19.10.2014

Esiintymisvinkkejä

Joudun/ pääsen työni puolesta esiintymään säännöllisesti erilaisille yleisöille; enimmillään yleisöä voi olla useampi sata ihmistä, mutta jännityksen aste ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen yleisön kokoon, vaan joskus vaikka kaikkein läheisimmille työkavereille esiintyminen voi olla paljon tiukempi paikka kuin ihan tuntemattomalle porukalle puhuminen. Ihan jokaista pikkupreseä en enää panikoi mieti päiväkausia etukäteen, mutta kyllä nuo suuremmalle porukalle presentoimiset edelleen tuovat perhosia vatsaan - siitä ei varmaan koskaan pääse ihan kokonaan eroon, eikä pidäkään, sillä sellainen positiivinen pikkupelko on vain hyvä asia :-)

Lähiaikoina näitä esiintymisiä on tulossa useampiakin, ja pyysin siksi radioalan ammattilaiselta esiintymisvinkkejä - olin ajatellut lähinnä erilaisiin teknisiin asioihin (miten mikkiä pidellään) liittyviä asioita, mutta meilläpä olikin oikein hyvä keskustelu paljon laajemmasta näkövinkkelistä ja ajattelin jakaa kanssanne pääkohdat siltä varalta, että joku muukin olisi "samassa jamassa" joskus lähitulevaisuudessa.

Valmistaudu
Sujuvimmat ja vaivattomimmilta tuntuvat esitykset ovat aina hyvin harjoiteltuja. Nopea vilkaisu jonkun toisen tekemiin matskuihin ei todellakaan riitä, vaan ne pitää lukea läpi, sisäistää ja sen jälkeen puhua ääneen useampaan kertaan - tai niin minä ainakin teen. En juuri koskaan pyydä ketään tekemään presejä puolestani, koska koen todella vaikeaksi omaksua jonkun muun logiikan mukaan tehtyä rakennetta - ja koska en ole ammattiesiintyjä, on tärkeää pitää kiinni sellaisista asioista, jotka kokee omakseen: joku tarvitsee puheensa tueksi tukislideja, joku taas haluaa henkiseksi tueksi presentaation paperiversiot siihen pöydälle, vaikkei niitä koskaan katsoisikaan. Kaikki on sallittua!

Tavoittena on, että prese pitäisi osata niin hyvin, että vaikka tekniikka pettäisi, pystyisin vetämään esityksen ilman tukimateriaalejakin - ei mikään läpihuutojuttu! Minimissään pitäisi olla niin varmalla pohjalla, ettei tarvitse aina kurkata olkansa yli nähdäkseen, mitä seuraavalla slidella on tulossa.

Harjoittelu on tärkeää myös siksi, että oikeastaan aina puheenvuoroille on varattu tietty kesto, ja sen ylittäminen kostautuu sekä seuraaville esiintyjille että yleisölle. Varmista siis, ettei puheenvuorosi kestä edes sitä sinulle varattua aikaa, vaan jää mielellään 5 min. sen alle, jotta mahdollisille kysymyksillekin jää aikaa - tai minun tapauksessani, koska puhun kuitenkin aina enemmän kuin olin alunperin ajatellut, on vähän pelivaraa improvisoida :-)

Ja mistäkö sen kokonaiskeston sitten tietää? Harjoittelemalla, duh! Minä varaan neukkarin, jonne sulkeudun vetämään preseä ääneen ihan itsekseni; kellotan jokaisen harjoituskerran ja teen sitten tarvittavat muutokset matskuihin, jos/kun tuntuu siltä, että tavaraa olisi enemmän kuin mitä pystyy puhumaan. Kiinnitän huomiota siihen, mitkä kohdat presessä tökkäävät jostakin syystä, ja mietin miten saisin ne soljumaan paremmin: joskus muutan materiaaleja, joskus harjoittelen pari siihen vaikeaan kohtaan sopivaa lausetta erityisen hyvin, jotten jää takeltelemaan tai selittämään liikaa.

Kerro tarina
Ihmiset muistavat tarinoita, ja lähes mistä aiheesta tahansa pystyy sellaisen kertomaan. Numerosarjoja ei tietenkään pysty muuttamaan kepeäksi kaskuksi, mutta pienen kevennyksen saa usein ujutettua johonkin väliin - tai sitten voi kertoa anekdootinomaisesti vielä yhden, hieman yllättävän luvun tai faktan, joka jää sitä kautta mieleen. Älä pilaa hyvää tarinaa faktoilla, viittaa siihen, että lukuja tulee helposti lueteltua jopa liikaa, ja että värikynääkin saa vähän käyttää, jotta stoorista tulisi mielenkiintoisempi. Jätä muistijälki.

