23.7.2013

Lempivaatteita ja iloinen yllätys


Nämä Maison Scotchin chinot ovat olleet jalassani harva se ilta viimeisten viikkojen ajan, ne olivat löytö Stockan alesta. Jaegerin jakkua en ole päässyt vielä kokeilemaan montaa kertaa, mutta ihanahan se on! Mulle sopiva versio baseball-jakusta :-)

Ja se iloinen yllätys löytyi Prismasta, sillä kävin vihdoinkin kysymässä, paljonko rahaa meille on kertynyt sinne bonustilille, jota en ole koskaan aktivoinut. Sieltä löytyi melkein tonni!

Ajatella, niin niistä pienistä puroista pikkuhiljaa paisuu isompi potti; joskus aikoinaan käytin niitä bonusseteleitä, joita kerran kuukaudessa sai, mutta kun ne loppuivat, olemme vain antaneet rahojen mennä S-tilille kerta toisensa jälkeen ja tätä on jatkunut jo useamman vuoden. Kuten todettua, oikein iloinen yllätys :-D

***
Kävin tänään postissa palauttamassa DVF:n hankintojani; ne eivät olleet tarpeeksi täydellisiä ja jotenkin meni ainakin tämän viikon osalta maku koko nettishoppailusta, joten ne saivat lähteä. Tiedoksi vain, että ainoat tavat lähettää paketti vakuutettuna ovat joko pikakirje tai erikseen otettava kirjevakuutus. Kirjeen kirjaaminen ei siis ajakaan samaa asiaa, vaikka olen aina luullut niin: Itellan vastuu lähetyksestä päättyy Suomen rajalla, ja sen jälkeen paketti olisi taas omillaan. Lähetin siis kirjeen pikana ja toivon, että kaikki menee tällä kertaa hyvin!

Me lähdemme huomenna taas pienelle veneretkelle, sillä eihän näitä helteitä voi jättää hyödyntämättä! Mies onkin parhaillaan pesemässä venettä, niille kun ei ole tietääkseni missään pesuloita, joten ihan käsivoimin pitää jynssätä. 

Ja Prismasta löytyi muuten toinenkin pieni ylläri, nimittäin House-merkkisiä kovamuovisia kuoharilaseja puoleen hintaan! Veneessä ei oikein kristalleilla brassailla, sillä lasi saattaa hajota jo kovassa merenkäynnissä tai viimeistään siinä vaiheessa, kun yritän tiskata maailman pienimmässä tiskialtaassa cavapäissäni päivän tiskejä... Ja nämä ovat sellaisia kunnon kokoisia, kuten kuvasta näkyy - ostin heti kuusi :-)

2 kommenttia:

  1. Ei vitsit tuota edellisen postauksen paketin häviämistä. :( En ole itselleni uskaltanut vaatteita netistä tilata juuri siksi, että multa ne jäisi kokonaan palauttamatta. Pidän peukkuja, että jos se paketti vielä jostain ihmeestä löytyisi!

    Arvaa, meillä oli pari viikkoa sitten sama juttu meidän unohtuneen (ja nykyään Cittariin siirtymisen myötä melkein käyttämättä jääneen) S-tilin kanssa! Meiltäkin löytyi kiva summa ja ostimme sitten vihdoinkin sellaisen lisäpakastimen marjoja varten! Hih, tuntui ihan ilmaiselta! :-D

    Kiva tuo sun baseball outfit!
    Hyvää venereissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin hyvä idea satsata ne yllärirahat johonkin tiettyyn, eikä vain pistää taloustilille muiden eurojen jatkeeksi - vaikka toki niistä olisi sielläkin iloa. Jätin ne toistaiseksi koskematta, kun olin niin häkeltynyt odottamattomasta "onnenpotkustani" (jota joku muu voisi väittää erittäin lepsuksi taloudenhoidoksi).

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...