8.1.2013

Kiva työpäivä ja kiva hame.

Lyhyydestä on aina joskus hyötyäkin: moni oli moittinut tätä Bodenin hametta liian lyhyeksi, suorastaan minimittaiseksi, mutta minun päälläni se on vielä ihan sopiva toimistokäyttöön. En muista tarkkaa hintaa, mutta ei ollut paljon - hyvä alelöytö!

Hame Boden - neule Tiger - nilkkurit Billi Bi

Olin ajatellut, että olisin vihdoinkin löytänyt tästä hameesta parin täysin käyttämätömänä odottelevalle ruskealle angoraneuletakilleni, mutta tässäkin hameessa on itse asiassa täysin musta pohjaväri, joten se suunnitelma jäi (taas) toteutumatta.

Olisiko jo aika luopua siitä neuletakista, joka vain odottelee käyttöön ottamistaan?!


Toteutin myös eilisen suunnitelmani, ja olin heti aamulla ysiltä Matkahuollossa hakemassa COSin pakettiani. Olisikohan pitänyt viedä sille kauniskyntiselle tytskälle joku joululahja kiitokseksi kaikista viime vuoden noudetuista ja palautetuista paketeista ja aina saman kaavan mukaisesta, varsin eleettömästä palvelusta?

Paketissa oli kolme mekkoa, neljä toppia ja yksi koru. Mekot palautan, ja topit ja korun pidän  - kuvia luvassa myöhemmin. Topeissa oli "yllättäen" (itse ne olin kuitenkin tilannut, mutta iPadin kautta lomalla parin mojiton jälkeen) kaikissa tummansinistä - onkohan tämä joku pinnan alla kytevä tarve saada mustan rinnalle joku toinenkin turvaväri?!

En muuten tajua, miten te kaikki muut saatte otettua niin hyviä asukuvia tähän aikaan vuodesta: onko teillä pro-tason valaistut kuvausstudiot kotona, vai oletteko vain niin aikaisin aina mestoilla, että pääsette kuvaamaan luonnovalossa?! En nyt siis väitä, että kuvani olisivat valoisampaankaan aikaan mitenkään päätähuimaavan tasokkaita, mutta nyt ainoastaan erittäin alhainen häpeän kynnykseni mahdollistaa sen, että postailen noita sumeita kännykkäräpsyjäni tänne harva se päivä :-)

Ai niin, tänään oli otsikon mukaisesti tosi kiva työpäivä, toivottavasti teilläkin! Ei tapahtunut mitään ihmeellistä, mutta huomasin vain taas, miten kivoja työkavereita mulla on ja miten hauskojen juttujen kanssa saan tämän vuoden aikana tehdä hommia :-)

2 kommenttia:

  1. Nätti hame ja oikein sopivan mittainen!

    Asukuvaus on vaikeaa ja varsinkin tähän aikaan vuodesta todella haastavaa. Ehkä just yksi tunti valoisaa aikaa keskipäivällä! Kotiäitinä se joskus natsaa, että saa räpsittyä kuvia, jos lapset ovat sillä hetkellä suotuisia ja suostuvat leikkimään keskenään hetken.

    Ja sitten tietty pitää valaista kuvia päälle vielä kuvankäsittelyllä, muuten kuvat ovat mullakin aika pimeitä. Ihan hyvin sun asukuvat ovat, jatka vaan niiden postailua. Niitä on ilo katsella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas osuvaa, että juuri sinä kommentoit, koska juuri sinun kuviasi eilen ihastelin - niitä oli useita, ja niissä oli valoa! En muuten tiedä ketää toista yhtä hyvin pukeutuvaa kotiäitiä kuin sinä, propsit siitä! *muistelee omia verkkariaikojaan*

      Olen jopa alkanut miettimään, onko meillä jotenkin poikkeuksellisen pimeää, mutta se tuntuisi hassulta, kun yleensä vieraat kommentoivat (paremman puutteessa varmaan) kotimme valoisuutta :-O

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...