Havainnekuva toimii aina :-)
Kaikki lähtee ryhdistä
Mikrofonia ei pidetä rinnusten kohdalla, eikä leuassa kiinni (tätä jälkimmäistä tyyliä näkee aika usein) - molemmat tavat edesauttavat kumaraa ryhtiä, mikä taas estää ääntä kulkemasta vapaasti palleasta äänihuuliin ja suun kautta ulos. Seistään siis suorana, ja pidetään mikrofoniakin ryhdikkäästi hyvässä kulmassa kuin räppärit ikään - tosin siinä voi käsi väsyä, jos on oikein pitkä puheenvuoro...

Itse tykkään eniten sellaista puettavista "Madonna-mikrofoneista", koska ne jättävät kädet vapaaksi, eikä niiden käyttöä tai oikeaa kohtaa tarvitse erikseen miettiä, mutta niitä ei ole tarjolla kuin kaikkein suurimmissa tilaisuuksissa, joten pitää olla myös perusmikrofonin kanssa sinut.

Tauot ja tempo
Puheen rytmittäminen on tärkeää - ja ainakin itselleni tosi vaikeaa, koska puhun yleensä paljon ja nopeasti, enkä juurikaan muista edes henkeä vetää siinä välissä. Nopeasta puheesta syntyy kuitenkin helposti hermostunut ja kiireinen vaikutelma, mikä tarttuu pahimmillaan yleisöönkin. Itse yritän jo harjoitteluvaiheessa miettiä, mihin kohtaan pienet tauot sopisivat  - tämänkin huomaa vain puhumalla presen läpi, ei kalvoja silmäilemällä.

Liikaa tätä asiaa ei voi sitten enää esitysvaiheessa miettiä, koska muuten keskittyminen alkaa helposti herpaantumaan ja mulla menee pasmat aivan sekaisin, kun mietin vain puheen tempoa, enkä keskity sanomaani ja yleisööni. Samaa pätee moneen muuhunkin asiaan, esim. maneereihin: ne pitää huomata ja karsia ennen esiintymistä, itse H-hetkellä niille ei enää voi mitään, vaan pitää vain elää tilanteessa parhaansa mukaan (palaan tähän vielä).

Kehonkieli
Onko sinulla maneereja? Napsutteleko kuulakärkikynää, pyöritteletkö käsiäsi veikeässä puoliympyrässä, kiikutko kannollasi, lisäätkö jokaisen lauseen alkuun "no sitten" tai loppuun "eiks niin"? Itse en osannut vastata ihan 100% varmaksi, joten kysyin asiaa myös parilta työkaverilta, jotka kohteliaisuuttaan vakuuttivat, ettei minulla sellaisia ole. Paitsi, että puhun käsilläni kuin paraskin italialainen... Maneerit on parasta saada kuriin jo ennen sitä varsinaista esiintymistä, koska tosiaan siinä H-hetkellä ei saisi sortua itsensä tarkkailuun tai pakka hajoaa helposti ihan kokonaan!

Jos nyt kuitenkin käy niin, että huomaat kesken presen ajatustesi harhailevan, pidä tauko. Kaada itsellesi kaikessa rauhassa vähän vettä ja juokin se vielä, jotta ehdit kokoamaan itsesi. Sama pätee myös silloin, jos alkaa kesken kaiken jännittämään ihan kamalasti (kun vaikka yhtäkkiä bongaat pomon pomon siinä eturivissä vilkuilevan kännykkäänsä ja itsetuntosi romahtaa välittömästi, kun ajattelet esityksesti olevan niin huono, ettei ketään kiinnosta... been there, done that!).

Itse olen päättänyt, etten yritäkään muuttaa elehdintääni liikaa, koska se ei ole minulle mikään erityinen esiintymismaneeri, vaan ihan osa minua normaalistikin. Rauhoitan välillä kädet vaikka pitämällä kaksin käsin kynästä kiinni, mutta annan myös eleille mahdollisuuden rytmittää puhetta, koska koen sen kuitenkin itselleni luontevaksi.

