27.4.2014

Valmiina vappuun!

haalari Esprit │vyö Ralph Lauren │ kengät Ganni
Totesin juuri viime viikolla, että taidan olla taantumassa teiniksi, kun on tullut hankittua leokenkiä ja vielä tällainen haalarikin - tai ehkä nämä ovat sittenkin Nizzan rantakaduilla elostelevan puumanaisen asuun kuuluvia juttuja, tulevaisuuden kohtaloni? Pyöreitä täyttäminen on selvästi vapauttanut sisäisen puumani lopullisesti :-)

Olen katsellut erilaisia haalareita sillä silmällä jo koko kevään (Marjukka ja Emma, tekin olette tähän syypäitä!) ja tykästyin kuvien perusteella aluksi Lindexin/ Kate Hudsonin haalariin, jota kävinkin sovittamassa - mutta se ei istunut ihan täydellisesti ja oli sitäpaitsi todella hankala pukea ja riisua (olisi ehdottomasti vaatinut vetskarin sivuun).

Verkkokaupoissa olisi myös ollut tarjontaa vaikka miten, mutta haalari on selvästi sellainen vaatekappale, jota ei mitenkään voi ostaa sovittamatta - etenkään, jos on kaltaiseni vertikaalisesti rajoittunut ihminen...Valintaa rajoittaa myös se, etten kertakaikkiaan voi käyttää mitään täysin hihattomia vaatekappaleita ja näin ollen moni erittäin kaunis yksilö tippui omalta shortlistaltani pois.

Espritiltä sitten löysin tämä ostamani version, jossa on lahkeiden mittakin ihan kohdallaan - tai varmaan tämä on ajateltu pidemmän ihmisen päälle sellaiseksi vajaamittaiseksi puolipohkeeseen asti ulottuvaksi, mutta onneksi menee hyvin näinkin!

Näin on vappuasu (ja muutenkin uusi juhla-asu) hankittu - tähän vielä yo-laketti kruunuksi (oikea yo-lakki on jotenkin päässyt kutistumaan tässä vuosien varrella, kuten kuulemma monella muullakin - vyötärön lisäksi myös pää näyttää vanhemmiten kasvavan)!

Heräsin aamulla jo ennen seiskaa, koska pojallani oli salibandyturnauksen eka peli aivan tolkuttoman aikaisin - onneksi tavalliset harjoitusvuorot ovat ihan inhimillisiin aikoihin, eikä tarvitse kovinkaan usein uhrata viikonlopun makeita aamu-unia. Kaiken lisäksi poikaraukat kärsivät elämänsä ekassa turnauspelissä ihan karmaisevan rökäletappion :-(

Nyt täytyisi pakata ja nukkua, jotta jaksan pelata iltapäivällä golfia; olen"oikeasti" lähdössä johtoryhmän kanssa työstämään firmamme seuraavan 5-vuotiskauden strategiaa, ja reissuun oli mahdollisuus sisällyttää golfkierros, jonka tietysti hyväksyin. Tai valitettavasti, sillä viime viikonlopun eka kierrokseni ei ollut kovin mairitteleva: sivullinen seuraaja olisi voinut kuvitella minun yrittäneen tehdä tarkoituksella reikiä maahan ja välillä varmaan näytti siltä, kuin pelaisin jotakin ihan muuta väylää kuin pelikorttiin merkittyä, kun pallo sinkoili ihan minne sattuu... Sää on onneksi mitä mainoin ja seurakin kivaa, joten yritän keskittyä nauttimaan niistä.

Pari päivää menee strategiahommissa, joten palailen linjoille loppuviikolla. Meidät on onneksi kutsuttu sekä vappuaatoksi että -päiväksi kavereille, eikä meidän näin ollen tarvitse valmistautua kotona mitenkään erityisesti; vappupallokaan ei taida olla lapsen mielestä enää kovinkaan kova juttu, joten kaivan aattoiltana viime vuoden serpentiinijämät jostakin, ja se on siinä. Hienoa vappuviikkoa teille!

2 kommenttia:

  1. Nice! Tykkään haalarista kovasti! Minä olen yrittänyt etsiä kesäksi jotain hihatonta haalaria kivalla kuosilla, mutta vielä ei ole se täydellinen yksilö tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se oikea tulee todennäköisesti vastaan vasta sitten kun lakkaat etsimästä - pätee aika moneen asiaan :-D

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...