20.4.2014

The outfit that almost made it

Eilen oli kiireinen päivä, sillä tulimme äitini luota vasta tuntia ennen kuin piti jo olla seuraavassa paikassa "pienissä pääsiäisjuhlissa", kuten eilen Instan puolella kerroin. Sopivan asun valinta oli haaste, kuten aina, ja ylitin itseni vaihtamalla vaatteita kolme kertaa ennen kuin hyvä löytyi. Pakko myöntää, että yksi hame oli hylättävä siksi, ettei vetskari mennyt kiinni - järkyttävää :-(

Yhden koeasuista kuvasinkin, se näkyy tuossa oikealla. Kuvaushetkellä kuvittelin, että tämä se on, mutta sitten kuitenkin mieli muuttui ja sitä myötä vaatteetkin.... Olin ihan unohtanut, että mulla on tuollaiset silkkihousut kaapissa, joten vaikka ne nyt vielä eilen jäivät paitsioon, uskoisin että niille löytyy kyllä käyttöä tässä kevään aikana - ihan hukkaan ei siis mennyt ainakaan niiden sovittaminen.

neule Michael Kors
koru Zara
housut Whistles
kengät Guess

No, vaatteista viis, sillä juhlissa oli oikein hauskaa ja meni sen verran myöhäänkin, että nyt päätä kivistää hentoisesti. Suunnitelmissa on avata golfkausi tänään, ja kentälle saa kyllä kadotettua pienen päänsäryn, joten kyllä tämä vielä tästä iloksi muuttuu!

Huomasin vasta tänään, että krookukset ovat jo ihan täydessä kukassa takapihallamme - ovat siis varmaan puskeneet pintaan jo kauan sitten, muttei ole näköjään tullut käytyä pihalla vähään aikaan [silmälasien kanssa]. Viime vuonna ne kurkistelivat melkein lumipeitteen läpi, ja nythän siellä on jo melkein kesä!

Golfin lisäksi myös veneily alkaa tuntumaan kovin ajankohtaiselta näillä keleillä, ja vapuksi viimeistään olisikin toiveissa saada oma paatti laskettua vesille - mullahan on uudet venetarjottimet ja Hai-saappaatkin hankittuna, joten alkaa jo olemaan korkea aikakin :-)

Sen suurempia varustehankintoja ei tänä vuonna onneksi tarvitse tehdä, sillä suurin osa tuli tehtyä viime vuonna, kun vene ostettiin - ja se olikin sitten laajudeltaan verrattavissa vaikka pienen kalustetun kesämökin varusteluun: vuodevaatteet, astiat, kipot ja kannut, säilytysratkaisut, pesuaineet, ja monta muuta asiaa piti kaikki käydä ostamassa: juoksin ennen loman alkua melkein joka ilta kaupoissa hakemassa jotakin. Kerralla ei voinut hankkia koko settiä, koska emme yksinkertaisesti hahmottaneet, mitä kaikkea sitä voisi tarvita - ja matkan varrellakin tuli vielä ostettua vaikka mitä: muistan pyörineeni Tammisaaren kaupoissa etsimässä sopivan kokoista pesuvatia (ei ollut kamalasti valinnanvaraa). Mutta nyt pitäisi siis olla kutakuinkin toimiva setti kasassa, mikä helpottaa tämän kesän lähtöhärdelliä huomattavasti.

Teemme touko-kesäkuussa lyhyempiä päivä- tai viikonloppureissuja ja lähdemme sitten heinäkuun alussa taas kahden venekunnan voimin kolmen viikon reissullemme: suuntaamme pikkuhiljaa kohti Maarianhaminaa ja sieltä taas useamman satamapysähdyksen kautta takaisin päin. Maltan tuskin odottaa! Tallinnan reissu houkuttelisi myös, mutta se jäänee sitten heinäkuun loppuun tai jonnekin elokuun pitkään viikonloppuun, kun on mukamas niin kiirettä taas tästä eteenpäin sinne asti - kuka tätä vapaa-aikaani oikein ohjelmoi?!

Olivatpa harrastukset sitten mitä tahansa, moni muukin varmasti odottaa ja toivoo kanssani kaunista, lämmintä ja kohtuullisen sateetonta kesää - ja tämän päiväinen upea sää lupaa jo hyvää! Muutama rohkea näytti jo löytäneen shortsit jalkaansa, mutta taidan itse kuitenkin golfata vielä pitkälahkeisissa ja takissa :-D

Kaunista pyhäpäivää!

2 kommenttia:

  1. Kivan malliset housut - ja tyylikäs asu. Tykkäsin myös tuosta Instakuvan hameesta - sinulla on niin sorjat sääret, että pystyt hyvin tuonkin pituisia käyttämään. Ja hame nyt vaan on yksinkertaisesti kaunis!
    Aurinkoista pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, kyllä niin lämmittivät :-) Aurinkoa sinnekin!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...