10.3.2012

(Talvi)kerrospukeutumisen uusi tulokas

...on tällainen niukka "untsikka", joita jokaisella vakavasti otettavalla mountainbrändillä oli tarjolla Flagship -kaupoissaan Chamonix'ssa. Ainakin Peak Performance, North Face, Helly Hansen, Marmot ja Patagonia tarjosivat eri versioita samasta takista. Itse päädyin tähän Millet'n malliin eräänä erityisen kylmänä iltana, kun ajatus hytisemisestä aamun kabiinijonossa tuntui todella vaikealta.



Heittomerkit siksi, että täytemateriaali nimeltä Primaloft on viemässä aidolta untuvalta jalansijaa: keinomateriaali on kevyempää, nopeammin kuivuvaa eikä ime itseensä vettä. Extreme-olosuhteissa, vaikka Mt. Kilimanjaroa valloittaessa näillä ominaisuuksilla voi olla ihan ratkaiseva merkitys, mutta kyllä tällainen tavallinenkin vuorenvalloittaja (tai sitä alas laskeva) hyötyy niistä.

Ja todellakin, en palellut reissussa tämä päälläni kertaakaan, ihanaa! Takki menee myös erittäin pieneen tilaan, ja sitä oli siksi kätevä kuljettaa mukana repussa ihan kaiken varalta. Tämä malli on myös vettä- ja tuultahylkivä, joten toimisi ilman erillistä päällikerrosta suotuisammilla keleillä.

Viime viikolla oli vielä tosi kylmiä aamuja, ja oli varsin mukavaa vetäistä tämä takki pitkän untsikan alle lämmikkeeksi.  140€ hinta oli mielestäni hyvinkin kohtuullinen laatuun nähden, suosittelen!

Tämä päivä on mennyt aivan totaalisesti hyväntekeväisyyteen. Vietin eilen erittäin hauskan illan lapsuudenystäväni kanssa syöden, juoden ja rupatellen, mutta olen kyllä tänään maksanut siitä todella kovan hinnan: päätä särkee ja väsyttää niin paljon. Omaa syytä, tottakai, ja harvoinhan sitä (onneksi!) tällaisia päiviä tulee vietettyä... Toivottavasti teillä muilla on ollut vähän pirteämpi meininki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...