16.1.2013

Aivan liian kestävät toppahousut

Niin kauan kun muistan, olen joka vuosi joutunut ostamaan alkukeväästä pojalle vielä kauden toiset toppahousut - tai sitten saanut hävetä silmät päästäni lahkeesta ja polvista atomeiksi hajoilevia pöksyjä. Tänä vuonna olin olevinani fiksu ja tilasin jo etukäteen (Alppireissua silmällä pitäen) POPilta ne tokat, siistimmät toppahousut, jotka ovat odottaneet käyttöönottoa kaapissa jonkin aikaa.

Koulukäyttöön tilasin Remun perusmustat vyötärömalliset housut, kun "kaikki" muut olivat pakkaskelien "yllättäessä" loppuneet, ja oli kiire saada housut käyttöön. Lapsella oli joskus ihan nappulana Remun haalari, ja se oli aika ruma, mutta hyvin kestävä. Ihan hyvin ovat nämäkin housut toimineet POPin takin ja Soreleiden rinnalla, eikä ole tullut pojaltakaan mitään valituksia hankalasta pukemisesta tai muusta.

Hyvää käyttökamaa, mutta nothing special.



No, tänään lähdin voitonriemuisesti tsekkaamaan, miten karseaan kuntoon ne ykköshousut ovat menneet (koska polttelee ottaa ne kivemmat POPit jo käyttöön), mutta siis nehän ovat vieläkin kuin uudet! Damn, mieheni oli kerrankin oikeassa, kun väitti että vain haluan ostaa ne toiset housut sen sijaan, että ne tulisivat oikeaan tarpeeseen...

Maksoin tänään visa-laskuni ja päätin taas pistää vähän kukkaronnyörejä soukemmalle ainakin pariksi viikoksi. Ei kun oikeasti pariksi viikoksi, sillä lähden työmatkalle Amsterdamiin, ja epäilenpä suuresti, että onnistuisin tulemaan sieltä kotiin ihan tyhjin käsin...Sitten voikin taas sinnitellä hetken aikaa.

Onhan mulla kaapit ylitäynnä vaatteita, pitäisi vain olla luovempi yhdistelemään ja asustamaan sitä kaikkea, mitä jo on! Haluaisiko joku tulla mulle stylistiksi?! Toinen asia, mikä kiinnostaisi, on sellaisten clothes swap -kemujen järkkääminen, missä kaikki tuovat ylimääräisiä vaatteitaan ja saavat vastavuoroisesti ottaa itselleen muiden tuomia juttuja. Onko kukaan ollut?

Haaveeksi jää, kun en saa edes "tavallisia" vieraita kutsuttua, kun on mukamas niin kiire (väsynyt&saamaton&erakoitunut). Miten sitä kesällä tuntuukin, että vuorokauteen tulee pari tuntia ylimääräistä? nim. sohvalle lapsen läksyjä "valvoessa" nukahtanut

4 kommenttia:

  1. Oi Amsterdam on niin kiva, ihana, ei ku rento. No tykkään kaupungista oli mikä tahansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se just sitä; kiva, ihana, rento, style, mukava ja mielenkiintoinen :-)

      Poista
  2. On kiva joo. Paitsi silloin kun tulee lunta ja infra ei toimi.

    Olen kuullut Remuista samaa, mutta ne mallit ovat vaan niin ihmeellisiä. Olisiko mahdollista päivittää niitä 2000-luvulle, niin jo vain ostaisi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninpä, mustat perushousut on ainoat, joita pystyy edes harkitsemaan!

      Poista

Ilahdun kaikista viesteistä, ihan pienistäkin. Kiitos kommentistasi!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...