5.2.2013

What the hell happened?! (Perheriidan potentiaali: very high)

Tämän kuvan olette jo nähneetkin; tämä on meidän "hallista" ja huomatkaa, miten kivasti tuoli ja taulu tukevat toisaan niin värimaailmojen kuin tyyliensä puolesta. Eleetöntä, modernia ja yksinkertaista. Meidän näköistä.

Mutta mitä sitten tapahtui? Mies pääsi ihan yksin valkkaamaan kuolinpesästä meille vähän tavaroita - torppasin suurimman osan tavaroista kuvaviestien välityksellä samantien (mahonkinen pelipöytä tai lasivitiriini, anyone?), mutta hän oli tehnyt pari omavaltaista päätöstä ja tässä näette tuloksen.

Taulun tilalle tuli tämä peilikammotus. Joo joo, on varmaan tsaarin aikakauden suurimpia helmiä ja maksanut tsiljoonan, mutta eihän se nyt sovi meille yhtään, eihän?!

Kriisi ei jää pelkkään peiliin, vaan takkahuoneeseen ilmestyi myös persialaismatto entisen yksinkertaisen (kauniin!) valkoisen tilalle. Huoh! Kuulen jo anopin sanat korvissani..."on se kumma, ettei noin tyylikäs tavara kelvannut teille, nehän ovat iii-hania!".

JA VOI HERRAMUNVERENI! Juuri nyt, tässä istuessani, katseeni siirtyi matosta takkaan, ja katsokaa, mikä sinne on ilmestynyt!!!

Ei, en puhu pienestä ja söpöstä buddhapatsaasta, vaan tuosta järkyttävästä sorsasta, joka siellä lepää! Siis jestas sentään, tämä meni nyt liian pitkälle!

Apua, pyydän apua! Tulkaa joku puhdistamaan tämä koti pahasta ennen kuin hautaudumme sen alle!

31 kommenttia:

  1. Vaak vaak,voi hitsi tuli makiat naurut, sorry! Kyllä ne miehet osaa...
    Tuli tuosta sorsasta mieleen sinkkuelämää-sarjan charlotte, jonka kotiin silloinen anoppi toi sorsia myös, muistatko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ollut muistanut Charlotten anoppia, mutta joo-o, samassa jamassa ollaan! Feidaan noi kamat pikkuhiljaa huitsiin (myyn salaa).

      Poista
  2. Musta toi peili on ihan jees! Persialaismatosta olisi kiva nähdä isompaa kuvaa. Toi läski sorsa kellahtaa tuosta helposti liekkien sekaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peili voisi sopia johonkin muualle (vaikka vieras/varastohuoneen sängyn alle urheilukassien seuraksi), mutta ei vain millään juuri tuohon.
      En ole varma, pystynkö kuvaamaan maton, iPhone alkaa tärisemään kun menen lähellekin...

      Ja mahtava idea toi sorsan liekittäminen - se muuten varmaan palaisi tosi iloisesti!

      Poista
  3. Ai niin, myönnän siis, että saatoin ehkä hyväksyä tuon maton, mutta uskokaa kun kerron, että se näytti siinä piskuruisella ruudulla ihan erilaiselta. Paljon hienommalta, siis.

    VastaaPoista
  4. Pistä vaan heti hanttiin, ettei käy niin kuin mulle http://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi/2013/01/kompromisseja-ja-konsensusta-vaiko.html - nimittäin jos miehet pääsee sisustamaan, on koti kohta täynnä sitä perintöroinaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan koskettavan kohtalosi! Olen vielä vähän shokissa, sillä tämä on meidän perheessä aivan uusi tilanne -tai no, onhan tuolla varastohuoneessa pari taulua "myyntiä odottamassa" (en sis kelpuuttanut öljyvärimaisemia seinillemme silloinkaan)...

      Poista
  5. Tuon maton voit lähettää mulle. Eikä peilikään ihan mahdoton valinta ole. Tuo vesilintu voi jäädä teille;)

    VastaaPoista
  6. Ja mieti - hän kerrankin yritti sisustaa itse ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä laisinkaan, sillä meillä on yleensä aika samanlainen sisustusmaku...erkanevatko (sisustus)tiemme tästä eteenpäin?!

