Naisjohtaja...nainen & johtaja = mahdoton yhtälö?

Luin päivän Hesarista Facebookin operatiivisen johtajan, Sheryl Sandbergin haastattelun, jossa oli käsitelty naisten johtajuutta ja syitä sille, miksi niin harvat naiset pyrkivät/pääsevät johtajiksi ja mitä asian eteen pitäisi tehdä. Luin myös toista artikkelia johtajuudesta yleensä, ja siitä mitä kyvykkyyksiä se johtajalta vaatii (perussanoma oli, että kyky x motivaatio on johtajuuden tason määrittävä yhtälö), ja jo siinä vaiheessa peilasin aihetta oman itseni ja nykyisen positioni kautta.

Olen siis joukkojeni johtaja itsekin, ja omalla alallani nyt kutakuinkin niin vastuullisessa asemassa, kuin mitä olemassa on. Seuraava urasiirto ylöspäin olisi jonkinlainen yleisjohtajan tai liiketoimintavastuun pesti. Työkokemusta on takana jo melkein viisitoista vuotta, joista yhden olin toki kotona äitiyslomalla - minulle kävi aikoinaan niin hyvä tuuri, että sain äitiyslomalta palattuani ihan uuden työn, ja aika isotkin saappaat täytettäviksi, eli paluu oli aikamoista hulinaa!

Sen jälkeen olen edennyt urallani aika tasaisesti, mutten mitenkään määrätietoisesti - en ole siis etukäteen miettinyt, mihin seuraavaksi haluaisin tai miten sinne etenen, vaan olen luottanut siihen, että kun tekee työnsä hyvin ja jaksaa verkottua ja olla aidosti kiinnostunut sekä alansa ihmisisistä että projekteista, uusia vastuita ja haasteita kyllä tulee eteen! En kuulu mihinkään naisverkostoon tms., ehkä olisi syytä vaikka perustaa sellainen; aina joskus asiasta on ollut puhetta kavereiden kanssa (aika moni ystävistänikin on vastaavissa tehtävissä), mutta toistaiseksi kukaan ei ole tehnyt asialle mitään. Muutama vuosi sitten foorumin työnimi oli "Nuoret naisjohtajat", mutta hiljattain minua pyydettiin pariinkin eri projektiin mentoriksi, joten alan selvästi lipsumaan sinne senioripuolelle...

Tässä ensin Sanbergin ohjeet naisille ja omat kommenttini alla:
1) Istu pöydän ääreen, ota paikkasi (eli älä jaa taka-alalle piiloon).
Minun mielestäni pitää olla rohkea, muttei röyhkeä - huonot tavat voi jättää (osalle) miehistä, jotka käyttävät häikäilemättä kyynärpäätaktiikkaa ihan päivittäin. Suuna päänä ei kannata olla, koska kyllä se, mitä suustaan päästää, pitäisi olla rakentavaa ja fiksua puhetta - mutta kun sitten päättää jotakin sanoa, kannattaa tehdä se mahdollisimman vakuuttavasti ja painokkaasti (ei siis hätiköiden ja vähän jo valmiiksi anteeksi pyydellen).

1.1) Pidä asiat asioina (tämä on oma lisäykseni ja Sandbergin oppeja vastoin).
Muista pysyä objektiivisena, sillä vihaisena/turhautuneena/pelokkaana et ajattele tarpeeksi kirkkaasti ja olet samantien altavastaaja tilanteessa. Kävele vaikka pois ja sano, että palaat asiaan seuraavana päivänä, jotta ehdit miettimään tilanteen rauhassa läpi, etkä anna tunteillesi liikaa valtaa.

Tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että pitäisi olla superitiukkis ja kamala kivikasvo, mutta itse olen ainakin pyrkinyt siihen, että innostukseni näkyisi sata kertaa useammin kuin harmistumiseni - ja uskoisin, että tällä on myös se vaikutus, että kun jostakin sitten oikeasti suutun tai turhaudun,se myös otetaan aika tosissaan  :-)

2) Älä luovuta töissä liian aikaisin (eli paina täysillä siihen asti, että oikeasti jäät äikkärille, sen sijaan, ettet ottaisi haasteita vastaan siltä varalta, että ehkä tulet raskaaksi).
Ehdottomasti näin, ei lisättävää!

3) Vaadi kumppaniltasi enemmän [kotitöitä].
Todellakin! Tästä annan ison kiitoksen omalle miehelleni, joka on puoliksi pakottamalla ja puoliksi omasta tahdostaan tehnyt aina oman osansa - muuten tästä hommasta ei olisi tullut mitään, vaikka meillä onkin vain yksi lapsi! Aina urien yhteensovittaminen ei ole ollut ihan helppoa (mieheni on toimitusjohtaja, eli hänen pitäisi tehdä vielä pidempää päivää ja olla vielä paremmin tavoitettavissa), ja suurin osa meidän riidoistamme on juuri tämän aiheen ympärillä - mutta niin vain olemme molemmat onnistuneet tekemään meille mieluisia töitä ja kasvattamaan varsin ihanan ja fiksun lapsen, jonka kanssa vietetään todella paljon aikaa.

4) Nuku enemmän.
Aamen.

5) Kaikkea et saa (mielummin valmis kuin täydellinen, pätee kotona ja töissä).
Olen tarpeeksi suurpiirteinen voidakseni toteuttaa tätä kohtaa ihan luonnostaan: meillä ei ole todellakaan koti aina tiptop tai arkiruoat vimpan päälle, mutta lapsella on puhtaat vaatteet päällä ja yleensä muistan vanhempainillat ja loma-ajat (no, pari lapsusta on sattunut...). Töissäkin yritän koko ajan pitää fokuksen oikeasti tärkeissä asioissa ja ummistaa silmäni niiltä pienemmiltä - ja tätä olen vielä harjoitellut siellä elämäntapavalmennuksessakin.

6) Unohda [ura]tikapuut, kohtaa kiipeilyteline (eli ura ei enää etene suoraviivaisesti).
Tämänkin allekirjoitaan täysin: nykyään tiettyyn pestiin voi edetä montaa erilaista polkua pitkin, ja tämä näkyy vaikkapa siinä, että haastattelen usein yhtä tehtävää varten aika erilaisiakin tyyppejä, joista jokaisella on omat vahvuutensa ja kehitettävät alueensa.

Oma työni muuttuu tässä kevään aikana taas hieman, ja olen jo yrittänyt miettiä, miten voisin vielä helpottaa arkea tai tehostaa työskentelyäni pystyäkseni vastaamaan uusiin haasteisiin. Vielä en ole keksinyt mitään kovin mullistavaa, mutta olenpahan ainakin henkisesti valmis venymään taas vähän lisää ja uskon, että siitä joku kiitoskin jossain vaiheessa tulee (ja pidän siitä myös vähän itse huolen)!

Tässä minun ja Sherylin mietteitä, mitäs mieltä te olette?