3.3.2013

Vaatekaappi haltuun!

Tuntuuko sinustakin siltä kuin minusta (ja Mapsista), ettei ole mitään kivaa päälle pantavaa, vaikka samalla tiedät - ja vaatekaapin edessä seistessäsi selkeästi näet - että vaatetta on kyllä ihan yllin kyllin? Minulla on pattitilanteeseen parikin erilaista ratkaisuvaihtoehtoa, jotka molemmat perustuvat siihen ajatukseen, että vaikka vaatteita olisi miten paljon, niihin kyllästyy aika nopeastikin, jollei ole mielikuvitusta/silmää/aikaa/energiaa yhdistellä niitä uusin tavoin.

Omalla kohdallani tuo ainakin pitää täysin paikkansa: aamukiireessä turvaudun aivan liian helposti tismalleen samaan yhdistelmään, joka oli päällä jo viikko sitten, koska tiedän, ettei aluspaita pilkota neuletakin alta liian rumasti tai että valitsemani toppi osuu oikeaan kohtaan lantiota, eikä siis saa reisiäni näyttämään yhtään paksummilta... Tämä johtaa kuitenkin siihen, että joitakin vaatteita ei tule käytettyä juuri ollenkaan, vaikka niissä voisi olla potentiaalia vaikka mihin! Lisäksi sitä helposti jumittaa aina ihan  samantyylisiin yhdistelmiin, vaikka omalle kropalle voisi sopia joku muukin - sitä vain näkee itsensä tietyllä tavalla.

Ratkaisu I: Netrobe
Netrobe on vaatekaapin hallinnointisovellus - ihan itse keksitty termi! - joka perustuu siihen, että sinulla on kännykässäsi kuva jokaisesta garderoobisi vaatekappaleesta. Voit joko etukäteen sommitella erilaisia asukokonaisuuksia, joista valita tai vähintäänkin dokumentoida hyväksi havaitut yhdistelmät tulevaisuutta varten.

Aamulla sitten selailet valmiiksi mietittyjä ensembleja ja säästät monta minuttia! Vaatii siis sen, että jaksat joko kuvata koko vaatekaappisi sisällön yksi kerrallaan, tai että käyt aina klikkailemassa jokaisen ostamasi vaatteen nettikuvien kautta sovellukseen mukaan.

Tässä esimerkki:

Ostin eilen huivin Stockalta ja haluan
a) muistaa vielä viikon päästä, että minulla on sellainen
ja
b) miettiä jo valmiiksi, minkä kaikkien vaatteiden kanssa sitä voisi yhdistellä

Haen sen kuvan InWearin nettikaupasta ja klikkaan työkalupalkissa näkyvää "Hang it" -namiskaa.



Netroben kuvankaappausikkuna aukeaa ja valitsen haluamani kuvan. Nimeän ja tägitän kuvan ("InWearin liskohuivi") ja tallennan sen Asusteet-kansioon.

Tästä eteenpäin en saanut enempää kuvia, koska Netroben serveri on jumissa, mutta nyt huivin kuva on siis jatkossa käytössä omassa virtuaalisessa vaatekaapissani ja voin mallailla sitä eri vaateyhdistelmiin.

Työläs prosessi ainakin alkuun, mutta jollei nyt ihan päivittäin ostele jotakin uutta (enhän minä!!), niin voisi vaikka toimiakin.

Tästä kevyempi versio on se, että ottaa joskus aikaa sille, että kokeilee eri yhdistelmiä ja valokuvaa niistä toimivimmat kännykkään. Tätä tein jossakin vaiheessa, ja siitä oli oikeasti hyötyä - mutta tämäkin vaatii jatkuvaa ylläpitoa.


Ratkaisu II: cavaa ja caveriapua
Pyydä tyylitajuinen ystäväsi kylään. Tarjoile cavaa ja pientä herkkua (ei liian sottaavaa, jotta vaatteesi eivät tahriinnu). Juoruilun ja juttelun lomassa anna ystäväsi käydä läpi vaatekaappiasi ja kertoa, miten hän yhdistelisi eri vaatteita keskenään; voit myös tuoda esille erityisen "hankalia" tai vähälle käytölle jääneitä vaatteita.