      Poista
  7. Täällä uusi lukijasi ilmoittautuu!
    En oikein muista mitä kautta tänne eksyin(en kuitenkaan ole se koiran tekohammas-vierailija)mutta kaikki postuksesi oli pakko lukea kun yhden luin;)
    Sinulla on ihan mahtava tapa kuvat arjen tilanteita ja kommervenkkejä. Huumorisi kolahtaa. Nauroin vedet silmissä mm. kun kuvailit tilannetta,jossa ojennat poikasi Converse-kokoelman tulevalle miniälle...
    t.Tiina Helsingistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana ja kaunissanainen Tiina! Eikä haittaa, vaikka koiran tekarit olisivat tuoneet sinut tänne, olet sitäkin arvokkaampi :-)

      Poista
  8. Hih, miehet sisustaa..minulle se on aina ollut kirosana, meillä ei miehen kanssa TODELLAKAAN sisustusmaut kohtaa;)
    Meiltä löytyisi hyvä koti sekä matolle että peilille, myös se mahonkipeilipöytä löytäisi hyvän paikan meidän Neidin huoneesta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytäisikö sorsa teiltä kodin?! Miksei kukaan halua sitä?!

      Ja se oli mahonkinen PELIpöytä, eli sellainen joka avautuu pelipöydäksi, vaikka ensinäkemältä vaikuttaa ihan tavalliselta pöydältä...

      Poista
  9. Ookei... Haluamatta mitenkään hämmentää lisää muutenkin tulehdusherkältä vaikuttavaa tilannetta, mutta... Kyllä mun on myönnettävä, että ihan ei nyt tyylit natsaa :)

    Tokihan tuon peilin alle voisi vaihtaa jonkun toisen tuolin? Siis mikäli pitää tehdä kompromissi. Tai ehkä se peili sopisi paremmin sinne sorsan ja maton seuraksi? ;D

    Tsempit sovitteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sovittelu ei taida olla oikea termi, joudun kyllä pistämään kovan kovaa vastaan! Peilin kumppaniksi oli tarjolla sellainen minikokoinen rokokoo-jakkara...

      Poista
  10. Omasta puolestani en sano mitään mutta ammatin puolesta sanon että kaikki miehesi valitsemat jutut ovat tällä hetkellä todella trendikkäitä sorsaa myöten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti mies ei lue tätä kommenttiasi :-)

      Poista
  11. Ihan hienoja juttuja on miehesi raahannut kotiinne :D

    VastaaPoista
  12. Kun oikein alkaa ahdistamaan, niin mä voin ottaa sen pelipöydän ja todella mielelläni sen matonkin. Sorsa voi tulla kaupanpäällisinä.

    Meillä asutaan suvun vanhojen roippeiden keskellä jo nyt. Valkoista ei ole mikään, joten tänne vaan :)

    Mä olen aina salaa haaveillut vanhasta peli- ja ompelupöydästä :)

    Se mun täytyy sanoa, että tuoli ja peili eivät sovi yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peilin on väistettävä, se on selvä! Mallailin mattoa ruokapöydän alle, ja se saa ehkä jäädä siihen ainakin vähäksi aikaa. Ja se pelipöytä ei koskaan päässyt meille asti, eli siellä se on vieläkin tallella (tulee siis Bukowskille myyntiin jollakin aikavälillä).

      Poista
  13. Löysin tänne Mapsin blogista. Uteliaana tämän päivän postauksen perusteella päädyin lukemaan tämänkin jutun.
    Kaikella kunniotuksella miehesi sisutusmakua kohtaan sait tällä hymyn huulille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lennu, hauska tutustua!
      Kiva kuulla, että juttu hymyilytti, se oli tarkoituskin ;-) Ja minuakin alkaa jo vähän naurattamaan pikkuhiljaa!

      Poista
  14. Mua hymyilytti jo otsikko ja hyvät naurut kyllä sain :D Ihan kun jostain sketsiohjelmasta :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä videoreportaasi olisi vielä syventänyt tarinaa ja reaktioitani :-)

      Poista
  15. Kuolen suurinpiirtein nauruun täällä :D Mainio kirjoitus, vaikkakin ymmärrän, että etenkin sorsan kanssa yhteiselo on varmasti hankalaa.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalaa on, joo! Kohta pitää tosiaan vetää se viimeinen ultimatum: joko minä tai sorsa!

      Poista
  16. Peili ja matto hymyilytti, mutta Sorsan kohdalla repesin. Ajattele, jos siitä kuuluisi vielä ääni :), Mitä jos peilin kehykset maalaisi mustalla? jos se on pidettävä, taulu on kyllä paljon tyylikkäämpi.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...