18.1.2015

Matkatakki

Olin ennen Miamin matkaa hoitamassa ihan viime hetken lahjaostoksia, kun ihan vahingossa löysin itseni Espritin liikkeestä. Sinne oli juuri tullut kevätuutuuksia (joulukuussa!) ja tämä takki pisti heti silmään; lähestyvä matka oli oiva tekosyy myös ostaa se, sillä täytyyhän mulla olla iltoja varten joku vähän siistimpikin takki.

En ole varma, oliko takki tarkoitettu sisätakiksi bleiserin sijaan, mutta siihen tarkoitukseen se on mielestäni liian tymäkkä.

takki Esprit toppi By Malene Birger   farkut MiH kengät Sam Edelman

No, kelithän olivat niin lämpimät koko reissun ajan, että takki oli lähinnä rekvisiittana mukana ihan paria iltaa lukuunottamatta. Uskoisin, että tälle tulee kuitenkin kevään mittaan paljon enemmän käyttöä, ja jäänkin jo innolla odottamaan niitä hetkiä (eli lämpimpiä kelejä).

Toinen takki-incident olikin sitten vähän ikävämpi, sillä meiltä varastettiin menomatkalla kassi, jossa oli minun ja poikani varsinaiset ulkotakit, ja pipoja sun muuta lämmikettä. Vakuutusyhtiön mukaan niitä ei korvata, koska "pelkkä epäilys varkaudesta ei riitä, vaan katoamisen olisi pitänyt olla seuraus jostakin äkillisestä tapahtumasta". Hah, harvoin sitä varkaat käsittääkseni käyvät oikein ilmoittamassa, että hei, mä tässä nyt pöllin sulta sun kamat, huomasithan miten äkillisesti se tapahtui? Kiitos vain, if, hienosti hoidettu!

Tämä päivä on meidän perheessä omien harrastusten ja kuskausvuorojen yhteensovittelua; lupasin lähteä kaverin "vieraaksi" Body Balanceen, ja kauhulla jo odotan, miten pökkelöin ihan uunona kaikkien notkeiden joogaa päivittäin harrastavien keskellä... Toivottavasti en ainakaan kaada ketään muuta mennessäni, jos itse horjun - ja anteeksi jo etukäteen, jos satutaan samalle tunnille!

8 kommenttia:

  1. Ihana takki ja keväällä oikein hyvä Suomessa! Floridassa on ollut lämpöisin joulu 40 vuoteen, me myös siellä joulu ja vielä hetki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, nauttikaa - Suomen talvi ei juuri nyt pistä ihan parastaan...

      Poista
  2. Ikävä tuo varkaus ja Ifin vastine siihen.

    Takavuosina hämmästyin kovasti, kun vakuutusyhtiö maksoi työmatkalla varatestusta lompakosta jopa ilmoittamani rahasumman ihan mukisematta. Meillä taisi olla ihan hyvät vakuutukset töissä. Kotivakuutuksesta korvattiin Siipan mereen tippuneen kihlasormuksen kullan arvoa, mutta aika paljon alhaisempaan hintaan, kun "asiantuntijan mukaan" sormus ei näyttänyt kovin painavalta. No se olikin vain sellainen sentin levyinen, paksu mötikkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on aikaisemmin ollut ihan hyviä kokemuksia mm. kotona sattuneen vesivahingon korvauksista, mutta tämä tuntui niin selvältä caselta, että olen ihan pöyristynyt :-(

      Poista
  3. If on myös meillä hoitanut muutaman casen tosi "hienosti"... lähti sitten vakuutusyhtiö vaihtoon parin kerran jälkeen :)
    Iso peukku takille, varmasti tulee paljon käyttökertoja vaikka reissussa jäikin vähäiselle käytölle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä nyt on vaihto hyvin lähellä (kun vaan saisin aikaiseksi...)!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...