6.5.2014

Välikautta viedään

Kun aamulla on +2C, ei sukkisten jalkaan vetäminen tunnu ollenkaan väärältä - onneksi oli sentään ilo sujauttaa pikkukengät jalkaan (eilen oli sadekelillä pakko laittaa nilkkurit...). Viimeksi mulla oli näiden samojen vermeiden yläosana ohut villaneule, eikä se olisi ollut tänäänkään pahitteeksi, sillä ihan oikeasti palelin iltapäivällä töissä!

toppi Part Two
hame Selected
kengät Just Ballerinas

Pääsin juuri nyt (iltakasilta, siis) ekaa kertaa tänään istahtamaan sohvalle hetkeksi, sillä olen töiden jälkeen kunnostautunut lapsen kuskaamisessa, pyykinpesussa, taloyhtiön hallituksen asioissa ja ruoanlaitossa  -ja koira vinkuu jo tuossa jaloissa iltalenkkiään, joten kovin pitkäksi toviksi en ehdi nytkään hengähtämään.

Päivällä vielä suunnittelin lähteväni illalla juoksemaan, mutta kyllä nyt on masu niin pullollaan karitsaa (jonka onnistuin taas valmistamaan liian kypsäksi - pitäisi antaa miehen hoitaa noi lihahommat!), että hissuttelen vain kävellen. Yritän myös houkutella miehen tuosta mukaani, sillä hänkään ei ollut ehtinyt töiden jälkeen salille hyvistä aikomuksistaan huolimatta. Ja sitten voikin jo alkaa ohjailemaan poikaa iltatoimille - oli ihan harhaluulo kuvitella, että 11-vuotias saisi itse itsensä nukkumaan, sillä kyllä jokaista prosessin vaihetta joutuu erikseen vielä valvomaan ja patistamaan. Tuo ikuinen haahuilijamme saisi omin voimin iltatoimiin kulumaan parikin tuntia varmaan ihan helposti...

Tämä virsi oli siis tällä kertaa lyhyestä kaunis, heippa!

12 kommenttia:

  1. Kiva kokonaisuus, tykkään tuosta topista valtavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mäkin itse asiassa tykkään tuosta topista, vaikkei sitä kovin usein täällä blogissa olekaan tainnut näkyä: se on tosi laadukasta ja ryhdikästä matskua, mikä on aina vain plussaa.

      Poista
  2. Mä en ole kyennyt pukemaan hameita tai mekkoja hetkeen, kun mustat sukkikset tökkivät jo niin pahasti. Rajoittaa hiukan pukeutumista tosin. ;) Kiva asu! Katseeni kiinnittyi erityisesti kenkiin.
    Miia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullakin tökkii, mutta eipä tässä muutakaan voi...

      Poista
  3. Ei kai sukkahousut nyt +2 asteen lämpötilassa liiottelua ainakaan ole. Yhdeltä syksyltä muistan kun päivällä lämpötilat liikkuivat vielä siellä +25 asteen paikkeilla. Lähdin aamulla aikaisin liikkeelle shortseissa. Ihmettelin vähän, että kun tuntuu niin kylmältä. No äkkiä auton lämmityslaite alkoikin lykätä jo lämmintä, joten ei hätää. Matkan varrella ollut lämpömittari näytti +3 astetta, joten ei ihme että tuntui kylmältä. Eikä ollut edes niitä sukkahousuja, kun niitä ei oikein näin miehille myydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalaiset muuten valmistavat miesten sukkahousuja, mutta ehkä on kuitenkin viisainta pysyä niistä visusti erossa :-)

      Poista
    2. Tämä oli jännä tieto, että saksalaiset valmistaa miesten sukkahousuja. Minkä kanssa ne mahtaa olla tarkoitettuja käytettäviksi. Pitkien alushousujen sijasta, vai lederhoseneiden alla? Saksa on kuitenkin paljon suomea lämpöisempi maa, joten niiden tarve siellä kuulostaa oudolta.

      Poista
    3. Varmaan vähän molempia! Muistaakseni (asuin joskus Saksassa) lederhoseneiden kanssa puetaan polvisukat, mutta ehkä talvisäällä sukkikset ovat ok vaihtoehto :-)

      http://www.strumpfhosen-shop.ch/strumpfhose/adrian/blickdichte-strumpfhosen-fuer-maenner-city-60-den.php

      Poista
  4. Mä olen kyllä jo niin valmis heittämään sukkikset talvilevolle, mutta ei auta kun räntää tulee taivaalta harva se päivä. Noi sun popot on vaan niin makeet! Mä en ole vieläkään uskaltautunut pikkukengissä ulos, ehkä joskus kesäkuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko talvipopoissa painelet? Mulla on ollut vähintään tennarit, vielä vähemmän jaksan nahkanilkkureita kuin sukkahousuja...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...