29.7.2013

Home sweet home!

Pikainen piipahdus Milanossa oli todella virkistävä, joskin jalkani ovat vieläkin tuntikausien kävelystä (shoppailukin on urheilua!) aika voipuneet. 

Lentomatka alkoi asiaankuuluvasti samppanjalla ja jatkui kohteessa proseccolla. Nam!

 
Uusi löytömme Cliniquen Chubby Stick -huulipuna osoittatui maineensa veroiseksi: helppo levittää ja ihanan kevyt huulilla. Niin kovasti innostuin, että käytin punaa lähes ympäri vuorokauden - minä, jolle pelkkä huulikiiltokin on jo meikkaamista! Mutta jollei Milanossa rohkene käyttämään punaista (no, pinkkiä) huulipunaa, niin missä sitten?!


Kuvia tuli otettua harmittavan vähän; tosibloggaaja olisi tajunnut niiden arvon, mutta minä kyllä missasin sen mahdollisuuden lähes täysin :-( Emmepä kyllä käyneetkään nähtävyyksiä kiertelemässä, vaikka asuimmekin aivan Duomon takapihalla, vaan keskityimme varsin vakavamielisesti shoppailuun. 37C helle oli sen verran tuhti, että kovin montaa korttelia ei pystynyt kävelemään ilman kauppa- tai kahvilastoppia... Ostoksista lisää myöhemmin, jahka saan otettua kunnon kuvia.

Hotellimme, Starhotel Rosa Grand oli kiva ja kohtuuhintainen - ja ennen kaikkea superpaikalla!






Tässä vielä voipunut matkaaja eilen illalla myöhään Hki-Vantaalla. Huomatkaa uudet Max Maran housut - aika villit, vai mitä?! Kuvaajana toimi säkenöivä matkaseuralaiseni L, kiitos vielä upeasta reissusta!

18 kommenttia:

  1. Wow upeat housut ! Reissunne taisi olla onnistunut :) Lisä kuvia ( ostoksista ) odotellen . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihanaa (suosittelen kaikille!) ja kuvia tulossa aivan takuulla :-)

      Poista
  2. Ei missään nimessä iiian villit, vaan oikeastaan todella upeat housut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla että Milanon huumassa tehty hankinta (joka siellä tuntui IHAN oikealta) ei näytä ihan väärältä täälläkään!

      Poista
  3. Makeet housut, eikä liian villit.

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa olleen ihan huippureissu! Ja housut sekä puna = JEES! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi huippu, toivottavasti pääsen vielä joskus uudestaankin :-D Yritän nyt kunnostautua huulipunien suhteen koko syksyn, mutta harmikseni huomasin että mulla on alkanut huulipuna karkailemaan - ihan järkkyä!!!!!!!!

      Poista
  5. Ihana, ihana asu! Noi housut on älyttömän makeet! Milano on kyllä upea paikka, sinne pitäisi taas päästä uudestaan.

    VastaaPoista
  6. Harmi, että olimme jo lennelleet Suomeen lomailemaan. Ensi kerralla eikös? :D 37 astetta tuntuu juuri sen verran kaukaiselta, kun ulkona sataa ropisee... Itseasiassa on aika ihanaa olla raikkaassa Suomessa. Parin viikon päästä taas hikoillaan...LOL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ensi kerralla :-) Tämä Suomen raikkaus tuntuu kieltämättä oikein mukavalta niiden megahelteiden jälkeen!

      Poista
    2. Ja toivotan tietysti teille kivaa Suomen lomaa!

      Poista
  7. Kivat housut! Milano on niin ihana.

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis printti, ja sopii yhdistää moneen yläosaan. Syksyllä vaikka rentoon neuleeseen! Milanossa ei ole tullut käytyä, pitäisi varmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa otta matka-agendalle jossakin vaiheessa - ehkä syksyllä siellä olisi sopivan lämpöistä, kun Suomessa jo viilenee.

      Keksin kyllä housuihin sopivia yläosia, mutta alaosa (aka kengät) tuottaa enemmän päänvaivaa; ehkä tohvelituossut?

      Poista
  9. Upea matkaseuralainen. Päästä varpaisiin!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...