19.9.2012

Vihdoinkin, täydelliset kengät!


Nämä Billi Bin nilkkurit olivat sitten vihdoinkin Ne Oikeat - neljäs kerta sanoi siis toden!

(Työ)elämä on nyt niin hurjan hektistä, etten ole ehtinyt kuin lukemaan muiden blogeja; tälle omalleni en ole ehtinyt suomaan montaakaan ajatusta. Pahoittelen!

Tämän päivän duuniagendalla oli rekryjä ja irtisanoutuneita, yleisiä HR-asioita, brändihierarkian työstämistä, kickoff-päivän suunnittelua, tiimipalaveri, palaveri oman esimiehen kanssa, auton huollatus sekä aika monta "välikysymystä" eri ihmisten kanssa. Ehdin ekan kerran vessaan puoleltapäivin ja lounaaksi söin banaanin ja myslipatukan. Silti antaisin arvosanaksi vähintään 9-, koska sain tosi monta asiaa eteenpäin ja jotkut jopa ihan oikeasti hoidettuakin :-) 

Olen kamalan aamu-uninen ihminen ja silti huolestuttavan monena aamuna joudun nykyään menemään viimeistään puoli ysiksi töihin, koska yhteisiä palaveriaikoja ei meinaa millään löytyä kalentereista. Ehkä silti ihan hyvä sekin, ettei tarvitse istua ainakaan joka iltaa töissä, sillä kyllä 9-vuotias tarvitsee vielä vanhempiaan täällä kotona niin aikaisin kuin mahdollista - vaikka nytkin jo tuntuu siltä, ettei näe kuin vilahduksia pellavapäästä, kohta ei näy varmaan enää sitäkään, joten vielä muutama vuosi mennään tällä tahdilla ja näillä aikatauluilla. (Ja sittenkö istun kaikki illat töissä, siihenkö tämä tähtää?!)

Liikuntakin on valitettavasti jäänyt ihan minimiin, tai ainakin juoksu. Edellisestä lenkistä on jotenkin päässyt taas vierähtämään pari viikkoa ihan melkein huomaamatta ja nyt siellä taas sataa ihan kaatamalla. Kyllähän tuo koira pitää ulkoiluttaa joka säällä, mutta juoksemaan kumpikaan meistä ei sateessa suostu....

Onko muillakin nyt pahimmat syyskiireet päällä, näin olen ainakin joidenkin blogien rivien väleistä (ja ihan tekstistäkin, duh!) tulkinnut? Miten te saatte arkenne organisoitua?!

2 kommenttia:

  1. Siis mitä? Kuinka monia popoja sä olet testannut? Eikö noi ole just ne, joita sulle ensin tarjosin.

    Priorisointi, priorisointi ja priorisointi. Ja äidin apu. Niistä on arjen organisointi tehty:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ensi oli yhdet COSin kengät, sitten ekat Billi Bit, minkä jälkeen ostin vielä hätäpäissäni yhdet Espritin halpikset - fiksua touhua, mutta nyt on kaikki taas in Ordnung.

      Meillä ei ole juurikaan tukiverkkoa, joten ihan keskenämme hoidamme arjen kuviot. Ja kuvittelisin myös priorisoivani koko ajan aika rankastikin - siitä organisoinnista en menisi niin kovaan ääneen meidän tapauksessamme puhumaan...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...