Pyydä häntä olemaan mielipiteissään (riittävän) rehellinen ja myös kertomaan, jos kaapista löytyy aivan absoluuttisia pommeja, jotka ovat todennäköisesti haitanneet urakehitystäsi merkittävästi. Sitoudu luopumaan ko. vaatteista.

Toimii toki myös ilman alkoholia, mutta itse en koskaan ylenkatsoisi ainuttakaan cavan tarjoiluun sopivaa mahdollisuutta. Todennäköisesti pääset myös seuraavaksi ruotimaan ystäväsi vaatekaappia. Lisää cavaa ja lisää uusia asuideoita molemmille :-)

Olen jo sopinut kaverini kanssa, että toteutamme II-vaihtoehdon tässä kevään aikana, joten voin palata aiheeseen ja kertoa kokemuksia sen jälkeen. Meillä on tosin aika samanlainen tyyli, joten täytyykin muistaa varata ihan iso cavapullo, jotta rohkaistumme rikkomaan rajojamme tarpeeksi :-)

12 kommenttia:

  1. Hei toi ykkösjuttu on loistava idea! Tänks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat sen toimimaan, nyt tosiaan "No access to server" - mutta eiköhän se ole ohimenevää. Kerro jossakin vaiheessa, miten homma lähtee käyntiin, jos jaksat aktivoitua sen suhteen!

      Poista
  2. Hahhaaaa!! Voi vitsi, tuo cavapulloidea toteutetaan aivan varmasti..toiseen vaihtoehtoon ei taida kärsivällisyys riittää, vaikka sinänsä olis oikein fiksua.
    Mutta nyt mulla on piristystä..hihii..uusi huivi ja uusi kynsilakka!! Jejee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mulla uusi huivi ja huulipuna (ja pari korua...) - eihän sitä enempää tarvitsekaan :-)

      Poista
  3. CC:lle ääni :)! Me Ukkosen kanssa otettiin käyttöön idea, josta Char postasi (originaali kuiten jonkun the gurun) aikoinaan. Vuoden vaihteessa käännettiin kaikkien hengareiden koukut toisin päin ja sitä mukaan, kun vaatetta on käytetty, se käännetään oikein päin. Näin tulee vaatteita käytettyä tasaisesti ja ne, jotka jäävät kääntämättä, joutavat kiertoon.
    Kahdessa kk:ssa tuli käytettyä kaikkia ja nyt täytyy alkaa kääntämään ne taas uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikin on hyvä idea, tosin siinä oletetaan, että olisi tankometrejä aika tavalla: meillä ainakin on tosi paljon vaatteita hyllylle viikattuna. Mutta voisin kokeilla tuotakin!

      Poista
  4. Löytyipä mielenkiintoinen uusi blogi ja bloggaaja - linkitin listalleni.
    Kahlasin läpi vanhempia postauksiasi; olemme paljon samoilla taajuuksilla.
    Mainioita ratkaisuja nuo tämän päivän ideat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa, Olennainen ja kiva, että löytyy yhteisiä aaltopituuksia :-)

      Poista
  5. Mä kokeilin tuota vaatteiden kuvaamista, mutta ei se oikein toiminut. Se ohjelma jolla tein (oliko joku toinen kuin tuo) ei erottanut mun mustia vaatteita toisistaan:) Ja kauhean vaivan näin niitä mustia kuvatessani. Pyh.

    Kavereista ei ole mitään apua, ne sanoo kaikkeen joojoo, hyvältä näyttää. Pyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkään en jaksanut kuvata kuin pari vaatetta: ihan peestä viikata kaikki topit takaisin kaappiin! Toi nettikaappaussysteemi on paljon parempi, mutta en usko, että siitäkään tulee mulle tapa - kunhan opastin teitä muita :-)

      Ja sulla on liian kilttejä kavereita!

      Poista
  6. Kivoja vaihtoehtoja :D Tota tokaa oonkin kokeillut joskus. Mulla on usein vaatteet aamuksi valittuina, koska en halua aloittaa heti aamua tuskailemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ihan odotan sitä sovittua "raati-iltaa", kun siitä on puhuttu jo vaikka miten pitkään :-) Ja mullakin on usein aikomus katsoa vaatteet valmiiksi seuraavaa aamua varten, mutta harvoin tulee sitten kuitenkaan toteutettua...

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...