25.12.2013

Joulupäivä ja akut 95% ladattu

Vietämme viimeistä päiväämme etelän lämmössä, ja täytyy myöntää, että loma jäi aavistuksen verran lyhyeksi. Osin se johtunee siitä, että olemme perinteisesti olleet Thaikuissa kaksi viikkoa (kyllästymiseen asti) ja osin siitä, ettei tämä viikon matka kestänyt faktisesti kuin kuusi päivää. Ja niin kiva kuintämä hotelli muuten onkin, on sille isona miinuksena aivan käsittämättömän huono äänieristys - tai sitten musta on vain sukeutunut hyperherkkä nukkuja. Mutta siis selittäkää mulle, miksi ihmisten pitää siirrellä huonekaluja keskellä yötä (ja kuvitelkaa millainen ääni siitä tulee laattalattialla...)?!

Tämä Melonerasin alue on oikein kiva: siisti ja fiini. Hyviä ravintoloita ja kivoja putiikkeja löytyy joka makuun, ja pitkä rantabulevardi oli siisti ja vehreä; ainoa ördäävät juntit olivat tietysti suomalaisia, ja hekin olivat varmaan eksyneet tänne vahingossa viereisestä Playa del Inglesistä... Olen siis syönyt ja juonut oikein hyvin, ja nukkunut ihan kohtuullisesti- onneksi olen saanut mahdutettua paritkin päikkärit hektiseen loma-aikatauluumme :-D


Ekat päivät täällä oli varsin tuulista, mutta nyt nämä pari vikaa päivää ovat olleet kunnon kärtsäämiskelejä, ja uskaltauduin uimaan (lämmitettyyn altaseen) ja tuli muutenkin istuskeltua altaalla lukemassa ja kahvia juomassa perisuomalaiseen tapaan. Saldona itselläni uusia pisamia, ja mies ja lapsi saivat terveen päivetyksen samassa ajassa. Lisäksi uskaltauduin pelaamaan tennistä parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, ja sehän oli oikein hauskaa! Olimme poikani kanssa kutakuinkin samalla tasolla, joten nyt pitäisi aloittaa vimmattu treenaminen, jos aikoisi pysyä edes kannoilla seuraavat vuodet...

Olen - kiitos wifin - seurannut myös nyt alkaneita alennusmyyntejä aktiivisesti, mutta saldo on jäänyt ihan nollaksi: Jimmy Choo, net-a-porter.com ja jopa Cos jättivät ihan kylmäksi :-( Onneksi toimistolla pitäisi olla pari ennen lomaa tilattua pakettia odottamassa, ja taidankin käydä paikan pällä "hyväksymässä pari laskua" heti perjantaina, vaikka lomani jatkuukin yli uudenvuoden - josta puheen ollen, meillä ei taaskaan ole mitään aattosuunnitelmia, koska emme yksinkertaisesti saaneet aikaiseksi sopia mitään kenenkään kanssa. Olisiko kukaan järkkäämässä mitään kivoja kemuja, minne voisimme tulla kuokkimaan? Toisin pullon Lansonia mukanani ja lupaan, että olisimme siivosti. 

Jään odottelemaan ystävällisiä kutsujanne ja toivotan teille oikein rattoisaa Joulupäivää!

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että loma on sujunut oikein mallikkaasti :)! Juu, tuo möbleeraaminen yöllä merkillistä, iskeekö keskellä yötä mööpeleiden uudelleensijoittelu vai mitähä?

    Hö, ihmeellistä tuommoinen örveltäminen- tosin onneksi silti olette suomalaisia ettekä englantilaisia. Heistä ei erityisemmin Espanjassa öykkäröivän käytöksen johdosta pidetä.

    Oi, sulla odottaa jotain ihanaa vielä toimistolla..

    Hyvää joulun jatkoa Hekulle perheineen :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, hyvää joulua sinnekin - aikamoista herkuttelua näytti olevan teillä ;-)

      Poista
  2. Kiva, että loma on sujunut mukavasti, huonekalujen raahaamista lukuunottamatta.
    Kieltämättä mä en ole myöskään oikein vakuuttunut tämän vuotisista aleista. Net a Porterissa oli kivat Kenzon tossut, mutta jäin miettimään ja jäin ilman. En ole kyllä edes pettynyt. Muuta ei oikein sieltä löytynyt, eikä oikein mistään muualtakaan. No, säästypähän rahat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nimenomaan, tässä tulee rahaa säästöön ihan huimia summia :-)

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...