11.1.2015

A little bling never hurt nobody

En ole koskaan osannut koreilla pitseillä, paljeteilla (tämä on nyt työn alla...) tai rypytyksillä, mutta silti tämä metallilangoin koristeltu hame on ollut kovin mieleinen ja ihan aktiivisessa arkikäytössä - eikä tunnu yhtään vieraalta tai liian pramealta. Se on tarkoitettu minimittaiseksi, ja tietenkin onkin sitä 15 cm pidemmän ihmisen päällä, mutta minun onnekseni sain siitä toimistokelpoisen vaatteen :-)

neule M&S
hame Boden
kengät Clarks

Kaulakoru tai huivi olisi tuonut asuun vielä vähän lisää särmää, nyt se on kieltämättä vähän vaisu... Täytyy muistaa ensi kerralla!

Tämä viikko oli huisan kiireinen, ja alkava viikko näyttää aika lailla vastaavalta: jollen ole ratsastamassa, on edustusmenoja ja lapsen treenirumbakin vaatii oman osuutensa. En varmasti pystyisi tähän, jos lapsia olisi enemmän kuin yksi, tai sitten pitäisi kyllä olla parempi tukiverkosto jeesaamassa! No, jotenkin sitä on pärjätty tähänkin asti, ja koko ajan tämä arjen pyörittäminen kuitenkin muuttuu helpommaksi - ihan kohtahan toi lapsi muuttaa jo pois kotoakin...

Ja onneksi viikonloppuisin meillä on sentään kaikilla omaa aikaa, sekä omille jutuille että yhdessä tekemiselle - sillä on suuri merkitys jaksamisen kannalta. Ja kuukauden päästä lähdemme taas reissuun (Alpeille hiihtolomaksi), siellä viimeistään ehdimme vaihtamaan kaikki kuulumiset :-)

Matkaa valmistellen olen käynyt ostamassa uusia laskettelutarvikkeita (pojalle kypärä ja monot, itselleni skimbalasit)  ja laittanut vanhoja myyntiin. Taikasieni oli tarpeen, kun hinkkasin valkoisia monoja edes vähän säädyllisemmän näköisiksi, ja manikyyri oli sitä myöten säpäleinä... Note to self: ei enää valkoisia monoja - tai muitakaan urheiluvälineitä, jos ne on tarkoitus myydä eteenpäin.

Valkoisena hohtava lumi sen sijaan on mitä ihanin ja mieltä ylentävin asia, olisi mahtavaa, jos tuo lumi kestäisi hetken, mutta sääennuste lupaa taas plussan puolelle nousevia lämpötiloja, eli samalla myös tosi liukkaita kelejä. Höh! En löydä mistään viime vuonna ostamiani kenkiin laitettavia liukuesteitä (joo, olen ihan mummo!), ja ne olisivat kyllä tosi tarpeelliset, kun yrittää pysyä pystyssä täällä meidän peilikirkkailla pikkukaduilla koiraa kävelyttäessä... Eteisen kenkäkaappi on haukannut nekin uumeniinsa - tosin voisin löytää sieltä vaikka mitä, jos vain rohkeasti kävisin sen kimppuun ;-O

Nyt käyn kuitenkin ensin miehen tekemien fajitaksien kimppuun, sillä johan tässä ehti tulla nälkä kun vain miettikin moista urakkaa! Hienoa sunnuntai-iltapäivää ja alkavaa viikkoa teille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Pieni breikki tekee välillä hyvää :) Mä en talvesta suuremmin välitä, joten skimbailut saa hoitaa ihan muut :D Ja arvaa kenelle tuli nälkä, kun luki sanan Fajitas? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin kuvitellut sun olevat vähintään innokas murtsikan harrastaja, kun olet niin innokas liikkuja? No, ei sitten :-)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää tuommoinen hienostunut bling!
    Muistanko ihan väärin, vai oliko sinulla viime perjantaina uuden heppaystävän kanssa treffit? Kuinka sujui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Hienostunut bling", tosta mä tykkäsin :-)

      Ja joo, olin viime viikolla kolme kertaa ratsastamassa vuokraponilla, ja tosi kivasti meni - etenkin vikalla kerralla, kun oli sekä kannukset että ope avittamassa menoa. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa sujumaan, ja heppa on ollut ihan luotettavan maineensa veroinen! Itse olen vähän unohdellut tallin/ maneesin sääntöjä (opin kyllä kerrasta....), mutta mitään vakavaa ei sentään ole sattunut - vie vain aikansa oppia aina uuden paikan tavoille.

      Poista
    2. Hehee, ne maneesin säännöt kyllä unohdin aina minäkin! Varsinkin kun aiemmin en ollut ikinä juuri maneesitalleilla käynyt. Kiva kuulla että kivasti sujuu!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...