19.6.2012

LBD

Oi, katsokaa, (ihan) tällaista minulla ei vielä ollutkaan!


...eikä ole vieläkään, koska DHL:n kuriiri soitti vasta illalla, että olisi ollut toimittamassa lähetystä - toimistolle.

Tilasin Jaegerin mekon jo jonkin aikaa sitten  (ennen siis noita "vannon, etten osta mitään" -lupailujani) hautajaisia varten, sillä sellainen tilaisuus on valitettavasti edessä. Malli on kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan varsin monikäyttöinen ja sopii hyvin kaapissa roikkuvien mustien mekkojen jatkeeksi :-)

Ja mikäpäs asustaisi mustaa mekkoa paremmin kuin musta veska? Mulberryn Evelina Satchelin pitäisi tulla UPS:n siivittämänä ensi viikolla, tämän siis tilasin:



Olen nyt henkisesti valmis myymään muutaman vanhan laukkuni, sillä fetissistäni huolimatta olen varsin laiska vaihtamaan päivittäin kamoja laukusta toiseen. Lompakko, avaimet, kulkuläpyskät, meikkilaukku, kynät, huulikiillot, muistilaput, jne. - aina jotakin unohtuu, ja sitten on päivä pilalla tai ainakin tavallista hankalampi. Vielä kun jaksaisi kuvata laukut ja tehdä myynti-ilmoituksen...ja tietysti ihan ekaksi pitäisi päättää, mistä on kykenevä luopumaan...ehkä pari Longchampia ainakin joutaisivat mennä!


Olisin tarvinnut/ halunnut myös mustat kengät, mutten vain ehtinyt hakemaan näitä Rizzon Louboutin -kopioita Aleksin Rizzosta. Sovitin kenkiä jo muutama viikko sitten - ja olisi pitänyt samantien ostaa ne, kun kerran löysin sopivat. Turhaa pihistelyä väärässä paikassa.

Niitä Miu Miun mokkaisia en taida uskaltaa laittaa ulkokäyttöön - kieltämättä aika tyhmää maksaa pieni omaisuus kengistä, joita ei sitten raaski käyttää!

Tai sitten ehkä rikon kaavaa ja laitan harmaat korkkarit jalkaan, sellaiset sentään löytyisi.

Pojalle oli muuten erittäin haastavaa löytää sopivan synkkiä vaatteita, mutta onneksi Stocka pelasti tilanteen jälleen kerran.

Ulkona paistaa taas aurinko, joten houkuttelen pojan seuraksi koiralenkille ja lähden nauttimaan hapekkaasta ilmasta. Mukavaa loppuiltaa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ah tuota laukkua, saako siitä sitten kuvia kun se saapuu? Itseltä jäi Mulberryn ale nyt väliin, mistään ei tullut sellaista must have-fiilistä, joten jätin väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, taitaa käydä niin, että kuvia tulee niin paljon, että ehdit kyllästymään niihin jo ekan viikon aikana!

      "...ja tässä Evelina on meidän sohvalla, ja tältä se näyttää auton etunpenkillä. Terassillakin se kävi, mutta vein sen nopeasti pois auringosta. Oi, sen sisältä löytyy ihmeellisen hieno vetoketjutasku ja laitoin sinne avaimeni, kas näin!"

      Saa sitten reippaasti vihjata, kun alkaa menemään yli :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...