12.9.2012

Who am I?!

Olen jo pidemmän aikaa kärsinyt identiteettikriisistä, koska esiinny(i)n kummallisella, aikoinaan hätäpäissäni keksimälläni kirjainlyhenteellä HMH, joka kuulostaa lähinnä vähättelevältä hymähdykseltä. Hmh.

Minulla ei ole tällä hetkellä "aktiivikäytössä" mitään lempinimeä, jonka olisin voinut ottaa täälläkin käyttöön, ja   vierastan vielä omalla nimellä (tai kuvalla...) bloggaamista: yritän mahdollisuuksien mukaan välttää ammatti- ja privaattiasioiden sekoittumista, vaikka nykypäivän some-maailmassa rajanveto onkin aika vaikeaa, kun FB-frendeinä on niin työkavereita, kilpailijoiden leirissä työskenteleviä, sukulaisia kuin tallituttujakin. Monta sataa ihmistä tietää siis minusta aika paljon pinnallisia asioita!

Samalla tajuan kyllä, että toki minut tunnistaa blogiteksteistä aika helpostikin, jos nyt sattuu lukemaan/näkemään yhdenkin tekstin kuvien kera. Tai näin ainakin kuvittelen ja siitä tuleekin mieleen kysyä asiaa suoraan: huhuu, onko täällä muita tuttuja lukijoita kuin Yolanda?! Edes Yo?

No niin, asiaan: muistini syövereistä löytyi nimestäni väännetty versio, joka tuntuu edes vähäsen personaallisemmalta kuin Her Royal Highness -muunnelma ja joka tuntuu sen verran omalta, että voin ihan iisisti ottaa sen käyttöön. Olen siis tästedes Hekku, hauska tutustua!

3 kommenttia:

  1. Yksi tuttu opiskelukaveri täällä tunnustautuu vakkarllukijaksi.:) En muista mistä tänne löysin, mutta kyllä mä aika pian laskin yks +yks yhteen, että kuka tätä oikein kirjoittaakaan. En vaan ole viitsinyt paljastaa asiaa ennen kuin nyt suoraan kysyit.;) kiva blogi ja kiva kuulla sun kuulumisia näinkin vaikka FB:ssa ollaankin kamuja myös.
    T.Hanna (ent.P nyt S)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hanna, kiva (ja vähän hassua) kuulla, että sinäkin siellä :-)

      Poista
    2. Mobiili-Blogger ei näköjään tykästynyt mun uuteen nimeen, kun ei suostunut muuttamaan sitä :-O

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...