Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että epäonnistumiset ovat mahdollisuus. Kamala klisee, mutta oikeasti totta: yleensä sitä edes vähän pysähtyy epäonnistumisen kohdalla ja miettii, miksi näin kävi. Selkeä oppimisen paikka. Vielä parempi, jos käsittelee asiaa jonkun kanssa, sillä ensinnäkin sillä saa asian oikeaan perspektiiviin (maailma ei loppunut, eikä - ainakaan minun alallani - kukaan kuollut) ja toisekseen voi saada siltä toiselta ihmiselta uusia näkökulmia siihen, miten epäonnistunut asia tai tehtävä olisi voitu hoitaa vähän toisella tavalla. Toinen oppimisen paikka.
En tiedä toteutuuko tämä asia käytännössä niin hienosti kuin mitä haluaisin, mutta ainakin pyrin itse esimiehenä siihen, että suhtaudun virheisiin rauhallisesti, mutta analyyttisesti. Moni virhe on tuonut esille epäkohtia vaikka prosesseissa tai lähtökohtaisissa oletuksissa, eli on yksinkertaisesti lähdetty tekemään väärää asiaa heti alusta pitäen - tämähän ei ole yhden ihmisen "syy", vaan koko tiimin ongelma.
Lisäksi arvostan erittäin suuresti ihmistä, joka tulee itse kertomaan, että tuli tehtyä virhe ja miettii, miksi näin kävi ja miten tilanteen nyt voisi korjata. Ei muuten ole helppoa, vai mitä?!
Neljänkymmenen hengen tiimissä erilaisia mokia tulee vastaan ihan joka ikinen päivä, ja siksikin sitä oppii suhtautumaan niihin vähän rennommin. Kaikesta yleensä selvitään, ja joistakin jopa kehitytään :-)
No niin, tuo oli siis yleisellä tasolla. Eri asia onkin sitten se, miten itse koen omat virheeni, sillä niihin en osaa suhtautua ollenkaan noin kylmän viileästi. Toki olen oppinut ajan myötä ja kokemuksen karttuessa pistämään asioita paremmin perspektiiviin, ja pienet
Markkinoinnissa asiaa helpottaa tai hankaloittaa se, ettei juurikaan ole olemassa mustavalkoisen oikeita tai vääriä ratkaisuja, on vain erilaisia tulkintoja ja valintoja, ja todennäköisiä lopputulemia. Tee siinä sitten aina oikeita valintoja!
Miten sinä suhtaudut epäonnistumisiin, miten teillä töissä ja alallasi käsitellään asioita? Rajasin muuten tämän nyt tietoisesti työelämään, koska yksityiselämän epäonnistumiset (juuri tuota sanaa käytettäessä) ovat lähtökohtaisesti aina aika vakavia juttuja...
Minulla on työssä vähän eri tilanne, sillä teen hommia käytännössä yksin (esimies ulkomailla eikä alaisia) ja myyntipuolella epäonnistuminen tarkoittaa aina kauppojen menettämistä eli budjettiin pääsy hankaloituu. Tuon tyyppisiä "epäonnistumisia" tapahtuukin toki tuon tuosta, sillä myyntityössä fakta on, että Win some - lose some.
VastaaPoistaEhkä suurin ongelma omassa työssä on priorisointi ja voimavarojen jakaminen. Välillä on pakko tunnustaa faktat, että ihan kaikkeen ei yksi ihminen repeä ja yksityiselämäänkin pitää satsata. Sanotaan siis vaikka niin, että stressinsietokykyä pitää olla rutkasti. Ja kaikkea ei voi ihan niin vakavasti ottaa. Olen 12 vuoden aikana oppinut myös olemaan (melko) armollinen itseäni kohtaan. Tosin, eihän se ihan aina niin helppoa ole. ;-)
Myyntihommissahan nimeonmaan pitää oppia suhtautumaan vastoinkäymisiin niin, että nopeasti miettii, miksei homma mennyt maaliin ja sitten unohtaa koko asian, jottei se jää vaivaamaan tulevia suorituksia. Tai näin olen asian ymmärtänyt, vaikken itse myynnissä olekaan (aika paljon ollaan kuitenkin tekemisissä).
PoistaVoin kuvitella, ettei aina olekaan niin kivaa olla oman itsensä ja aikataulujensa täydellinen herra - juuri asioiden priorisointi ja vaikkapa työajat ovat varmasti välillä haastavia juttuja... Mullakin on stressinsietokyky kasvanut tässä vuosien varrella aika hyväksi, ja nukun kyllä yöni hyvin, vaikka olisi miten kova härdelli töissä päällä - tai jos en nuku, niin sitten on kyllä päiväkin pilalla!
Ja vielä armollisuudesta: sinäpä sen keksit ja sanoit, sitä pitäisi nimenomaan olla enemmänkin!