Sitten pitäisi vielä ottaa tila haltuun: pimeimmässä takanurkassa, turvallisesti valkokankaan kupeessa seisova esiintyjä ei ole ollenkaan  yhtä vakuuttava, kuin vähän reteämmin yleisön edessä seisova ja jopa aika ajoin liikehtivä esiintyjä, jolla on paljon paremmat mahdollisuudet ottaa myös yleisöön kontaktia. Ole läsnä, omana itsenäsi, siihen taitaa kiteytyä aika paljon.

Näillä ohjeilla yritän parhaani mukaan valmistautua tuleviin esiintymisiin - ja itse asiassa minulle tämän kaiken jäsentäminen ja kirjoittaminen oli jo avuksi. Seuraava haasteeni onkin sitten videohaastattelu, joka on edessä jo ensi viikolla. Siihen sain vinkiksi katsella uutislähetyksiä ilman ääntä, joten sellaista on ohjelmassa tänään. Vielä kun keksikin fiksunnokkelat vastaukset, koska kai sitä substanssiakin pitää olla...

14 kommenttia:

  1. Minulla on sama tapa huiskia käsillä ja olen ajatellut samoin, että se vaan kuuluu minun tapaani esiintyä. Ehkä tässäkin asiassa on helppo rikkoa kaavoja, kun kokemusta kertyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikä kaikkien tarvitse olla robottimaisen hillitysti esiintyviä klooneja, joten pidetään ne omat juttumme!

      Poista
  2. Hyvä postaus! Allekirjoitan kaikki pointtisi. Esiintymiseenkin tulee rutiinia... olen itse aika rutinoitunut, ja naureskelen miehelleni, joka hioo tunnin esitystä monta iltaa. Mutta valmistautuminen on kyllä kaiken a ja o. Aloitin nykyisessä työssäni suht nuorena, ja muistan elävästi sen paniikin, kun kaksvitosena piti leikkiä oman alansa asiantuntijaa ja puhua vuosikymmeniä työelämässä olleille senioreille. Voisi ehkä sanoa, että ikä tuo varmuutta. ;) Nuorempana latelin tekstiä kuin tykin suusta ja ajattelin, että sitten kaikki varmasti huomaavat, että tiedän mistä puhun... tosiasiassa rauhallisuus antaa mielikuvan varmuudesta. Joten hoen edelleen itselleni "rauha, rauha" jos turbovaihde uhkaa lipsahtaa päälle.

    Lisäisin vielä listaasi kohdeyleisön huomioimisen, ettei rima ole liian korkealla tai matalalla. Ja sen, että esim. PPT-slidejä ei kannata ahtaa täyteen tavaraa, muutama pointti per sivu riittää.

    Kaikkien näiden vuosien jälkeen nautin esiintymisestä tosi paljon, ja se on kai aika hyvä lähtötilanne! Haastetta tuo edelleen vieraalla kielellä esiintyminen. Työkieleni on toinen kotimainen, joten joskus suomikaan ei tahdo taipua sitten millään kun oikeita termejä ei vain löydy. Englanti taas vie hetken vertyäkseen, sujuu kyllä sitten kun pääsee vauhtiin. Kielen vaihto kesken esityksen (esim. niin että kaikki saavat esittää kysymyksiä omalla äidinkielellään) nostaa hien pintaan. Mikä sun työpaikan kielipolitiikka on?
    Kiitos tästä! -Hanna Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, multa jäikin pois kaikki sisältöön ja sen rakentemiseen liittyvät asiat - niistä voisi varmaan tehdä ihan omankin postauksensa... Mutta olen samaa mieltä, ettei kannata ängetä ihan kaikkea asiaa tekstimuodossa slideille, vaan enneminkin kuljettaa esitystä kuvien tai muutaman avainsanan tai -luvun avulla eteenpäin - tämä kyllä vaatii jo vähän rutinoituneempaa otettaa esiintymiseen, joten kaikille se ei vain sovi (eikä ihan kaikkiin aihealueisiinkaan...).

