Black Friday, kaikkea muuta kuin musta päivä!

Jenkeistä tuttu Black Friday, tuo kaikkien alekarkeloiden äiti, Hullut päivät potenssin sata, rantautui tänä vuonna ekaa kertaa isosti Euroopankin puolelle. Niin moni nettikauppa pommitti minua tarjouksillaan, että lopulta näin iltamyöhään sorruin tekemään ostoksia - varsin hyvin pitänyt ostolakkoni murtui, tai ainakin taipui siis tänään (en laske niitä bootseja, ne olivat synttärilahja itselleni - ja kyllä, päätin pitää ne). Kuvissa näkyy tilatut ostokset, joista molempia olin virtuaalihiplaillut jo normaalihintaisinakin ja nyt nappasin niistä viimeiset kappaleet itselleni.

Svetari on Être Cécilen ja hame Red Valentinon. 

Tämä viikko on ollut ihan poikkeuksellisen rankka: aikaisia aamuja, tosi ikäviä juttuja töissä (henkilöstöjuttuja, en voi avata enempää...), ja joka ilta työmenoja tai sitten ihan omia, mutta en ole ehtinyt käymään kotona kuin pyörähtämässä/ nukkumassa. Eilen meinasi jo tulla itku, kun muistin vasta kotipihaan kaartaessani, että sekin ilta menisikin lapsen koulun myyjäisissä, eikä suinkaan kotisohvalla löhöillen... Loppujen lopuksi myyjäiset olivat kuitenkin tosi kivat, ja väsymys meni ohi, mutta kyllä tuli unikin illalla varsin nopeasti.

Tänään oli sitten eka vapaa-ilta, ja nukahdinkin iloisesti tunnin päikkäreille heti kotiin päästyäni. Vieläkin väsyttää, mutta tästä kokonaan tokeneminen taitaa vaatia vielä parit pitkät yöunet, yhdet iloiset sukujuhlat ja useamman kävelylenkin koiran kanssa päivänvalossa. TGIF!

Kävin viime viikolla myös pari kertaa koeratsastamassa mahdollista vuokrahevosta. Hevonen oli hieno ja osaava, omistaja oikein kiva ja tallikin vaikutti ilmapiiriltään mukavalta. Jokin jäi silti puuttumaan, se viimeinen innostuksen silaus, enkä siksi uskaltanut sitoutua vuokraukseen: en missään nimessä haluaisi olla se tyyppi, joka muutaman viikon jälkeen toteaakin, ettei "tämä nyt sittenkään ollut se mun juttuni", juuri kun sekä omistaja että etenkin hevonen olisivat pikkuhiljaa tottuneet uuteen kuvioon. Vähän haikein mielin (ei noin hyviä paketteja ihan koko ajan tule vastaan!) tein tänään aamulla lopullisen päätöksen - ja toivon, etten kadu sitä hetken päästä kamalasti... Mutta olen siis henkisesti ottanut ison askeleen kohti yhtä unelmistani ja toivon, että se minulle oikea ratsu jossakin vaiheessa kevättä vielä löytyisi!

Oli myös ihan palkitsevaa huomata, että jonkinlainen tatsi syntyi uuteen hevoseen parin tunnin jälkeen - tosin toisen niistä olin hyvän opettajan tunnilla, ja siitä oli valtaisa apu. Oma itseluottamus siis kasvoi: kyllä minäkin jo vähän osaan ja voisin varmasti oppia vielä enemmän, jos ratsastaisin useammin kuin kerran viikossa.

*******

Historiallisen ja valoisan tästä päivästä teki tasa-arvoisen avioliittolain läpimeno eduskunnassa. Niin moni ihminen lähipiirissäni sai jo tänään tunnustuksen ja hyväksynnän sille, että he ovat täysvaltaisia yhteiskuntamme jäseniä, että voin vain riemuita heidän kanssaan. En välttynyt liikutuksen kyyneleiltä itsekään.

Tänään kun kuuntelin poikani jutustelua kavereidensa kanssa auton takapenkillä mietin itsekseni, että joku heistä voi jo ihan parin vuoden päästä (tai nyt jo!) havahtua olevansa vähän erilainen kuin kaikki muut pojat. Toivon, että yhteiskuntamme olisi kovaa vauhtia muuttumassa siihen suuntaan, että asian tajuaminen ei syöksisi nuorta ihmistä syvään epätoivoon (hämmentävää se varmasti on joka tapauksessa), vaan että omasta perheestä ja lähipiiristä löytyisi niin paljon tukea, rakkautta ja ymmärrystä, ettei tarvitsisi liian pitkään kipuilla itsensä ja oman elämänpolkunsa kanssa.

Aidon rakkauden ja sielunkumppanuuden löytäminen on jo itsessään niin haastava rasti, että eihän siinä ihmisen sukupuolella ole enää mitään merkitystä - ja viimeistään siinä vaiheessa, kun tuohon passiiviseen ja vähän latteaan lauseeseen sijoittaakin oman lapsensa ja miettii asiaa sitä kautta (jos hän rakastuisi toiseen mieheen, voisivatko he mennä naimisiin, adoptoida, elää ilman halveksuntaa ja ihmetystä), tajuaa kuinka isosta ja merkityksellisestä asiasta todella onkaan kyse.

Suomi otti tänään aimoharppauksen kohti suvaitsevampaa ja sallivampaa aikakautta, ja olen siitä ylpeä. Tahdon!