - tämänkin huomaa vain puhumalla presen läpi, ei kalvoja silmäilemällä.

Liikaa tätä asiaa ei voi sitten enää esitysvaiheessa miettiä, koska muuten keskittyminen alkaa helposti herpaantumaan ja mulla menee pasmat aivan sekaisin, kun mietin vain puheen tempoa, enkä keskity sanomaani ja yleisööni. Samaa pätee moneen muuhunkin asiaan, esim. maneereihin: ne pitää huomata ja karsia ennen esiintymistä, itse H-hetkellä niille ei enää voi mitään, vaan pitää vain elää tilanteessa parhaansa mukaan (palaan tähän vielä).

Kehonkieli
Onko sinulla maneereja? Napsutteleko kuulakärkikynää, pyöritteletkö käsiäsi veikeässä puoliympyrässä, kiikutko kannollasi, lisäätkö jokaisen lauseen alkuun "no sitten" tai loppuun "eiks niin"? Itse en osannut vastata ihan 100% varmaksi, joten kysyin asiaa myös parilta työkaverilta, jotka kohteliaisuuttaan vakuuttivat, ettei minulla sellaisia ole. Paitsi, että puhun käsilläni kuin paraskin italialainen... Maneerit on parasta saada kuriin jo ennen sitä varsinaista esiintymistä, koska tosiaan siinä H-hetkellä ei saisi sortua itsensä tarkkailuun tai pakka hajoaa helposti ihan kokonaan!

Jos nyt kuitenkin käy niin, että huomaat kesken presen ajatustesi harhailevan, pidä tauko. Kaada itsellesi kaikessa rauhassa vähän vettä ja juokin se vielä, jotta ehdit kokoamaan itsesi. Sama pätee myös silloin, jos alkaa kesken kaiken jännittämään ihan kamalasti (kun vaikka yhtäkkiä bongaat pomon pomon siinä eturivissä vilkuilevan kännykkäänsä ja itsetuntosi romahtaa välittömästi, kun ajattelet esityksesti olevan niin huono, ettei ketään kiinnosta... been there, done that!).

Itse olen päättänyt, etten yritäkään muuttaa elehdintääni liikaa, koska se ei ole minulle mikään erityinen esiintymismaneeri, vaan ihan osa minua normaalistikin. Rauhoitan välillä kädet vaikka pitämällä kaksin käsin kynästä kiinni, mutta annan myös eleille mahdollisuuden rytmittää puhetta, koska koen sen kuitenkin itselleni luontevaksi.

Sitten pitäisi vielä ottaa tila haltuun: pimeimmässä takanurkassa, turvallisesti valkokankaan kupeessa seisova esiintyjä ei ole ollenkaan  yhtä vakuuttava, kuin vähän reteämmin yleisön edessä seisova ja jopa aika ajoin liikehtivä esiintyjä, jolla on paljon paremmat mahdollisuudet ottaa myös yleisöön kontaktia. Ole läsnä, omana itsenäsi, siihen taitaa kiteytyä aika paljon.

Näillä ohjeilla yritän parhaani mukaan valmistautua tuleviin esiintymisiin - ja itse asiassa minulle tämän kaiken jäsentäminen ja kirjoittaminen oli jo avuksi. Seuraava haasteeni onkin sitten videohaastattelu, joka on edessä jo ensi viikolla. Siihen sain vinkiksi katsella uutislähetyksiä ilman ääntä, joten sellaista on ohjelmassa tänään. Vielä kun keksikin fiksunnokkelat vastaukset, koska kai sitä substanssiakin pitää olla...