      Meillä puhutaan töissä pääasiassa suomea, ja joskus harvoin englantia (joka on kuitenkin konsernin virallinen kieli). Se ei itse asiassa ole minulle mikään erityinen jännityksen paikka, sillä olen käynyt useita vuosia englanninkielisiä kouluja, joissa vieläpä painotettiin esiintymistä luokan edessä. Ruotsiksi olisi aika verkkaista ja lyhyttä puhetta :-D

      Poista
  3. Hyviä ohjeita ja vinkkejä, ja näinhän se pitäisi mennä teoriassa. ...mutta käytäntö on vaan niin vaikeaa!
    Mä inhoan esiintymistä. Mä oon siinä oikeasti tosi huono. Menen ihan paniikkiin, suuta kuivaa, unohdan kaiken mitä pitäisi sanoa, tärisen ja hikoilen... Toissa viikolla oli kaksi esiintymistä, joista toinen oli aika iso, ja minä harjoittelin monta tuntia (oikeasti!!) Toinen mikä kans pelottaa on tv- ja radiohaastattelut. Pää tyhjenee, ja sitten pitäisi vastata fiksuja ja vielä uskottavasti ja tarpeeksi hitaaaaaaaasti. Ei päivää, miten se on vaikeaa! Huh huh...
    Jotkut osaa olla tosi luontevia ja uskottavia kaikissa tilanteissa. Pokka pitää ja puhetta tulee. Sellaisesta olen kyllä kade. Ihan oikeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkarikameroissa on tietysti ihan oma jännitysmomenttinsa, se on selvä! Varmaan tuo hitaasti puhuminen (tai siis niin, että _itsestä_ puhe tuntuu hitaalta, mikä muille kuullostaa vielä ihan normaalilta...) on aika avainjuttu - eikä kovin moni suomalainen varmaan koskaan elämässään edes joudu moisia miettimään, joten olet ihan erityisasemassa!

      Väittäisin myös, että juuri ne luontevat ja uskottavat esiintyjä ovat myös satsanneet harjoitteluun tosi paljon aikaa ihan muutamaan luonnonlahjakkuuta lukuunottamatta - onhan heitäkin...

      Poista
  4. Tulipa monta todella hyvää vinkkiä, kiitos näistä! Jäin ihan miettimään, että mitä maneereita itsellä on, mutta en tunnusta yhtään =D. Olen ollut aikanaan kouluttaja ja silloin kyllä muista näplänneeni kyniä. Sellainen piti olla aina kädessä. Itse olin vast ikään eräässä koulutuksessa jossa kouluttajalla oli lähes jokaisessa asiassa "punainen lanka". Ai että meinasi käydä naurattamaan, kun jo salaa mielessäni lisäsin tuon punaisen langan häntä ennen lauseen loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen ollut kuuntelemassa esiintyjää, joka on sanonut juuri tietyn sanan tai lauseenpätkän niin monta kertaa, että olen pitänyt tukkimiehen kirjanpitoa määristä - joka nousi reilusti toiselle kymmennelle! Siinä on kyllä sitten jo vaikea keskittyä asiaan, vaikka ei tietenkään pitäisi antaa tuollaisten trivaaliempin asioiden häiritä.

      Poista
  5. Olipa hyviä vinkkejä, kiitos. Aika harvoin joudun puheita/esityksiä pitämään mutta aina joskus. Tuo tietyn sanan toistaminen on kyllä huomiota herättävää. Esimieheni viljelee sanaa "niinku". Ja me työntekijät ollaan välillä niin lapsellisia, että lyödään vetoa montako kertaa "niinku" kuullaan tänään. Tollasesta maneerista on vaikea päästä irti.
    T. Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, kiva että vinkeistä oli iloa muillekin!

      Ja joo, omista maneereista on tosi vaikea päästä irti - etenkin, kun niitä ei aina edes tiedosta...mutta miten kertoa kohteliaasti toiselle, että hän vaikka toistaa juuri sitä niinku-sanaa (itse kyllä haluaisin kuulla...)? Vaikeaa on!

      Poista
  6. Olipas tarpeellisen hyviä vinkkejä. Huomaan itse kuinka olen kehittynyt vuosien varrella opettajana, esiintyminen ja opettaminen ovat varmemmalla pohjalla kuin uran alussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti, opettajathan ovat mitä luontaisimpia esiintyjiä!

      Poista
  7. Kiitos näistä, oikein hyödyllisiä ja hyviä vinkkejä!
    Oma kompastuskiveni on se, että rupean hermostuksissani höpöttämään liikaa ja sekoan sanoissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle käy samoin - tai sitten innostun niin paljon, että puhun ja puhun, eikä ketään muuta kiinnostaa asia läheskään samalla tasolla, ja kaikki kyllästyvät... PItäisi vaan osata pitää homma napakkana ja samalla sopivan rentona!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...